Bob Hund

Jyrki_P

Hifiharrastaja
Liittynyt
2.8.2006
Viestejä
9 033
Kaupunki
Lahti
Mielestäni tämä ruotsalaisbändi on niin mainio, että se ansaitsee oman ketjunsa. Harvoin nelikymppisenä tulee vastaan yhtä kovia yhtyeitä.
 
milesdavis sanoi:
Mielestäni tämä ruotsalaisbändi on niin mainio, että se ansaitsee oman ketjunsa. Harvoin nelikymppisenä tulee vastaan yhtä kovia yhtyeitä.

Jos se ansaitsee oman ketjun niin kerrotko vielä jotta soittaako se humppaa vaiko rappia?
 
Hundhan on koira ruottiks, joten ei voi olla huono bändi. :)
 
Joskus vuosia vuosia sitten Music Televisionin yöohjelmassa, jossa esitettiin vähemmän valtavirtamusiikkia tuli vastaan ensimmäisen kerran Bob Hund ja kieltämättä pieni mielenkiinto yhtyeeseen on ollut yllä siitä lähtien.

Ja vähän vinoon aiheesta, mutta silti aiheessa: Syy miksi bändi ihan ensimmäiseksi tarttui silmään oli näin analogifriikille oli videossa käytetty Rolandin System 100-syntetisaattori, joka on kertakaikkiaan kaunis laite:

rolsys10001.jpg

http://en.wikipedia.org/wiki/Roland_System-100
 
Ja mä näin noi livenäkin! Ei vaan ole keikasta mitään muistikuvaa. Enkä tarkoita tätä pahalla, ei musa välttämättä huonoa ollut, en vaan ollut asennoitunut kuuntelemaan mitään svedubändiä kun seuraavaksi lavalle oli tulossa RHCP...
 
kronos sanoi:

Harvoin käy kateeksi...
 
Matti Lehtinen sanoi:
Höh. Piti olla mainio bändi, mutta eihän tuo uponnut sitten alkuunkaan. >:D

Ruotsalainen doggie style ei uppoa ihan joka poikaan helpolla. Koita rentoutua.

:) v-a
 
v-a sanoi:
Ruotsalainen doggie style ei uppoa ihan joka poikaan helpolla. Koita rentoutua.

:) v-a

No mutku mä haluan tyydyttyä ennakkoluuloihini ja fobioihini, niin onko pakko? :D
 
Se on vain niin, että joillekin negatiivisten mielipiteiden esille tuominen on tärkeämpää kuin...jne :D
 
milesdavis sanoi:
Se on vain niin, että joillekin negatiivisten mielipiteiden esille tuominen on tärkeämpää kuin...jne :D

No kyllähän nyt Type O Negative parempaa on kuin tuo Hundin Bobbi?
 
Back
Ylös