BEYERDYNAMIC DT880 PRO

breikku

Käyttäjä
Liittynyt
18.10.2009
Viestejä
71
Kysisestä kuulokkeesta ei ole täällä paljon puhuttu.
Onko käyttökokemuksia?
Vaikuttaa hinta/laatu suhteeltaan hyvältä kuulokkeelta.
 
Mulla on ollut noin 20 vuotta. Olen ollut tyytyväinen. Tosin olivat noin 10 vuotta pois käytöstä, sattumalta otin eilen uudelleen käyttöön :).
 
minulla oli hyvän aikaa DT880 2003:t. en tiedä miten lähellä nuo uudemmat DT880:t ovat niitä tai miten tuo pro-malli noista eroaa, mutta itse pidin noista omistani varsin paljon.

ne olivat oikeastaan ensimmäiset hyvät kuulokkeeni ja aloittivat koko hulluuden luurien osalta. alussa minulla ei juurikaan ollut vertailukohtia ja luurit olivat ihan kivat. sitten testailin niitä aivan väärien vahvistinten kanssa ja ne olivat kamalat. myöhemmin löysin useamman vahvistimen joilla nuo toimivat erittäin hyvin ja olin hiton tyytyväinen. luurien määrän kasvaessa nuo saivat väistyä, mutta harkitsen parhaillaan saman (vuosi)mallin luurien ostamista takaisin :)

noissa (edelleenkään en tiedä miten ne ovat vertailtavissa uudempiin tai pro:hon) ääni oli kirkkaanpuoleinen, pienet yksityiskohdat kuuluivat kivasti ja varsinkin akustinen musiikki toimi todella hyvin. väärällä vahvistimella nuo olivat riipivän ylikirkkaat. huonolla/väärällä vahvistuksella ääni oli myös aavistuksen ohut, mutta tilanne korjaantui oikeilla vahvistinvalinnoilla.

istuessa käyttömukavuus oli ehdotonta ykkösluokkaa. lähelle samaa ovat yltäneet ainoastaan denonin paremmat luurit. makuullaan puristusta oli ehkä hitusen liian vähän ja luurit tuntuivat valuvan jos niitä ei tukenut jotenkin. hemmetin mukavat silti makuullaankin.
 
Itselläni on ajossa DT880'05:t. karkeasti yleistettynä näissä on AKG:n ja senkkujen parhaat puolet. jykevä alarekisteri, ei silti kaiken alleen peittävä basso, helppo keskialue ja tarkka yläalue. Erittäin hyvä istuvuus, ainakin minun päähäni. pro-malli eroaa siten, että ovat suljetut, kun taas ei-pro:t ovat puoliavoimet. En tosin tajua mitä se puoliavoimuus tarkoittaa, sillä avoimet nämä kuulottimet kyllä ovat.
 
Sekä DT 880 normi että Pro ovat puoliavoimia. Erot ovat lähinnä muussa rakenteessa. Pro:ssa on samanlainen panta kuin Beyerin vanhemmissa luureissa, eli sellaista tekonahkaa. Normissa se on selkeemmin muovia ynnä sellaiset alumiinilipat. Pro:ssa on kierrejohto, normeissa suora (molemmissa tuo 3m, tosin kierrejohdolla ei tuollaista pituutta koskaan käytännössä saavuteta). Pro:ssa on tiukempi puristus, 3.5 N vs. 2.8N (normi). Tuon eron voi kuulemma häivyttää "venyttämällä" Prota vetämällä kuppeja ulospäin.

Äänessä joku headfiläinen sanoi olevan pientä eroa. Ehkä se on kuin AKG K 701:n ja K 702:n kohdalla, toiset kuulee eroa normi- ja studiokäyttöön suunnattujen luurien välillä, toiset eivät.

Beyerdynamicit, kuten yllä mainittua, tarjoaa jonkin sorttista kompromissia AKG:n ja Sennheiserin väliltä. Toisaalta ainakin DT 880:n bassopuolessa on munaa, tosin ehkä vähemmän kuin Senkkujen HD 6X0:ssa, mutta enemmän kuin K 701:ssa, toisaalta äänessä ei ole sellaista verhoa kuin Senkuissa (no okein tän verhon saa vissiin Senkuistakin pois kun panostaa kaapeleihin ja vahvistimeen moninkertaisen summan luureihin nähden).

Itse en ole omistanut Beyereitä, mutta on monesti tehnyt mieli ostaa. Ainoa mitä pohdin on se diskantti, joka ainakin johonkin vahvistimeen liitettynä tuotti sellaista ylimääräistä väsyttävää pirteyttä. Jos ostan itselleni jouluksi kyseiset luurit, niin pohdin kyllä vakavasti Pro mallia paremman ulkonäön takia :). Sama sisäinen keskustelu käydään, jos käännyn AKG:n puolelle valitsemaan K 701:ia tai K 702:ia. Istuvuus on Beyereissä parasta mitä on näissä hintaluokissa, ei ole K 701:n pantaa eikä Senkkujen puristavuutta.

Tuolta voi vielä itse pällistellä:
http://www.beyerdynamic.de/en/broad...sets/headphones.html?tx_sbproductdatabase_pi1
ja
http://www.beyerdynamic.de/en/consumer-products/products/premiumline.html?tx_sbproductdatabase_pi1

Huomautan vielä luurinörttien suosimasta mahollisuudesta tilata kustomoidut luurit suoraan Beyeriltä (toi taustamusa on koukuttava):
http://shop.beyerdynamic.de/hifi/manufaktur/?lang=1

Tuolta voi pällistellä edullisimpia hintoja:
http://www.stpaulssound.fi/kauppa/index.php?main_page=index&cPath=16_23

PS. Koskahan saataisiin kokemuksia tuosta uudest T1 lippulaivasta...
 
hitto, mulle oli jäänyt noista Pro-malleista kuva että kaikki olisivat suljettuja. Mutta se koskikin vain DT770 Pro:ta. Kaikki muu sanomani pitää kuitenkin paikkansa :p
 
Itselläni ei ole kokemusta 880 Pro kuulokkeista, mutta omistan Beyerdynamic DT-990 ´05 mallit. Mietin ennen tilaamista kyllä noita 880 pro ja 05 versioita, mutta päädyin 990:aan kun en päässyt missään kuuntelemaan kumpiakaan 880:n versioista. Muiden arvioiden perusteella olisi 880 ollut parempi omalle musiikki tyylille.

Testatessani eri kuulokkeita Beyerit oli ylivoimaisesti mukavimmat ja selkeimmät. Gradot oli pistvän kirkkaat ja epämukavat, Senheiserit liian tummat ja AKG:sta omaan mieleeni puuttui vähän potkua. Beyereiden toisto oli erotteleva ja tasainen. Ehkä lievästi alapää voittoinen, mutta osittain tämän vuoksi sopii omaan musiikin kuuntelu tottumuksiini.

Tällä hetkellä haen kuulokkeilleni "oikeanlaista vahvistinta". Nyt vahvistimena on Zero Dac 08, joka toimii kohtuullisen hyvin. Kuitenkin jotain tuntuu uupuvan. Jos on ehdoituksia vahvistimeksi otan niitä vastaan.

Lievästi taisi mennä ohi aiheen, mutta tällä foorumilla ei hirveesti Beyerin kuulokkeista juttua ole.
 
Vaimare sanoi:

Jos sallitaan pieni lisärönsy, niin itse ajelen Audio-GD:n Compassilla noita 880:ia ja hyvin rokkaavat.
 
Vaimare sanoi:
Testatessani eri kuulokkeita Beyerit oli ylivoimaisesti mukavimmat ja selkeimmät. Gradot oli pistvän kirkkaat ja epämukavat, Senheiserit liian tummat ja AKG:sta omaan mieleeni puuttui vähän potkua. Beyereiden toisto oli erotteleva ja tasainen. Ehkä lievästi alapää voittoinen, mutta osittain tämän vuoksi sopii omaan musiikin kuuntelu tottumuksiini.

Tällä hetkellä haen kuulokkeilleni "oikeanlaista vahvistinta". Nyt vahvistimena on Zero Dac 08, joka toimii kohtuullisen hyvin. Kuitenkin jotain tuntuu uupuvan. Jos on ehdoituksia vahvistimeksi otan niitä vastaan.

Lievästi taisi mennä ohi aiheen, mutta tällä foorumilla ei hirveesti Beyerin kuulokkeista juttua ole.

Joo en itsekään ymmärrä miksi Beyerin luurit jäävät niin usein paitsioon. Tahdottiin sitä tai ei, niin kuulokekuuntelussa mukavuustekijät näyttävät saavat useilla kuuntelijoilla todella ison painotuksen, joillakin jopa suuremman kuin äänenlaadun. Tällä saralla Beyerit ovat todella omaa luokkaansa, ei tulekaan heti mieleen milloin joku olisi moittinut Beyerin luureja epämukaviksi. Toisin on kaikkien muiden laatuluurien kohdalla, Grado näiden johtotähtenä.

Äänikin pelaa kokonaisuudessaan samassa liigassa AKG:n 701/2, Senkkujen 6X0 sekä Gradojen (ainakin X25-sarjalaisten) kanssa.

Olisikohan vika sitten Beyerdynamicin jälleenmyynnissä tai markkinoinnissa? Suurin osa ainakin suomalaisista hifiliikkeistä myy luureinaan jotakin muuta merkkiä edellämainituista.
 
Niinja. Olisi mielenkiintoista kuulla jos jollain olisi kokemusta DT880 Beresfordin T7520:n tai Caimanin kanssa.
 
fozi sanoi:
PS. Koskahan saataisiin kokemuksia tuosta uudest T1 lippulaivasta...

tämähän ei nyt varsinaisesti aiheeseen lity, mutta DT880:n kanssa saatujen kokemusten perusteella olen itsekin kovin kiinnostunut tuosta T1:stä. tässä kuussahan sitä piti alkaa saamaan, jotenkohta pitäisi kokemuksiakin alkaa kuulua. hitusen houkuttaisi ottaa sokkonakin, mutta ehkä nyt silti maltan mieleni.
 
Itse omistan DT 770 Pro (80 ohm) Bayerit ja ajelen niitä Audio GD Compassilla. Lähinnä olisin kysellyt, että mitä oleellista eroa on DT 770 Pro ja DT 880 Pro:n välillä, enkä nyt meinaa ulkonäköä ?
 
Juuso69 sanoi:
Itse omistan DT 770 Pro (80 ohm) Bayerit ja ajelen niitä Audio GD Compassilla. Lähinnä olisin kysellyt, että mitä oleellista eroa on DT 770 Pro ja DT 880 Pro:n välillä, enkä nyt meinaa ulkonäköä ?

770 on rakenteeltaan suljettu ja 880 (puoli)avoin.
 
^ Mutta mitään äänellisiä eroja ei ole ? Hmm.. vai vaikuttaako tuo suljettu rakenne jo sinällään ääneen jotenkin?
 
Juuso69 sanoi:
^ Mutta mitään äänellisiä eroja ei ole ? Hmm.. vai vaikuttaako tuo suljettu rakenne jo sinällään ääneen jotenkin?

Vaikuttaa. Ääni on täysin erilainen. 770 on tummahko bassojyrä ja 880 on erittäin ilmava sekä alapäästään kevyt.
 
Onkos muuten nuo Beyerdynamicit kestäviä kuin tankit DT770-990? AKG studioluurit K240 ja K340 ovat ainakin itsellä kestäneet ajan koitoksen loistavasti.
 
Volta sanoi:
Vaikuttaa. Ääni on täysin erilainen. 770 on tummahko bassojyrä ja 880 on erittäin ilmava sekä alapäästään kevyt.

Eikai 880 ole alakerrastaan kevyet, vaan sopusuhtaiset. No tämä on tietenkin makuasia ja myös riippuvainen mihin verrataan. DT770:iin verrattaessa on selkeesti kevyemmät, mutta kuten viittasit, 770:issa ylimääräinen kattilallinen alakertaa.

esuko sanoi:
Onkos muuten nuo Beyerdynamicit kestäviä kuin tankit DT770-990? AKG studioluurit K240 ja K340 ovat ainakin itsellä kestäneet ajan koitoksen loistavasti.

Sekä uusi '05 että vanhempi DT770 ovat muovikuppiset, ´05 880/990 ovat alumiinikuppiset. Sanka on kaikissa samanlainen alumiininen.
 
Niinno onhan edellinenkin DT 880 -versio ('03?) alumiinisella kupilla, vaikka tosin sekä uuden että vanhan 880:n kupin reunat on muovia. Vanhempi 990 sitä vastoin on muovia.

Eli jos rakennelaadulla on merkitystä, niin Saksassa rakennetut Beyerit on parasta mitä saa.

Juuso69 sanoi:
^ Mutta mitään äänellisiä eroja ei ole ? Hmm.. vai vaikuttaako tuo suljettu rakenne jo sinällään ääneen jotenkin?

Suljetulla rakenteella saadaan yleensä bassopäähän voimaa ja napakkuutta, usein ylikorostuneesti. Puoliavoin/avoin rakenne ymmärtääkseni taas hyödyttää äänikuvaa, ääni kai on avarampi, ehkä enemmän tilaa soittimen ympärillä(?). Puoliavoin/avoin rakenne on yleensä myös miellyttävämpi, sillä paremmin hengittävänä se ei lämmitä tai hiosta korvia niin kuin suljettu. Toisaalta puoliavoin/avoin rakenne ei sovellu julkisille paikoille, ei aina edes samalle sohvalle muiden kanssa, ääni kun kulkee suht vapaasti ulos ja sisään kuppien läpi.
 
fozi sanoi:
Tällä saralla Beyerit ovat todella omaa luokkaansa, ei tulekaan heti mieleen milloin joku olisi moittinut Beyerin luureja epämukaviksi. Toisin on kaikkien muiden laatuluurien kohdalla, Grado näiden johtotähtenä.

Ei sillä, että Beyerit olisivat epämukavat, mutta kyllä tuossa vähän liioittelua on IMO. Esim. AKG K601 ja Sennheiserin HD600/650 kestävät vertailun Beyereihin oikein hyvin mukavuudessakin. Siitä tosin samaa mieltä, että Beyerit saavat julkisuutta vähemmän kuin ansaitsisivat.
 
pategen sanoi:

Nojoo voihan tossa olla vähän turhan äänekästä fanfaaria mukana. Pointtini oli lähinnä se, etten ole törmännyt mihinkään yleiseen kritiikkiin tiettyä Beyerin epämukavuutta kohtaan. Kun esim AKG K 701:ssa on se möykkynen panta ja esim. HD 650:ssa puristusta varsinkin leukaperille. K 601:ssa taas mukavuus on tasaisen pannan myötä ainakin parempi kuin K 701:ssa. Mutta nämä mukavuustekijäthän ovat kuuntelijan suhteen hyvin yksilökohtaisia, kuten arvata saattaa.
 
Back
Ylös