Bassotaajuusmontun täyttö ja kuinka se tehdään

Aika monta % nous hinta edellisestä versiosta,mut hyvä jos se on hyvä juttu.

No toki itsekin olisin tuolla 400€:lla miettinyt pidempään. Eihän noiden teko rakettitiedettä ole, mutta halusin päästä helpolla.
 
Bassoansaksi on myös aktiivimalli (ei sipilän). Muutaman vahvan positiivisen käyttäjäkokemuksen olen lukenut, mutta omaa kokemusta ei ole. Vissiin juuri kaikista matalimpiin eli hankalimpiin moodeihin puree hyvin.

voiko tästä aihiosta tehdä bassoansan ? sisälle vaikka ewonaa ja siistit reiät tuohon oveen?
tässä oma ongelma ..vasen kanava
1648975905076.png
 
Viimeksi muokattu:
^Voi tehdä. Pitää olla ilmatiivis (reikiä lukuunottamatta) ja seinät ei saisi väristä liikaa. Monestihan kaappien takaseinät on sitä ohutta kuitulevyä.
 
Kiitoksia kommenteista. Olen kehittänyt BASSANeita nyt reilut kaksi vuotta, vaikka se onkin "yksinkertainen" tuote. Olen teettänyt viidellä kotimaisella valmistajalla prototyyppejä ja varsinaista myyntituotetta. Vasta viides valmistaja oli sellainen, jonka kanssa jatkan yhteistyötä.
Olen halunnut teettää nämä tuotteet Suomessa ja tukea näin pieneltä osin kotimaista työtä.

BASSAN125 oli ensimmäinen myyntituote, jonka olen jättänyt ainakin toistaiseksi pois. Uudet mallit ovat siis BASSAN120 ja BASSAN60, ja jotka painavat noin tuplasti verrattuna BASSAN125:een, pelkästään materiaalivahvuus on noin kaksinkertainen ja viimeistely on nyt olohuonekelpoinen. Mikäli haluat kokeilla BASSANEITA, niin ota yhteys allekirjoittaneeseen tai jälleenmyyjiin. Akustiikka.com:lla on myös muutamia protoja ja BASSAN125 jäljellä, jotka ovat olleet testikäytössä. Näitä voin myydä sopivasti. Normaalisti myynti menee jälleenmyyjien kautta.

BASSANIT ovat lopulta pieni investointi, jolla voit parantaa kuuntelunautintoa. Niissähän ei ole mitään elektroniikkaa, eikä ne kulu käytössä. Alataajuuksien korjaus "luomutuotteella" saattaa olla yksi merkittävimmistä ja helpoimmista askelista parempaan akustiseen lopputulokseen.
Tähän voin sanoa, nimimerkki: kokemusta on.

Terveisin
Risto Anttila
akustiikka.com
Puh. 0400 795 555
 
Kaksi Bassan 125 ansaa. Toinen ei tuplannut saundillisesti, eli parannus joka saatiin, saatiin jo sillä ensimmäisellä Bassanilla joka laitettiin oikealle puolelle, jossa myös isompi korjauksen tarve, mutta tälläkin toki vaikutusta on.

IMG_20220408_181159.jpg

Tarkkasilmäiset näkevät jotta jalat eivät ole yhtenäiset, mutta asia kyllä saadaan tuolta osin kuntoon. Vasemman Bassanin pulverimaalaus ei ole aivan täydellinen, mutta kuuntelupaikalle noissa itse bassoansoissa ei värivirhettä huomaa.
 
Korjaan, eroa kuultuun ääneen on ja se on merkittävä - Kaikki mikä näillä on tapahtunut on positiivista. Vielä kun saan kesällä nuo diy- diffuusorit siistittyä ja maalattua niin kyllä kelpaa.
 
Täytyy nyt joka tapauksessa ruuvata nuo jalat myös tuon vasemmanpuoleisen alle ja merkitä, sitten sahata takaa ylimääräiset pätkät pois - Tulee sitten noista jaloista miten lyhyet tahansa koska nyt koko bassoansan idea katoaa. Tuon pitää olla tiivis niin nythän tuo ei toimi täysin oikein kun alhaalla on ylimääräiset reiät jalustapultteja varten. Reiät pitäisi vähintää tiiviisti peittää jotta toimisi oikein.
 
Levy- tai reikäresonaattoreita kehiin, vaikka koko seinän tekee niistä. Toimii.
Myös esim. Gyprocilla onnistuu ainakin levyresonaattorit.
 
Melkein taitaa paras olla, kun rakentaa itse resonaattorit pahimpiin moodeihin ja dumppaa muuten villalla yms. Huonetta. Loppu lanaaminen digitaalisesti.
Itsetehdyissä voi myös vaikuttaa jonkin verran resonaattorin Q-arvoon, eli kuinka laajalla alueella mitoitustaajuuden ympärillä resonaattori toimii ja miten tehokkaasti.
 
Vaihtamalla kaiuttimet suuntaavuudeltaan bassotaajuksilla kardioidiksi. Tosin sitten kuuntelijan takaseinän heijastus tulee vastapallona radikaalisti esiin. Suo siellä, vetelä täällä.
Sinne takaseinälle resonaattorit....
 
Minulla on vielä tarkoitus hankkia Bassan 60, kunhan jostain löytyy löysää rahaa. Hyvä tulos jo nytkin, enkä saa Bassan 60:sta 'parhaalle paikalle', mutta mielenkintoista kuulla tekeekö tuo sitten mitään alemmille taajuuksille, niitä pitäisi vielä nostaa ja ei paha homma sekään jos 60Hz korvin kuultu edesmennyt kuumotus saisi vielä lisää sävyjä ja avoimmuutta tuolla viimeisellä bassoansalla.
 
Saitko ikinä mitattua näiden vaikutusta? Itseä kiinnostaisi ketjun otsikossakin haettu monttujen täyttö ja onko näillä Bassaneilla mitään vaikutusta siihen?
 
Minulla on vielä tarkoitus hankkia Bassan 60, kunhan jostain löytyy löysää rahaa. Hyvä tulos jo nytkin, enkä saa Bassan 60:sta 'parhaalle paikalle', mutta mielenkintoista kuulla tekeekö tuo sitten mitään alemmille taajuuksille, niitä pitäisi vielä nostaa ja ei paha homma sekään jos 60Hz korvin kuultu edesmennyt kuumotus saisi vielä lisää sävyjä ja avoimmuutta tuolla viimeisellä bassoansalla.
Kokeilitko tuota 125 mallia nurkka sijoituksella ja jos kyllä niin miten toimivat siellä sun huoneessasi siten sijoiteltuna?
Itsellä huonemittauksessa ilman akustointia oli aikanaan 50hz.n alapuolella 5-10dB.n korostuma ja sitten taas 120-130Hz:n kohdalla 8-10Hz.n vaimentuma piikki.
Varovaisena ajatuksenani oli että kun nykyiset nurkka-ansat(super chunk corner) ovat etuseinän vinon katon alusiin nurkkiin kymmenen senttiä korkeudesta vajaat niin tuollaisella ilman jalkoja olevalla päällekkäin sijoittelulla joko malli 60 alas ja 120 sen päälle tai sitten 2 x 60 päällekkäin täyttäisi nurkan sopivasti aina katon alkamis kohtaan asti,malli 60 olisi tuota korostumaa ja malli 120 tuota vaimentumaa varten,mahtaisikohan toimia. Nykyisille ansoille olisi odottamassa paikka päällekkäin sijoiteltuna kuuntelupisteen vasemman puolen nurkassa jossa aivan selvästi on basso korostuma.Saattaapa olla tuhoon tuomittua ideointia mutta kovasti kiinnostaisi kokeilla ja kokeiluunhan noita saisi ilman painetta ostopäätöksestä,tai näin ainakin luvataan;)
 
En kokeillut 125- mallia nurkissa, ne ovat etuseinällä koska tekemäni diffuusorinrohjat vie lähes koko sivuseinän. Tänään tuli Bassan 60:t ja vain toinen käytössä ja se on nurkkasijoitettu, diffusorit nyt sikin sokin.
Nämä jutut on niitä että onko edes kuun asento kohdallaan, mutta ainakin täällä Bassanit toimivat ja voin itse suositella. Näitä sinun pitäisi saada testiin jotta voit tehdä turvallisesti ostopäätöksen jos et halua hukata rahaa mikäli ei mene kerrasta maaliin.
 
Juu kokeilematta en aio noita ostaa,pitäisi vaan saada ne kokeiltavaksi niin että olisi sitten kanssa varmasti siihen rauhoitettua aikaa että voisi vertailla niiden eri sijoitusten vaikutusta ääneen,muuttuuko mikään ja jos niin parempaan vai huonompaan suuntaan.
 
Back
Ylös