Bassojen absorbointi (vaimentaminen)

hoffa

Sepittäjä
Kaupallinen toimija
Hifiharrastaja
Liittynyt
11.2.2007
Viestejä
7 320
Kaupunki
Joensuu
Itsellä on hankala puurakenteinen tila bassojen suhteen. Ratkaisuksi olen miettinyt vaimenninta. Ongelmat on alle 70 hertsin taajuuksilla ja setti on viistottain neliön muotoisessa tilassa. Vastapäätä kuuntelupaikkaa on siis huoneen nurkka, minne sopisi hyvinkin suuri vaimennin.

Kaiuttimet ovat tällä hetkellä suuntakuvioltaan kardioidit, ja takasäteily jää melko vähäiseksi tuonne nurkkaan kohden. Olisiko silti järkevää rakentaa sinne vaimennin. Muualle tilaan sellaista ei sovi. EQ:lla bassot saa ihan mallikkaiksi, mutta ajattelin, että toisto vielä paranisi vaimentimella. Vaimentimen ulkopuolenhan vois rakentaa diffuusoriksi hajottamaan alakeskialuetta.

Aiheessa pysyen voisi jatkossa käsitellä basso-ongelmia erinäisissä tiloissa ja niiden korjaamista akustisin keinoin.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Bassojen absorpointi (vaimentaminen)

Ongelmana bassoalueen kanssa on se, että absorbointi toimii parhaiten paikassa, jossa ilman liike on suurinta. Tuollaiset paikat eivät ole nurkissa tai seinien läheisyydessä. Nurkissa tai seinän läheisyydessä on paine suurimmillaan, minkä vuoksi erilaiset resonaattorit toimivat parhaiten juuri nurkassa tai seinällä. Jos haluaa absorboinnin toimivan hyvin pitäisi raahata materiaali metrin parin päähän seinästä, mikä ei yleensä ole mielekästä tai järkevää.

Nurkkaan voi rakentaa joko rakoresonaattorin tai tavanomaisemman levyresonaattorin. Ne toimivat nurkissa erityisen hyvin. Ongelmana on taas se, että resonaattorit pitää virittää halutulle taajuudelle. Absorboinnille yleensä riittää lykätä materiaali johonkin ja se on siinä.

t. jjahifi
 
Vs: Bassojen absorpointi (vaimentaminen)

Mietinnässä on ollut reikäresonaattori, mutta mietin miten tehokas se on tuolla minne periaatteessa bassojen ei pitäisi säteillä ollenkaan. Jälkikaikua se ehkä vaimentaisi?

^kaista olisi siis 30-70 hertsiä mitä pitäisi korjailla.
 
Vs: Bassojen absorpointi (vaimentaminen)

Ei kardioidi ole immuuni takasäteilyn heijastumille vaikka se säteily monopolia pienempää on. Muuten, sepi_1 on muistaakseni rakennellut raskasmattoresonaattoreista aika pieniä ja "söpön" näköisiä laatikoita suurin piirtein tuon alueen taajuuksien tappamiseksi. Menevät sisustukseen aika heittämällä.

Reikäresonaattori voi onnistuessaan olla tehokkaampi kuin levyresonaattori. Onko muuten kenelläkään toimivana sitä softanpätkää, jonka Denis Siponen laati dippatyössään reikäresonaattoreiden (laajakaistaisten) laskemista varten? En ole itse jaksanut kirjoittaa koodia työn pohjalta, mutta ajattelin josko jollakulla olisi se valmiina ajokelpoisessa ja testatussa muodossa.

No, pitänee kysäistä alkuperäisiä koodeja Siposelta jos ei muu auta. :D

t. jjahifi
 
Itsellä ainakin piipun taakse nurkkaan jääneen n. 70 cm leveän tilan villoittaminen vähensi kuminaa selvästi. Villaa tuli vajaan 50 cm paksuudelta. Setti ja subbari painottuu vastapäiseen nurkkaan. (Mittaustuloksia ei kyllä ole.)
 
Varsinaista kuminaa ei ole, mutta houkuttaa mitä vielä saisi akustoimalla irti.

Bassoja on nykyisellään korjattu DSP:n EQ:lla käsin.

Vasen kanava:

60hertsinmoodi.png


Oikea kanava:

60hertsinmoodioikea.png

(50 hertsin pörinä on hurinaa)


60 hertsiä sattuu moodiksi seinien väliin, 3,6 m x 3,6 m tämä tila. Varsin hankala muoto siis.

Kävin kuuntelemassa tuolla kaiuttimien takana nurkassa eikä siellä kyllä bassoja kuulu. Varmasti huono paikko resonaattorille. 120 cm levä resonaattori sopisi kyllä tuohon yhdelle seinälle vielä. Muualla on melko ahdasta. Se seinä on vastapäätä oikea kaiutinta joten sille se toimisi hyvin. Vasemman kaiuttimen toistoon onkin sitten hankalampi puuttua, kun sen vastapäätä on ikkunaseinä ja patteri.
 
Vs: Bassojen absorpointi (vaimentaminen)

Onko muuten kenelläkään toimivana sitä softanpätkää, jonka Denis Siponen laati dippatyössään reikäresonaattoreiden (laajakaistaisten) laskemista varten? En ole itse jaksanut kirjoittaa koodia työn pohjalta, mutta ajattelin josko jollakulla olisi se valmiina ajokelpoisessa ja testatussa muodossa.

Onko tästä apua: http://www.whealy.com/acoustics/Porous.html
 
Vs: Bassojen absorpointi (vaimentaminen)

Muuten, sepi_1 on muistaakseni rakennellut raskasmattoresonaattoreista aika pieniä ja "söpön" näköisiä laatikoita suurin piirtein tuon alueen taajuuksien tappamiseksi. Menevät sisustukseen aika heittämällä.

Piti verhokiskoa siirtää enemmän irti kun etuseinän molemmissa nurkissa on ne söpöliinit, 60x80x16cm laatikot, 2 päällekkäin / nurkka. pistetaajuuksilla testaten pinnan kumimatto värisi näppituntumalla eniten juuri laskennallisella 55-60hz huitteilla. Noissa siis pintana kumimatto 8kg/m2 jotta lootista ei tulisi liian syviä. Takaseinällä on vastaavat 4 laatikkoa 11cm syvinä, pinta 4kg/m2 ja keskitaajuus n. 90hz. Joki koostuu pienistä puroista, ei esim. 1 bassotuubin tumppi vielä kesää tee.

http://www.mh-audio.nl/ACalculators.asp#showcalc
 
Vs: Bassojen absorpointi (vaimentaminen)

^Voi olla, että joudun turvautumaan vähän samantyyliseen ratkaisuun itsekkin. Näyttää siltä, että prosessointi ei riitä antamaan tasaista bassoa muualle kuin spottiin. Menee useamman subin ja akustoinnin linjalle, veikkaisin.

t. jjahifi
 
Vs: Bassojen absorpointi (vaimentaminen)

Olen alkanut suunnittelemaan omaan kuuntelutilaan bassojen yleistä akustointia ja ajatuksena on ollut tehdä se absorboimalla(vaimentamalla). Mitään suurempaa ongelma taajuutta ei tilassani ole ainakaan alemmilla taajuuksilla, kun Antimode Dualcore niitä tasoittelee. Pääkaiuttimina ovat Genen 8050 ilman subbaria. Onko bassojen yleisellä akustoinnilla paljonkin vaikutusta ääneen? Tilassani on takaseinällä kolmet 4cm vahvat akustointilevyt ja lattialla paksu karvamatto, mutta nämähän eivät bassoihin oikeastaan pure.
Seuraavanlaisia toimenpiteitä olen ajatellut:

1. http://www.thomann.de/fi/hofa_basstrap_baby.htm Sijoittaisin tuommosia kaksi kappaletta sohvan rahin kummallekkin puolelle. Tuolloin ne tulisivat kaiuttimien ja spotin väliin. Totta on se, ettei noista varmaan suurta hyötyä ole, kun ovat kuitenkin jossain määrin kohtuu pienet, mutta se pieni koko mahdollistaa sijoituksenmuualle kuin nurkkaan tai seinän viereen. Samalta valmistajalta saa myös vastaavia basstrappeja, mutta metrin korkuisena, kun nuo ovat vain sen 50cm.

2. http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/70161320/ Eli sijoittaisin tuommosia kaksi kappaletta sohvan rahin kummallekkin puolelle. Suunnitteilla olisi kiertää kankaalla tuo laatikon sisäpuoli ja ahtaa se sitten täyteen kivivillaa. Tämä olisi tosiaan se halvempi vaihtoehto, kun villaakin olisi ilmatteeksi tarjolla.

Kaikki mielipiteet ja neuvot ovat sallittuja ja jopa haluttuja :D
 
^Miksi ei seinän viereen? Nurkat on paras paikka vaimentaa bassojen jälkikaiuntaa, koska siellä on kaikkien moodien maksimit.
 
^Itse asiassa ilman liikkeen tukahduttamiseen sopiville värkeille paras paikka ei ole nurkissa. Nurkissa paine on maksimissa mutta liike on maksimissa aivan muualla. Resot nurkkiin ja vaimentimet muualle.

t. jjahifi
 
Juu on toki mahdollista asettaa vaimennin myös nurkkaan. Omassa tilassani on vain mahdollista asettaa vaimennin spotista katottuna oikealle puolen, mutta tästä ei ilmeisesti koidu suurempaa haittaa?
Mikäköhän mahtaa olla riittävä määrä vaimentimille kun/jos niitä alkaa tekemään tai sitten ostamaan. Oma tilani on kerrostalo bunkkeri paitsi että kaiuttimien sekä spotin takaseinät ovat kevytrakenteisia. Olohuone muutenkin avautuu makuuhuoneeseen ja on kohtuu kookas.
 
^Itse asiassa ilman liikkeen tukahduttamiseen sopiville värkeille paras paikka ei ole nurkissa. Nurkissa paine on maksimissa mutta liike on maksimissa aivan muualla. Resot nurkkiin ja vaimentimet muualle.

t. jjahifi

Totta, mutta sitten niitä pitäisi täsmäsijoitella aallonpituuden mukaan. Minimikohdat vaihtelevat aallonpituuden mukaan, mutta maksimit on aina nurkissa.

^Bassot tulee suoraan kaiuttimista korvaan, joten periaatteessa muualle huoneeseen säteilevää bassoa ei voi vaimentaa liikaa. (jos ei laita vaimenninta kaiuttimen ja korvan väliin) Käytännössä moni kaiutin ottaa huoneesta boostia alemmille bassoille, joten vaimentaminen syö myös ulottuvuutta. Ylivaimentaminen on kuitenkin bassoilla todella vaikeaa. Diskanteilla se onnistuu helpommin.
 
Viimeksi muokattu:
^Bassot tulee suoraan kaiuttimista korvaan, joten periaatteessa muualle huoneeseen säteilevää bassoa ei voi vaimentaa liikaa. (jos ei laita vaimenninta kaiuttimen ja korvan väliin) Käytännössä moni kaiutin ottaa huoneesta boostia alemmille bassoille, joten vaimentaminen syö myös ulottuvuutta. Ylivaimentaminen on kuitenkin bassoilla todella vaikeaa. Diskanteilla se onnistuu helpommin.

Jos nyt esimerkkinä otetaan tuo linkkaamani Hofan bassoansa, niin senhän vaimennusalue tuskin hätyyttelee alimpia taajuuksia ollessaan kuitenkin kohtuu pieni(510mm x 430mm) vaimennin bassoille? Onkohan nyt kahdesta tuommoisesta bassoansasta mitään käytännön hyötyä ylipäätänsä?
 
Jos nyt esimerkkinä otetaan tuo linkkaamani Hofan bassoansa, niin senhän vaimennusalue tuskin hätyyttelee alimpia taajuuksia ollessaan kuitenkin kohtuu pieni(510mm x 430mm) vaimennin bassoille? Onkohan nyt kahdesta tuommoisesta bassoansasta mitään käytännön hyötyä ylipäätänsä?

Aika marginaalista. Antimodehan sen näppärästi kertoo auttoiko jos kokeilemaan lähdet. Esimerkkinä meikällä metri tupaten täyttä kirjahyllyä huoneen nurkkaan tasoitti pahinta moodia viitisen deppaa.
 
Back
Ylös