Tulipa sitten lauantaina pyörähdettyä pikaisesti pari tuntia Highend Studiolla Helsingissä noita uusia Avideja ihmettelemässä. Kattaukset olivat siis Acutus/SME V/Transfiguration Phoenix ja Sequel/SME 309/T'fig Axia. Molemmilla sama oheiskalusto: joku satasen riaa, hyvin järeää Ayrea vahvistin puolella ja kaiuttimina... hehhee, muutamia Tannoy uutuuksia hintaluokasta 400-900€.
Mitään syväluotaavaa analyysiä en voi tehdä, koska riaa voisi olla parempikin ja muu oheislaitteisto on itselleni tuntematonta sekä tila akustisesti uusi, tosin se vaikutti erittäin hyvältä.
Mutta ennen kuin aloitan on pakko kertoa noista Tannoysta. Lueskelin siinä aamulla sillä aikaa pöydällä lojuneita hifijulkaisuja kun Pauli ja Jari availivat liikettä. Siihen tupsahti myös joku Tannoyn edustaja kohta paikalle jne. No, kohta alkoi soimaan cd:ltä Pink Floyd: The Wall (no mikäpä muukaan...). Pää kääntyi lehdestä välittömästi, kuulosti aika pirun hyvältä. Yritin siinä mielessäni kelata jotta mitkähän kaiuttimet noista nyt soi. Martin Loganit tuskin, koska ne nökötti sen näköisinä peräseinällä ettei. Eikä varmasti mikään noista pikku kaiuttimista tossa edessä. Eli siis noi kookkaat Usherin jalustakaiuttimet ne on... mutta ei, ne oli uudet Tannoy Revolution DC4T:t - varmaan hieman Totem Arroakin pienemmät lattiamallit. Hämmästyttävän iso ja taajuuskaistan molempiin päihin ulottuva, erittäin ehyt soundi. Hintaa noin 900€. Heh, voisin elää tuollaistenkin kanssa ihan tosta vaan - pitäisiköhän downgreidata kaiuttimet? Paranisi tää FEF-balanssi kummasti! No joo... mutta hämmästyttävät kaiuttimet, ei voi muuta sanoa.
Levysoitin kuuntelut aloitettiin Acutuksella. Soittimen ulkoinen olemus tuo itselleni paikka paikoin mieleeni aikaisemmin omistamani Michellin, mutta myös SME:n. Soitin on kolmipistejousitettu, hieman Michellin tapaan, mutta kuitenkin erilailla. Bouncing on erittäin pitkä. Kun lautasta napauttaa, niin pomppii kauan, pitempään kuin Michell. Sivuttaissuuntaista liikettä kontrolloidaan kolmella kumilenkillä, jotka on kiinnitetty jalkojen/jousitornien päihin. Jalat ovat säädettävät, kuten myös ilmeisesti jousituksen korkeus. Laakerin (inverted) vastakappaleet taisi olla safiiria ja tungstenia. Pesä on umpinainen eikä sitä tarvitse/voi itse öljytä. Laakeripesän ja keskitapin alus jää hieman koholle ja klamppi (joka tässä kaksiosainen) puristaa levyn napakasti lautaseen (kiinteä vinyylimäinen matto, massa 10kg). Poweri on järeähkön kokoinen, siinä on 33 ja 45 nopeudet, mutta ilmeisesti ei hienosäätöä. Ja hei! DIN liittimet – kyllä nyt naimistia kiusataan! Työnjälki, viimeistely, materiaalit ja toleranssit vaikuttavat erittäin korkealaatuisilta.
Vaikka oheislaitteisto ei tuttu ollutkaan niin soittimesta uhkui jotain samaa eleettömyyttä kuin omasta SME 20:stäkin – vakaata stabiilia käyntiä, eikä paljoa muuta mainittavaa (en osaa analysoida oikein omaanikaan pyöritintä). Jättää vaikutelman hyvin vähäisestä ns. ”omasta lisästä”, levyt kuulostavat kaikki erilaisilta jne jne. En osaa osoittaa sormella mitään heikkoa kohtaa, mutta en saanut mitään elämää suurempia kickejäkään… ja kyllähän yksi perus riaa osaa viimeisen magian tosta riistääkin.
Jep, sitten Sequel. Pienempi, kevyempi lautanen, korkkimatto, tavanomaisempi klamppi (yhtä järeä kuin SME20)… ja kevyempi varsi/vipu. Tämä soitin kuulosti erilaiselta. Stabiili ja hiljainen, eikä ainakaan selkeästi tuonut esille jotain ”omaa soundia”, mutta yllätys yllätys – tämä soitin kuulosti ja vaikutti hieman rytmikkäämmältä. Huomasin polkevani jalalla tahtia ja naputtelevani käsin polviani – pani ehkä vähän hymyilyttämäänkin. Jännä juttu.
Olosuhteiden vuoksi en ala, enkä voi tämän syvällisempää analyysia antaa. Molemmat soittimet kyllä jätti oikein hyvän vaikutelman ja uskon, että kunhan HES:llä saavat nyt esim. Ayren riaan taloon, niin eiköhän ala pelit erilailla laulamaan. Kannattaa käydä kuuntelemassa ehdottomasti.
Mitään syväluotaavaa analyysiä en voi tehdä, koska riaa voisi olla parempikin ja muu oheislaitteisto on itselleni tuntematonta sekä tila akustisesti uusi, tosin se vaikutti erittäin hyvältä.
Mutta ennen kuin aloitan on pakko kertoa noista Tannoysta. Lueskelin siinä aamulla sillä aikaa pöydällä lojuneita hifijulkaisuja kun Pauli ja Jari availivat liikettä. Siihen tupsahti myös joku Tannoyn edustaja kohta paikalle jne. No, kohta alkoi soimaan cd:ltä Pink Floyd: The Wall (no mikäpä muukaan...). Pää kääntyi lehdestä välittömästi, kuulosti aika pirun hyvältä. Yritin siinä mielessäni kelata jotta mitkähän kaiuttimet noista nyt soi. Martin Loganit tuskin, koska ne nökötti sen näköisinä peräseinällä ettei. Eikä varmasti mikään noista pikku kaiuttimista tossa edessä. Eli siis noi kookkaat Usherin jalustakaiuttimet ne on... mutta ei, ne oli uudet Tannoy Revolution DC4T:t - varmaan hieman Totem Arroakin pienemmät lattiamallit. Hämmästyttävän iso ja taajuuskaistan molempiin päihin ulottuva, erittäin ehyt soundi. Hintaa noin 900€. Heh, voisin elää tuollaistenkin kanssa ihan tosta vaan - pitäisiköhän downgreidata kaiuttimet? Paranisi tää FEF-balanssi kummasti! No joo... mutta hämmästyttävät kaiuttimet, ei voi muuta sanoa.
Levysoitin kuuntelut aloitettiin Acutuksella. Soittimen ulkoinen olemus tuo itselleni paikka paikoin mieleeni aikaisemmin omistamani Michellin, mutta myös SME:n. Soitin on kolmipistejousitettu, hieman Michellin tapaan, mutta kuitenkin erilailla. Bouncing on erittäin pitkä. Kun lautasta napauttaa, niin pomppii kauan, pitempään kuin Michell. Sivuttaissuuntaista liikettä kontrolloidaan kolmella kumilenkillä, jotka on kiinnitetty jalkojen/jousitornien päihin. Jalat ovat säädettävät, kuten myös ilmeisesti jousituksen korkeus. Laakerin (inverted) vastakappaleet taisi olla safiiria ja tungstenia. Pesä on umpinainen eikä sitä tarvitse/voi itse öljytä. Laakeripesän ja keskitapin alus jää hieman koholle ja klamppi (joka tässä kaksiosainen) puristaa levyn napakasti lautaseen (kiinteä vinyylimäinen matto, massa 10kg). Poweri on järeähkön kokoinen, siinä on 33 ja 45 nopeudet, mutta ilmeisesti ei hienosäätöä. Ja hei! DIN liittimet – kyllä nyt naimistia kiusataan! Työnjälki, viimeistely, materiaalit ja toleranssit vaikuttavat erittäin korkealaatuisilta.
Vaikka oheislaitteisto ei tuttu ollutkaan niin soittimesta uhkui jotain samaa eleettömyyttä kuin omasta SME 20:stäkin – vakaata stabiilia käyntiä, eikä paljoa muuta mainittavaa (en osaa analysoida oikein omaanikaan pyöritintä). Jättää vaikutelman hyvin vähäisestä ns. ”omasta lisästä”, levyt kuulostavat kaikki erilaisilta jne jne. En osaa osoittaa sormella mitään heikkoa kohtaa, mutta en saanut mitään elämää suurempia kickejäkään… ja kyllähän yksi perus riaa osaa viimeisen magian tosta riistääkin.
Jep, sitten Sequel. Pienempi, kevyempi lautanen, korkkimatto, tavanomaisempi klamppi (yhtä järeä kuin SME20)… ja kevyempi varsi/vipu. Tämä soitin kuulosti erilaiselta. Stabiili ja hiljainen, eikä ainakaan selkeästi tuonut esille jotain ”omaa soundia”, mutta yllätys yllätys – tämä soitin kuulosti ja vaikutti hieman rytmikkäämmältä. Huomasin polkevani jalalla tahtia ja naputtelevani käsin polviani – pani ehkä vähän hymyilyttämäänkin. Jännä juttu.
Olosuhteiden vuoksi en ala, enkä voi tämän syvällisempää analyysia antaa. Molemmat soittimet kyllä jätti oikein hyvän vaikutelman ja uskon, että kunhan HES:llä saavat nyt esim. Ayren riaan taloon, niin eiköhän ala pelit erilailla laulamaan. Kannattaa käydä kuuntelemassa ehdottomasti.