Aurora ja muut kaunii(s)t(i laulavat) naiset, joiden musaa korruptoi rap-fiittaus

Kuulollaolija

Käyttäjä
Liittynyt
17.1.2013
Viestejä
355
Kaupunki
HKI
Aurora on aika hyvä, esimerkiksi levy Kadotaan kaupunkiin, siellä vaikkapa nimibiisi. Mutta miksi monessa kappaleessa mölisee aina välillä joku räppäri ja lähestulkoon pilaa koko biisin? Tämä epidemia on levinnyt aika laajalle, monia naislaulajien biisejä pilaa räpättäjä. Minulle on lähes kirosana, kun näen kappaleen nimen perässä suluissa feat jotain.

Tässä ei ole kyse siitä, että sietäisin vain naislaulajia: kuuntelen paljon heviäijien musaa ja mielestäni CMX on Suomen paras rock-yhtye.

Ekaluokkalainen poikani on sanonut monesti, että "sä kyllä opit vielä tykkäämään räpistä", ja täytyy sanoa, että joistakin biiseistä olenkin oppinut jossain määrin pitämään ja on olemassa ihan hyvääkin räppiä, mutta tuon fiittauskulttuurin soisin katoavan niiden historiallisten asioiden joukkoon, joita joskus muistellaan hieman häpeillen.
 
Onko tuo postaus jotain sissimarkkinointia? :unsure:
En ole koskaan Aurorasta ollut tietoinen enkä vaivaudu tarkistamaan, miten ko. levy pilautuu tai pilautuuko edes.
Sinällään fiittaus on jo pitkään ollut menestyksekkääksi koettu konsepti saada huomiota vähemmän tunnetulle artistille tai lisätä tunnettujenkin artistien kuuntelijamäärää kun päästään biisillä molempien fanien soittolistalle. Nykyiseen listamusiikkiin (oletan olevan kyseessä) rap-väliosa sopii paremmin kuin duettolaulu.
- -
Maailmassa on kyllä paljon musiikkia, joka omasta katsannostani on jotenkin pilattu, mutta silti maailmassa on enemmän hyvää musiikkia kuin ehtii kuuntelemaan eli ei kannata ko. asian antaa vaivata.

Jos ei tykkää, ei kannata kuunnella. En minäkään kuuntele CMXää.
 
Viimeksi muokattu:
Aurora on aika hyvä, esimerkiksi levy Kadotaan kaupunkiin, siellä vaikkapa nimibiisi. Mutta miksi monessa kappaleessa mölisee aina välillä joku räppäri ja lähestulkoon pilaa koko biisin? Tämä epidemia on levinnyt aika laajalle, monia naislaulajien biisejä pilaa räpättäjä. Minulle on lähes kirosana, kun näen kappaleen nimen perässä suluissa feat jotain.

Tässä ei ole kyse siitä, että sietäisin vain naislaulajia: kuuntelen paljon heviäijien musaa ja mielestäni CMX on Suomen paras rock-yhtye.

Ekaluokkalainen poikani on sanonut monesti, että "sä kyllä opit vielä tykkäämään räpistä", ja täytyy sanoa, että joistakin biiseistä olenkin oppinut jossain määrin pitämään ja on olemassa ihan hyvääkin räppiä, mutta tuon fiittauskulttuurin soisin katoavan niiden historiallisten asioiden joukkoon, joita joskus muistellaan hieman häpeillen.

Tuohan on tosiaan vain sinun mielipiteesi asiaan. En mitenkään pysty näkemään tuota minää trendinä, että naisten levyillä olisi tai pitäisi olla joku räppäri ellei näin erikseen haluta.
 
^^ Vai että sissimarkkinointia... tuollaisen epäilyksen voisi kyllä tällä foorumilla esittää vähintään joka toisesta postauksesta, tuotemerkkejä vilisee :) Oli vaan pakko avautua jossakin - ja miksipä ei vaikka täällä - kun repivä sisäinen ristiriita oli niin suuri: ensin löydät todella hyvältä kuulostavaa itselle (2-3 tunnetumpaa biisiä lukuunottamatta) uutta musaa mutta sitten huomaat että puolet biiseistä on tuhottu, aivan turhaan.
 
Back
Ylös