mkutvonen
Hifiharrastaja
Alkutöräys
Kirjoitanpas nyt Puscutraktorin jalanjäljissä ihan erillisen rasia-arvion, enkä hukkaa sitä aikaisempiin halvat/kalliimmat rasiat -ketjuihin. Siitä asti, kun Michell Tecnodec tuli talooni (tai siis huoneistooni), olen metsästänyt sille täydellistä elämänkumppania vivunnokkaan. Rasiaa on nurkissa pyörinyt jos jonkunmoista, mutta "sitä oikeaa" ei oikein vielä ole löytynyt. Sitä jollaisen voisi ostaa toisenkin, ja kolmannen, ja...
Voisin heittäytyä laiskaksi, myydä jotain turhaa rojua ja ostaa jonkun kalliimman ja varmasti hyvän rasian. Mutta eihän sellainen käy päinsä. Haluan löytää aina sen, joka tekee saman kuin joku kalliimpi mutta puolella hinnalla. Se, minkä olen vuosien varrella nimittäin oppinut, on ettei rahan roiskiminen aina vain kalliimpaan tuota poikkeuksetta parempaa lopputulosta.
Low Output MC sen olla pitää, mutta mikä
Moving Magnet -maailmaan suuntautuneen rasia-ekskursioni aikana sain tylysti huomata sen, että hakemani ääni ei ole todellisuutta MM-rasioiden maailmassa. Ei siinä, etteikö hyviä MM-rasioita olisi olemassa, mutta yksikään niistä ei soi yhtä aineettoman ilmavasti eikä toista transientteja samalla nopeudella kuin MC-rasia.
Minulla on ollut muutamia High Output MC-rasioita käytössäni - Sumiko Blue Point no.2, Dynavector DV10x5, Denon DL-160 - ja ne olivat kaikki omilla tavoillaan hyviä. No, Sumiko ehkä vähiten. Kaikissa oli aidon MC-rasian sointi. Tuosta joukosta lemmikkini on edelleenkin DL-160, jota ei tule arvioida yksinomaan hintansa perusteella.
Olin kuitenkin todennut, ettei pitkälle aikavälille riittävää rasiaa HIMC-puolelta löytynyt. Olin pitäytynyt korkealähtöisissä lähinnä sen takia, ettei DIY-RIAA:ni riitä LOMC-rasioille. Asiahan on kuitenkin korjattavissa - itse tehty kun on. No, ei auta kuin tehdä hyppy eteenpäin ja hankkia jostain kokeiluun yksi LOMC-rasia.
Kävin lävitse kaikki halvimmat vaihtoehdot - siis virtuaalisesti. Harkitsin Ortofonin Sambaa tai Salsaa, Rondo-sarjalaisia... Halusin kuitenkin viivakontaktihionnan, joten useat halvemmista vaihtoehdoista olivat täten ulkona pelistä. Arvelin hieman kaivavani verta nenästäni, kun päädyin viimein ottamaan kokeiluun (Kiitos, Tawe!) Audio Technican AT-OC9:n, jota toiset kehuvat maasta taivaisiin, kun taas toiset haukkuvat diskanttikorosteiseksi kihisijäksi. Viimemainittuihin lukeutuu taannoinen Hifimaailman testi, jossa oli - kuin tilauksesta - pyörittimenä Michell Tecnodec, Tecnoarm-varrella, ja testissä samalla kaksi rasiaa. Huolimatta murskaavasta arviosta päädyin kuitenkin AT:hen. Kohtuullinen hinta - rasiat kun ovat kuolevaisia - ja viivakontaktihionta.
Syteen tai saveen
Kyselin täällä palstalla ATOC:sta, ja Tawe ystävällisesti suostui lainaamaan itselleen ylimääräisen vähänkäytetyn rasian. Mitään ei siis ollut hävittävissä. Sain toiselta kaveriltani lainaan Lehmann Black Cuben siiheksi kun saisin oman MC-stepup -vahvistimeni tehtyä. Rasia mätkähti postiin, ja pääsin virittelemään sitä kiinni pari viikkoa sitten perjantaina. Asentaminen oli melko helppoa, neula on hyvin näkyvillä, toisin kuin esimerkiksi Goldringin GX1022:ssa, jonka muumikeula tekee säätämisen kovin tuskalliseksi.
Takaraivossani jyskyttivät Hifimaailman arviot liiallisesta diskantista ja musiikillisesti valikoivasta soinnin luonteesta, kun viimein sain rasian soimaan. Ensimmäinen levy kuitenkin osoitti pelkotilani tyystin turhaksi: diskantti oli kyllä puhdas aivan ylös asti, muttei lainkaan liioiteltu. Itseasiassa DL-160 on diskantiltaan liioittelevampi kuin tämä Audio Technica. Myös jossain kommentoidut ongelmat sibilanssien kanssa loistivat poissaolollaan. Itseasiassa rasialla on niin vähän omaa luonnetta, että sitä on kovin vaikea arvioida. Yritetään kuitenkin.
Citius, altius, fortius
Nuo sanat - nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin - kuvaavat Audio Technicaa vallan mainiosti. Toisto on puhdasta ja diskantti jatkuu todella puhtaana hyvin korkealle. Niin korkealle, ettei sinne ole CD:llä mitään asiaa. Se ei silti koskaan käy häiritsevällä tavalla ylikirkkaaksi, mikä on mielestäni varsin hyvä suoritus tässä hintaluokassa. Toisto on myös nopeaa; äänet syttyvät nopeudella jollaiseen olen viimeksi kuullut pystyvän Transfiguration Arian. Silti esimerkiksi pianon nuotit soivat pitkään tuoden parhaimmillaan miltei konkreettisen tuntuman itse soittimeen. "Eikä tässä vielä kaikki" sanottiin jo TV-shopissa: bassot toistuvat voimalla ja tarkasti. Hyvin äänitetyllä materiaalilla bassokitaran kielen sointi ja harmoniset toistuvat todella upeasti! Näistä siis otsikko.
Audio Technica AT-OC9 ML/II on hyvin tarkka rasia. Se toistaa neutraalisti koko äänialueen ja kaivaa levyiltä paljon aikaisemmilla rasioillani piiloon jääneitä yksityiskohtia. Se ei kuitenkaan tee sitä mitenkään läpivalaisevalla tavalla, vaan osaa säilyttää mittasuhteet; yksityiskohdat pysyvät yksityiskohtina eivätkä pyri etualalle. Mikrodynamiikka toistuu mainiosti, mutta makrodynamiikka voisi toistua ehkä vielä hitusen paremmin. Osin koettu lievä vajaus dynamiikassa tosin voi johtua myös Black Cubesta, joka ei ole aivan yhtä dynaaminen soundiltaan kuin oma DIY-tekeleeni.
No, se sävyllisestä arvioinnista. Mikä tahansa komponentti on nimittäin täysin arvoton ellei sen avulla musiikista itsestään saa otetta. Jos Denon DL-160 sai miettimään, miksi laittaa yli kahtasataa euroa rasiaan, esittää Audio Technica tähän jokseenkin aukottoman vastauksen. Rytminen liike toistuu vaivattomasti oli sitten kyse jazzista tai black metalista. Monimutkaisemmat rumpukuviot toistuvat hämmentävällä nopeudella kuin musiikki tulisi tyhjästä. Jopa 260bpm taotun blastbeatin sykkeessä rasian toistama ääni pysyy avoimena välittäen raivokkaat kitarat juuri sopivalla kylmyydellä. Toisaalta klassisessa musiikissa hienot vivahteet orkesterin soitannassa tulevat kauniisti esille. Tämä toki tuo entistä pahemmin mieleen tarpeen vetää eräitä kapellimestareita turpaan huonoista Bach-tulkinnoista. Michell/ATOC9-kombo pystyy itseasiassa välittämään hienosti koko tunneskaalan herkistelystä täysimittaiseen raivoon asti.
Hifimaailman testissä todettiin OC9:n olevan valikoiva musiikin suhteen. En sitten tiedä, mitä tämä ei suostuisi soittamaan hienosti. Olen käynyt levyhyllyäni lävitse ja kuunnellut niin akustisesti tuotettua musiikkia kuin täyssähköistäkin räimettä. Puhumattakaan setinkaatajalevystäni jonka tämä rasia selvitti poikkeuksellisen hienosti. Eihän se väritä kylmäsävyisiä levyjä ruusunpunaisen hehkuvasävyisiksi, mutta eihän sen pidäkään. Kun kuuntelen jotain raakaa bläkkiä, niin sen pitääkin kuulostaa ruumishuoneenkylmältä.
Lopputöräys: "sallin olla eri mieltä"
Hifimaailman Tecnodec-testissä käyneet rasiat olivat siis Grado Prestige Gold ja Audio Technica AT-OC9 ML/II. Omassa setissäni on käynyt Gradon Prestige Silver, joka on käytännössä sama rasia, kuin Gold. Gradoa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa värittymättömäksi, vaikka se toistikin tietynlaista musiikkia varsin hienolla tavalla. Nopeutta siitä ei kuitenkaan löytynyt käyttööni tarpeeksi, ja nimesinkin sen "mussupossuksi". Hifimaailman testin lopputuleman kanssa olen siis täysin päinvastaista mieltä. Liekö sitten, että rasioita on arvioitu sisäänajamattomina, en tiedä. Puheet "alkuaikojen CD:istä runsaine diskantteineen" joudun kuitenkin tässä kumoamaan; tällaista diskanttia en ikinä ole CD:ltä kuullut!
Japanialaisissa askeissa on toistuvasti ollut soinnissa jotain, johon olen ihastunut. Näin on käynyt kuulemieni Transfigurationeiden, Lyrojen, Denonin ja nyt Audio Technican kanssa. Neutraali muttei kuollut sointi, mahtava äänikuva ja jokin, joka saa vielä neljän aikaan yöllä ottamaan yhden levyn hyllystä. Jotain, joka koukuttaa itse musiikkiin ja saa äänenlaadullisen arvioinnin tuntumaan tyystin epärelevantilta.
Audio Technica AT-OC9 on rasia niille, jotka haluavat kohtuuhintaisen rasian joka välittää nimenomaan sen, joka on urassa. Se ei kaunistele asioita, muttei toisaalta tee numeroa huonommistakaan äänitteistä, vaan sen erottelukyky on lähinnä musiikkia palvelevaa luonteeltaan ja onnistuu kaivamaan huonoistakin äänitteistä lisää detaljia ja musiikkia esille. Kannattaa kuitenkin varoa: itse olen parina aamuna myöhästynyt töistä soiteltuani vinyylejä aamuneljään!
Audio Technica päätti siis kotiutua tähän talouteen. Eikä se näillä näkymin lähde ihan heti, vaikka nyt AT-33PTG alkoikin kiinnostamaan. No, jos nyt ajetaan tämä ensin loppuun.
Kirjoitanpas nyt Puscutraktorin jalanjäljissä ihan erillisen rasia-arvion, enkä hukkaa sitä aikaisempiin halvat/kalliimmat rasiat -ketjuihin. Siitä asti, kun Michell Tecnodec tuli talooni (tai siis huoneistooni), olen metsästänyt sille täydellistä elämänkumppania vivunnokkaan. Rasiaa on nurkissa pyörinyt jos jonkunmoista, mutta "sitä oikeaa" ei oikein vielä ole löytynyt. Sitä jollaisen voisi ostaa toisenkin, ja kolmannen, ja...
Voisin heittäytyä laiskaksi, myydä jotain turhaa rojua ja ostaa jonkun kalliimman ja varmasti hyvän rasian. Mutta eihän sellainen käy päinsä. Haluan löytää aina sen, joka tekee saman kuin joku kalliimpi mutta puolella hinnalla. Se, minkä olen vuosien varrella nimittäin oppinut, on ettei rahan roiskiminen aina vain kalliimpaan tuota poikkeuksetta parempaa lopputulosta.
Low Output MC sen olla pitää, mutta mikä
Moving Magnet -maailmaan suuntautuneen rasia-ekskursioni aikana sain tylysti huomata sen, että hakemani ääni ei ole todellisuutta MM-rasioiden maailmassa. Ei siinä, etteikö hyviä MM-rasioita olisi olemassa, mutta yksikään niistä ei soi yhtä aineettoman ilmavasti eikä toista transientteja samalla nopeudella kuin MC-rasia.
Minulla on ollut muutamia High Output MC-rasioita käytössäni - Sumiko Blue Point no.2, Dynavector DV10x5, Denon DL-160 - ja ne olivat kaikki omilla tavoillaan hyviä. No, Sumiko ehkä vähiten. Kaikissa oli aidon MC-rasian sointi. Tuosta joukosta lemmikkini on edelleenkin DL-160, jota ei tule arvioida yksinomaan hintansa perusteella.
Olin kuitenkin todennut, ettei pitkälle aikavälille riittävää rasiaa HIMC-puolelta löytynyt. Olin pitäytynyt korkealähtöisissä lähinnä sen takia, ettei DIY-RIAA:ni riitä LOMC-rasioille. Asiahan on kuitenkin korjattavissa - itse tehty kun on. No, ei auta kuin tehdä hyppy eteenpäin ja hankkia jostain kokeiluun yksi LOMC-rasia.
Kävin lävitse kaikki halvimmat vaihtoehdot - siis virtuaalisesti. Harkitsin Ortofonin Sambaa tai Salsaa, Rondo-sarjalaisia... Halusin kuitenkin viivakontaktihionnan, joten useat halvemmista vaihtoehdoista olivat täten ulkona pelistä. Arvelin hieman kaivavani verta nenästäni, kun päädyin viimein ottamaan kokeiluun (Kiitos, Tawe!) Audio Technican AT-OC9:n, jota toiset kehuvat maasta taivaisiin, kun taas toiset haukkuvat diskanttikorosteiseksi kihisijäksi. Viimemainittuihin lukeutuu taannoinen Hifimaailman testi, jossa oli - kuin tilauksesta - pyörittimenä Michell Tecnodec, Tecnoarm-varrella, ja testissä samalla kaksi rasiaa. Huolimatta murskaavasta arviosta päädyin kuitenkin AT:hen. Kohtuullinen hinta - rasiat kun ovat kuolevaisia - ja viivakontaktihionta.
Syteen tai saveen
Kyselin täällä palstalla ATOC:sta, ja Tawe ystävällisesti suostui lainaamaan itselleen ylimääräisen vähänkäytetyn rasian. Mitään ei siis ollut hävittävissä. Sain toiselta kaveriltani lainaan Lehmann Black Cuben siiheksi kun saisin oman MC-stepup -vahvistimeni tehtyä. Rasia mätkähti postiin, ja pääsin virittelemään sitä kiinni pari viikkoa sitten perjantaina. Asentaminen oli melko helppoa, neula on hyvin näkyvillä, toisin kuin esimerkiksi Goldringin GX1022:ssa, jonka muumikeula tekee säätämisen kovin tuskalliseksi.
Takaraivossani jyskyttivät Hifimaailman arviot liiallisesta diskantista ja musiikillisesti valikoivasta soinnin luonteesta, kun viimein sain rasian soimaan. Ensimmäinen levy kuitenkin osoitti pelkotilani tyystin turhaksi: diskantti oli kyllä puhdas aivan ylös asti, muttei lainkaan liioiteltu. Itseasiassa DL-160 on diskantiltaan liioittelevampi kuin tämä Audio Technica. Myös jossain kommentoidut ongelmat sibilanssien kanssa loistivat poissaolollaan. Itseasiassa rasialla on niin vähän omaa luonnetta, että sitä on kovin vaikea arvioida. Yritetään kuitenkin.
Citius, altius, fortius
Nuo sanat - nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin - kuvaavat Audio Technicaa vallan mainiosti. Toisto on puhdasta ja diskantti jatkuu todella puhtaana hyvin korkealle. Niin korkealle, ettei sinne ole CD:llä mitään asiaa. Se ei silti koskaan käy häiritsevällä tavalla ylikirkkaaksi, mikä on mielestäni varsin hyvä suoritus tässä hintaluokassa. Toisto on myös nopeaa; äänet syttyvät nopeudella jollaiseen olen viimeksi kuullut pystyvän Transfiguration Arian. Silti esimerkiksi pianon nuotit soivat pitkään tuoden parhaimmillaan miltei konkreettisen tuntuman itse soittimeen. "Eikä tässä vielä kaikki" sanottiin jo TV-shopissa: bassot toistuvat voimalla ja tarkasti. Hyvin äänitetyllä materiaalilla bassokitaran kielen sointi ja harmoniset toistuvat todella upeasti! Näistä siis otsikko.
Audio Technica AT-OC9 ML/II on hyvin tarkka rasia. Se toistaa neutraalisti koko äänialueen ja kaivaa levyiltä paljon aikaisemmilla rasioillani piiloon jääneitä yksityiskohtia. Se ei kuitenkaan tee sitä mitenkään läpivalaisevalla tavalla, vaan osaa säilyttää mittasuhteet; yksityiskohdat pysyvät yksityiskohtina eivätkä pyri etualalle. Mikrodynamiikka toistuu mainiosti, mutta makrodynamiikka voisi toistua ehkä vielä hitusen paremmin. Osin koettu lievä vajaus dynamiikassa tosin voi johtua myös Black Cubesta, joka ei ole aivan yhtä dynaaminen soundiltaan kuin oma DIY-tekeleeni.
No, se sävyllisestä arvioinnista. Mikä tahansa komponentti on nimittäin täysin arvoton ellei sen avulla musiikista itsestään saa otetta. Jos Denon DL-160 sai miettimään, miksi laittaa yli kahtasataa euroa rasiaan, esittää Audio Technica tähän jokseenkin aukottoman vastauksen. Rytminen liike toistuu vaivattomasti oli sitten kyse jazzista tai black metalista. Monimutkaisemmat rumpukuviot toistuvat hämmentävällä nopeudella kuin musiikki tulisi tyhjästä. Jopa 260bpm taotun blastbeatin sykkeessä rasian toistama ääni pysyy avoimena välittäen raivokkaat kitarat juuri sopivalla kylmyydellä. Toisaalta klassisessa musiikissa hienot vivahteet orkesterin soitannassa tulevat kauniisti esille. Tämä toki tuo entistä pahemmin mieleen tarpeen vetää eräitä kapellimestareita turpaan huonoista Bach-tulkinnoista. Michell/ATOC9-kombo pystyy itseasiassa välittämään hienosti koko tunneskaalan herkistelystä täysimittaiseen raivoon asti.
Hifimaailman testissä todettiin OC9:n olevan valikoiva musiikin suhteen. En sitten tiedä, mitä tämä ei suostuisi soittamaan hienosti. Olen käynyt levyhyllyäni lävitse ja kuunnellut niin akustisesti tuotettua musiikkia kuin täyssähköistäkin räimettä. Puhumattakaan setinkaatajalevystäni jonka tämä rasia selvitti poikkeuksellisen hienosti. Eihän se väritä kylmäsävyisiä levyjä ruusunpunaisen hehkuvasävyisiksi, mutta eihän sen pidäkään. Kun kuuntelen jotain raakaa bläkkiä, niin sen pitääkin kuulostaa ruumishuoneenkylmältä.
Lopputöräys: "sallin olla eri mieltä"
Hifimaailman Tecnodec-testissä käyneet rasiat olivat siis Grado Prestige Gold ja Audio Technica AT-OC9 ML/II. Omassa setissäni on käynyt Gradon Prestige Silver, joka on käytännössä sama rasia, kuin Gold. Gradoa ei hyvällä tahdollakaan voinut sanoa värittymättömäksi, vaikka se toistikin tietynlaista musiikkia varsin hienolla tavalla. Nopeutta siitä ei kuitenkaan löytynyt käyttööni tarpeeksi, ja nimesinkin sen "mussupossuksi". Hifimaailman testin lopputuleman kanssa olen siis täysin päinvastaista mieltä. Liekö sitten, että rasioita on arvioitu sisäänajamattomina, en tiedä. Puheet "alkuaikojen CD:istä runsaine diskantteineen" joudun kuitenkin tässä kumoamaan; tällaista diskanttia en ikinä ole CD:ltä kuullut!
Japanialaisissa askeissa on toistuvasti ollut soinnissa jotain, johon olen ihastunut. Näin on käynyt kuulemieni Transfigurationeiden, Lyrojen, Denonin ja nyt Audio Technican kanssa. Neutraali muttei kuollut sointi, mahtava äänikuva ja jokin, joka saa vielä neljän aikaan yöllä ottamaan yhden levyn hyllystä. Jotain, joka koukuttaa itse musiikkiin ja saa äänenlaadullisen arvioinnin tuntumaan tyystin epärelevantilta.
Audio Technica AT-OC9 on rasia niille, jotka haluavat kohtuuhintaisen rasian joka välittää nimenomaan sen, joka on urassa. Se ei kaunistele asioita, muttei toisaalta tee numeroa huonommistakaan äänitteistä, vaan sen erottelukyky on lähinnä musiikkia palvelevaa luonteeltaan ja onnistuu kaivamaan huonoistakin äänitteistä lisää detaljia ja musiikkia esille. Kannattaa kuitenkin varoa: itse olen parina aamuna myöhästynyt töistä soiteltuani vinyylejä aamuneljään!
Audio Technica päätti siis kotiutua tähän talouteen. Eikä se näillä näkymin lähde ihan heti, vaikka nyt AT-33PTG alkoikin kiinnostamaan. No, jos nyt ajetaan tämä ensin loppuun.
Hienoa kun kaverit viitsii kirjoittaa tällaisia. Aihe oli tietysti itselle hyvin kiinnostava kun minullakin on ko. rasia.
