Kuulokemiitti jäi väliin, mutta koitetaan hyvittää kirjoittamalla hiukka vaikutelmia näistä masiinoista.
Audio-gd:n laitteita pidetään kai suht yleisesti ääneltään hiukan lämpiminä. Nykyisin tosin DAC-mallisto on jaettu kahtia "musikaalisiin" ja " neutraaleihin", joista DAC-19 putoaa tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Eikä tämän äänestä todellakaan mitään ylimääräistä lämpöä hehku, vaan teknistä jämptiyttä. Suoraa vertailua en ole tehnyt muihin laitteisiin kuin Beresford Caimaniin, mutta aika hyvässä muistissa on kuitenkin myös Marantz SA-15S1:n soundi. Näistä verrokeista ääni on lähempänä Marantzia: kirkas, selkeä, erotteleva, pidättyväinen. Caiman on rokkaavampi, bassoiltaan lihakkaampi. Kahdessa asiassa DAC-19DSP on parempi kuin kumpikaan verrokeista: diskantin puhtaudessa ja tilavaikutelmassa. Diskanttia tuntui tulevan liikaakin ensialkuun, mutta nyt taso tuntuu suht sopivalta (itse uskon sisäänajon fysikaaliseen vaikutukseen, neurokemialliset vaikutuksetkin ovat toki mahdollisia). Tasoa merkittävämpää on kuitenkin se laatu: solistin suhahteluista ja pellin helähdyksistä puuttuu täysin se ilkeä piikitys, joka varsinkin kuulokekuuntelussa on tähän asti määrännyt käytettävän volyymitason. Nyt lähes levyä kuin levyä voi kuunnella KOVAA ilman korvia vihlovia ilkeyksiä. Jos tälle hakee selityksiä tekniseltä puolelta, niin mahdollisia syypäitä on uskoakseni kolme: DSP-piirin jitteriä vähentävä vaikutus, DA-sirun (PCM1704UK) toimintatapa (R2R multi-bit), ja/tai analogipuolen komponentit. Mikä näistä on päävastuussa, on minulle epäselvää ja jokseenkin yhdentekevääkin. Kuitenkin esim. Caimanissa on korkeammilla taajuuksilla enemmän piikitystä ja suorastaan särähtelevää sävyä, jonka monet R2R-siruihin uskovat tahot tulkitsisivat sigma-delta -tyyppisestä DA-muunnosta johtuvaksi.
Se toinen DAC-19DSP:n vahvuus on ehdottomasti tilantoisto. Tähän en niinkään ole kiinnittänyt huomiota kuulokkeilla kuunnellessa, mutta kaiuttimilla ilmiö tuli huomattua heti. Syvyyttä tuli äänikenttään sen verran lisää, että se alkoi tuntua jopa liialliselta. Kaiuttimien paikkoja hiotaan taas uusiksi... Todennäköisesti tällä hankinnalla on lopulta suurempia vaikutuksia kaiutinkuuntelutapoihini kuin kuulokepuolelle.
C-2:sta en oikein saa otetta. Se ei oikein tunnu tekevän mitään, paitsi tietysti säätävän signaalin voimakkuuden. Tämä on hifi-mielessä hyvä ominaisuus, mutta vaikeuttaa vaikutelmien ilmaisemista. Tuolla ACSS-kytkennällä C-2 toimiikin DAC-19:n kanssa ikäänkuin yhtenä laitteena ilman bufferointia. Jos C-2:n toiminnasta jotain pitää sanoa, niin potikka ei ole ihan täydellinen, säädön alapäässä kanavatasapaino seilaa puolelta toiselle. Ei tosin haittaa kuunteluvoimakkuuksilla. Summarum: C-2 on DAC-19DSP:lle harvinaisen luonteva kumppani, jos kuulokkeita käyttää. Saatan itse ylentää sen jossain vaiheessa myös etuvahvistimeksi, jos jostain sattuu esim. Densenin pääte sopivasti kävelemään vastaan. Siinä vaiheessa saatan päivittää potikan askelvaimentimeksi.
Kokonaisuutena tämä kombo vakuutti minut hieman hitaasti, mutta varmasti. Ensialkuun AKG:t tuntuivat ihan vääriltä luureilta näiden perään, mutta sisäänajo ja totuttautuminen ovat muuttaneet asiaa siinä määrin, että nyt homma tuntuu toimivan aika kivasti. Varmasti potentiaalia riittäisi hinnakkaampienkin kuulokkeiden kaveriksi, mutta HD800 ja T1 eivät olisi minulle askelia oikeaan suuntaan: Diskantin pienikin piikitys heilauttaisi homman mitä suurimmalla todennäköisyydellä rasittavan puolelle, ja tosiasia on että näistä sinällään varmasti huippukuulokkeista löytyy molemmista ylimääräistä yläpään energiaa. HD650 vaikuttaa tällä hetkellä todennäköisimmältä kuulokepuolen täydentäjältä, mutta katsotaan nyt. Ketjun toinen pää on se toinen vaihtoehto täydennettäväksi, lähinnä usb -> s/pdif -muunnin on edelleen harkinnassa. DAC:n tunnottomuus käytettävälle liitäntätavalle on tosin pistänyt miettimään tämän investoinnin järkevyyttä. Sama äänenlaatu emolevyltä toslink-inputtiin, emolevyltä coax-inputtiin, usb-inputilla, näytönohjaimesta HDMI:llä telkkariin ja edelleen telkkarin toslinkistä DACiin... Jos noista yksikään ei saa aikaan kuultavia ongelmia, niin mahtaako edes asynch usb parantaa tilannetta?
Vielä PS: Beresford lähti taloudesta parin vertailusession jälkeen. Silti kunnioitus tuota Caimania kohtaan vain nousi vertailujen myötä. Sen kanssa olisi kyllä voinut elää oikein hyvin pidemmänkin aikaa. Bassopäältään se mielestäni voittaa tämän kombon: enemmän painoa, ehkä hiukan hidasliikkeisempi luonne, mutta joka tapauksessa elämänmakuisempi ote. Diskantin sulavuudessa tuli Audio-gd:n myötä suurin muutos kuulokekuuntelussa, ja vielä suurempi muutos on saavutettavissa kaiutinpuolella, kunhan säätäminen loksahtaa kunnolla kohdalleen.
Audio-gd:n laitteita pidetään kai suht yleisesti ääneltään hiukan lämpiminä. Nykyisin tosin DAC-mallisto on jaettu kahtia "musikaalisiin" ja " neutraaleihin", joista DAC-19 putoaa tuohon jälkimmäiseen kategoriaan. Eikä tämän äänestä todellakaan mitään ylimääräistä lämpöä hehku, vaan teknistä jämptiyttä. Suoraa vertailua en ole tehnyt muihin laitteisiin kuin Beresford Caimaniin, mutta aika hyvässä muistissa on kuitenkin myös Marantz SA-15S1:n soundi. Näistä verrokeista ääni on lähempänä Marantzia: kirkas, selkeä, erotteleva, pidättyväinen. Caiman on rokkaavampi, bassoiltaan lihakkaampi. Kahdessa asiassa DAC-19DSP on parempi kuin kumpikaan verrokeista: diskantin puhtaudessa ja tilavaikutelmassa. Diskanttia tuntui tulevan liikaakin ensialkuun, mutta nyt taso tuntuu suht sopivalta (itse uskon sisäänajon fysikaaliseen vaikutukseen, neurokemialliset vaikutuksetkin ovat toki mahdollisia). Tasoa merkittävämpää on kuitenkin se laatu: solistin suhahteluista ja pellin helähdyksistä puuttuu täysin se ilkeä piikitys, joka varsinkin kuulokekuuntelussa on tähän asti määrännyt käytettävän volyymitason. Nyt lähes levyä kuin levyä voi kuunnella KOVAA ilman korvia vihlovia ilkeyksiä. Jos tälle hakee selityksiä tekniseltä puolelta, niin mahdollisia syypäitä on uskoakseni kolme: DSP-piirin jitteriä vähentävä vaikutus, DA-sirun (PCM1704UK) toimintatapa (R2R multi-bit), ja/tai analogipuolen komponentit. Mikä näistä on päävastuussa, on minulle epäselvää ja jokseenkin yhdentekevääkin. Kuitenkin esim. Caimanissa on korkeammilla taajuuksilla enemmän piikitystä ja suorastaan särähtelevää sävyä, jonka monet R2R-siruihin uskovat tahot tulkitsisivat sigma-delta -tyyppisestä DA-muunnosta johtuvaksi.
Se toinen DAC-19DSP:n vahvuus on ehdottomasti tilantoisto. Tähän en niinkään ole kiinnittänyt huomiota kuulokkeilla kuunnellessa, mutta kaiuttimilla ilmiö tuli huomattua heti. Syvyyttä tuli äänikenttään sen verran lisää, että se alkoi tuntua jopa liialliselta. Kaiuttimien paikkoja hiotaan taas uusiksi... Todennäköisesti tällä hankinnalla on lopulta suurempia vaikutuksia kaiutinkuuntelutapoihini kuin kuulokepuolelle.
C-2:sta en oikein saa otetta. Se ei oikein tunnu tekevän mitään, paitsi tietysti säätävän signaalin voimakkuuden. Tämä on hifi-mielessä hyvä ominaisuus, mutta vaikeuttaa vaikutelmien ilmaisemista. Tuolla ACSS-kytkennällä C-2 toimiikin DAC-19:n kanssa ikäänkuin yhtenä laitteena ilman bufferointia. Jos C-2:n toiminnasta jotain pitää sanoa, niin potikka ei ole ihan täydellinen, säädön alapäässä kanavatasapaino seilaa puolelta toiselle. Ei tosin haittaa kuunteluvoimakkuuksilla. Summarum: C-2 on DAC-19DSP:lle harvinaisen luonteva kumppani, jos kuulokkeita käyttää. Saatan itse ylentää sen jossain vaiheessa myös etuvahvistimeksi, jos jostain sattuu esim. Densenin pääte sopivasti kävelemään vastaan. Siinä vaiheessa saatan päivittää potikan askelvaimentimeksi.
Kokonaisuutena tämä kombo vakuutti minut hieman hitaasti, mutta varmasti. Ensialkuun AKG:t tuntuivat ihan vääriltä luureilta näiden perään, mutta sisäänajo ja totuttautuminen ovat muuttaneet asiaa siinä määrin, että nyt homma tuntuu toimivan aika kivasti. Varmasti potentiaalia riittäisi hinnakkaampienkin kuulokkeiden kaveriksi, mutta HD800 ja T1 eivät olisi minulle askelia oikeaan suuntaan: Diskantin pienikin piikitys heilauttaisi homman mitä suurimmalla todennäköisyydellä rasittavan puolelle, ja tosiasia on että näistä sinällään varmasti huippukuulokkeista löytyy molemmista ylimääräistä yläpään energiaa. HD650 vaikuttaa tällä hetkellä todennäköisimmältä kuulokepuolen täydentäjältä, mutta katsotaan nyt. Ketjun toinen pää on se toinen vaihtoehto täydennettäväksi, lähinnä usb -> s/pdif -muunnin on edelleen harkinnassa. DAC:n tunnottomuus käytettävälle liitäntätavalle on tosin pistänyt miettimään tämän investoinnin järkevyyttä. Sama äänenlaatu emolevyltä toslink-inputtiin, emolevyltä coax-inputtiin, usb-inputilla, näytönohjaimesta HDMI:llä telkkariin ja edelleen telkkarin toslinkistä DACiin... Jos noista yksikään ei saa aikaan kuultavia ongelmia, niin mahtaako edes asynch usb parantaa tilannetta?
Vielä PS: Beresford lähti taloudesta parin vertailusession jälkeen. Silti kunnioitus tuota Caimania kohtaan vain nousi vertailujen myötä. Sen kanssa olisi kyllä voinut elää oikein hyvin pidemmänkin aikaa. Bassopäältään se mielestäni voittaa tämän kombon: enemmän painoa, ehkä hiukan hidasliikkeisempi luonne, mutta joka tapauksessa elämänmakuisempi ote. Diskantin sulavuudessa tuli Audio-gd:n myötä suurin muutos kuulokekuuntelussa, ja vielä suurempi muutos on saavutettavissa kaiutinpuolella, kunhan säätäminen loksahtaa kunnolla kohdalleen.