Suutarin tulisi pysyä lestissään, eli levyarvioihin ei pitäisi minunkaan ryhtyä. Ajattelin kuitenkin heittää arvion Quincy Jonesin "The Dude" tallenteesta.
Tässä on yksi oman aikani referensseistä ja yksi suosikkialbumeistani disco musiikin saralla. Quincy Jones onnistui kaivamaan ympärilleen loistavaa porukkaa ja jälki on sen mukaista. Levyn tunnetuin kappale on varmaan
Ai No Corrida joka kulkee letkeästi eteenpäin ja kappale kasvaa hienosti myös lopun bassottelu mukaan lukien. Myös nimikko, eli
kakkosraita kulkee hienosti eteenpäin. Kappaleesta on tunnistettavissa seitkytlukulaisuus sovituksen ja vaskien muodossa vaikkakin levy on julkaistu 1980- luvulla. Tilaa ei ole käytetty täysin hyväksi, mutta ääntä on laajalti ja genrelle uskollisesti myös basson annostelu on 'riittävää'. Nostan esiin tallenteen nopeista rytmiraidoista vielä
Razzamatazz biisin, joka on toisen puolen kakkonen. Ajoituksellisesti hyvällä laitteistolla tuosta nauttii enemmän kuin kuuntelemalla YouTubesta heikolla äänikortilla, släimiä ja imua on huomattavasti. Kappale tosin saattaa hetkellisesti lössähtää, mutta kokonaisuus on varsin vievä. Vokalistina tuolla biisillä on Patti Austin joka suorastaan loistaa kappaleella
Betcha' Wouldn't Hurt Me. Itse tykkäsin soittaa tuon tanssilattioille vaikka voimakkaan alun ja kertosäkeen lisäksi siinä ei ole varsinaista imua. Porukat jopa pysähtyivät voimakkaan alun jälkeen ja jatkoivat tanssimistaan, loppuillasta tuokin menee varsin hyvin - Lattialle vetokappaleeksi siitä ei ole. Slovareista pintaan nousee James Ingramin
Just Once ja saman laulajan esittämä
One Hundred Ways . Hyvin rytmikäs ja tunteikas levy joka säväyttää vielä näin vuosienkin päästä. Onnistuin löytämään tallenteen divarista hyväkuntoisena A&M AMLH63721. Ehkäpä joskus silloin olisin antanut niin äänestä kuin musiikistakin täydet viisi tähteä ja tyytynyt huutamaan "upeeta mahtavaa" tuntemattoman paikallisradion kuuluttajan tavoin. Nytkin nappaan äänitteelle enemmän kuin AllMusic.
Musiikki ****
Ääni ****
S Kaksonen