Arvosteluja äänitteistä

moukkunen

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 262
Kaupunki
Kärkölä
Kerättäisiinkö tänne meidän harrastajien omia arvosteluja ja mielipiteitä äänitteistä(vai onko tällainen aihe jo olemassa)? Yksinkertaisesti viiden tähden menetelmällä, äänitteen musiikilliselle annille sekä erikseen myös äänenlaadulle. Jos on halua ja viitseliäisyyttä niin saa myös perustella. :)
 
Oikein hyvä ehdotus, ovathan äänitteet koko hifiharrastuksen perusta! Aloitetaan samantien:

Led Zeppelin I

6180729fd7a0a4046c830110.L.jpg


Levy oli ilmestyessään todella kova lätty, kansikuvaa myöten. Musiikki on rockin ja bluesin sekoitusta, välillä taiturimaisesti soitettua, välillä uskomattoman huolettomasti heitettyä jammailua. Uuden aikauden aloitus, jolle ei löydy vertaa.

Musiikki: *****
Ääni: ***
 
Laittakaa samalla tiedot painoksesta, tärkeää äänenlaadun osalta.
 
lator sanoi:
Laittakaa samalla tiedot painoksesta, tärkeää äänenlaadun osalta.

Etenkin vinyylien osalta. Keskiuran numerointi ja nimikointikin tärkeää tietoa jos ääni on ***** (tähteä).

Quincy Jones, SoundS...

d3665891fgk.jpg


Tunnetun jazzarin 1970- luvun puolivälissä alkaneen soul,funk, ja disco-linjan yksi merkkipaalu. Äänite ei kuitenkaan ole hänen tuotantonsa merkittävimpiä vaikkakin mukaan mahtuu varsin kova joukko aikansa huippuartistejakin, kuten Herbie Hancock, Patti Austin, Tom Scott, Steve Gadd, Chaka Khan... Haluan mainita vielä Anthony Jacksonyn bassossa. Äänimaailmoissa mennään jazzahtavan soulin välimaastossa ja kosketus tarinoihin on hieman kevyt. Miksaus ja sovitukset ovat kuitenkin kuultavan ammattimaiset. Levyltä nousee esiin pari ehkä suuremmallekin osalle meistä tutummat veivaukset kuten Stuff Like That ja Talkin'It To The Streets.
Levy on kuitenkin genren tuntijan ja kuluttajan kuunneltavissa ja kaikkiaan aivan viihdyttävä.

Harmikseni löysin levyn jossa levyn puolet ovat merkityt nimikkein Lato1 ja Lato2. Varsinaista vinyyliaikaa eläneet tietävät mitä tuo yleisesti usein merkitsi, en edes viitsi levyltä kirjailuja tähän laittaa.

Musiikki ***
Ääni **
 
Tawe sanoi:
Viisi tähteä...

Sinulla taitaa olla parempi prässi. Quincy Jonesin tuotanto on todellakin hyvin tuotettua ja kun onnistuu saamaan hyvän prässin niin ääni on ainakin neljä tähteä. Tosin sinun SME:ssä nuo Lato1 ja Lato2- levytkin voivat toistua kivasti, äänenvoimakkuutta nostettaessa täälläkin päästään Thorenssilla kolmeen, Audiomeca ei soita levyäni merkittävästi paremmin. Itse äänitteelle kokonaisuutena annan vain kolme tähteä, parempaakin olisi pystytty ja hyvin kuunneltava levy tuo kyllä on.
 
Suutarin tulisi pysyä lestissään, eli levyarvioihin ei pitäisi minunkaan ryhtyä. Ajattelin kuitenkin heittää arvion Quincy Jonesin "The Dude" tallenteesta.

f65608gvo26.jpg


Tässä on yksi oman aikani referensseistä ja yksi suosikkialbumeistani disco musiikin saralla. Quincy Jones onnistui kaivamaan ympärilleen loistavaa porukkaa ja jälki on sen mukaista. Levyn tunnetuin kappale on varmaan Ai No Corrida joka kulkee letkeästi eteenpäin ja kappale kasvaa hienosti myös lopun bassottelu mukaan lukien. Myös nimikko, eli kakkosraita kulkee hienosti eteenpäin. Kappaleesta on tunnistettavissa seitkytlukulaisuus sovituksen ja vaskien muodossa vaikkakin levy on julkaistu 1980- luvulla. Tilaa ei ole käytetty täysin hyväksi, mutta ääntä on laajalti ja genrelle uskollisesti myös basson annostelu on 'riittävää'. Nostan esiin tallenteen nopeista rytmiraidoista vielä Razzamatazz biisin, joka on toisen puolen kakkonen. Ajoituksellisesti hyvällä laitteistolla tuosta nauttii enemmän kuin kuuntelemalla YouTubesta heikolla äänikortilla, släimiä ja imua on huomattavasti. Kappale tosin saattaa hetkellisesti lössähtää, mutta kokonaisuus on varsin vievä. Vokalistina tuolla biisillä on Patti Austin joka suorastaan loistaa kappaleella Betcha' Wouldn't Hurt Me. Itse tykkäsin soittaa tuon tanssilattioille vaikka voimakkaan alun ja kertosäkeen lisäksi siinä ei ole varsinaista imua. Porukat jopa pysähtyivät voimakkaan alun jälkeen ja jatkoivat tanssimistaan, loppuillasta tuokin menee varsin hyvin - Lattialle vetokappaleeksi siitä ei ole. Slovareista pintaan nousee James Ingramin Just Once ja saman laulajan esittämä One Hundred Ways . Hyvin rytmikäs ja tunteikas levy joka säväyttää vielä näin vuosienkin päästä. Onnistuin löytämään tallenteen divarista hyväkuntoisena A&M AMLH63721. Ehkäpä joskus silloin olisin antanut niin äänestä kuin musiikistakin täydet viisi tähteä ja tyytynyt huutamaan "upeeta mahtavaa" tuntemattoman paikallisradion kuuluttajan tavoin. Nytkin nappaan äänitteelle enemmän kuin AllMusic.

Musiikki ****
Ääni ****

S Kaksonen
 
punainen_tiili.jpg


Avain – Punainen tiili. 2001 julkaistu rap-levy on parasta mitä suomalaisilta hip hop artisteilta olen kuullut. Levyllä riittää vierailijoita Rähinä Recordsilta ja lisäksi Pelle Miljoona. Levyn tuotanto vaikuttaa hyvin laadukkaalta, tai sanottaisiinko luomummalta, kuin monet muut hip hop levyt. Sävellys ja sovitus toimii erinomaisesti, vaihtelevuutta riittää myös levyn sisällä. Mutta ehkä se tärkein asia itselle on että Avaimen lyriikat tuntuvat aidoilta saman ikäluokan silmin katsottuna. Teemana levyllä on pääasiassa yhteiskuntakritiikistä: Punainen Tiili, Elämä on tentti jne. Yhteiskuntakritiikin välissä löytyy lauluja joita voisi kuvailla vaikka artistin rennoksi itsetutkikseluksi: Pullon sisällä ja Silloin ennen. Mukaan mahtuu myös muutama hempeily-biisikin: Yhdes iltaan ja 5 päivää, 5 yötä.

Yhteenvetona voisi sanoa että levy on hyvin kunniahimoinen ja toteutus sen mukainen. Jos takaraivossa kutittelee että pitäisi tutustua suomi hip hoppiin niin tuskin paremmalla levyllä voit aloittaa kuin Avain – Punainen Tiili.

Musiikki: *****
Ääni: ***

Testilevy on CD, vinyylikin on levystä saatavilla.
 
Back
Ylös