Tässä muuten melkoinen viisaus. Omalle listalle menisi joukko elektronisen musiikin pioneereja samasta syystä. Tämä kävi myös Venomin keikalla takavuosina. Kun ei ole mitään tarttumapintaa ja samaa hommaa kymmeniä vuosia viety eteenpäin, aika tyhjä ja väärällä tavalla huvittunut olo oli tuloksena. Lähinnä touhu oli Saku ja Speedyn oloista touhuamista. Perään tosin Lemmy näytti samassa ikäluokassa miten homma tulee hoitaa, vaikkei kyseistäkään bändiä ollut vielä tuolloin paljoa tullut kuunneltua.
Metallimusiikki on muutenkin itselle hankala pala. Historian sarjassa valtaosa omista lempibändeistä mennyt tähän koriin: System of Down ja Tool iskeneet kovaa. Kotimaisissa Staminasta aina tykännyt ja tulihan aikanaan Sentecedin hautajaisetkin urakalla vietettyä paikanpäällä. Siinä muuten myös bändi jota ei nykyään kyllä salitreenin ulkopuolella minuuttia kauempaa jaksaisi kuunnella, niin se maku elää omaa kehäänsä. Uusissa levyissä ja bändeissä kuitenkin raskaassa musiikissa todella hankala löytää mitään, jota jaksaisi kertaa enempää kuunnella. Ainoa poikkeus tainnut olla Gojiran tuorein levy. Kaveri aina tuo levyjä ja bändejä kuunteluun, valtaosa melkoista kuraa.
Paha kuitenkin sanoa mistään lajista ei koskaan. Monta musiikkilajia ottanut kiinni ihan kuuntelulla. Aikanaan olin sitä mieltä, että kaikki kantri on kuulematta paskaa. Tovi keskellä maissipeltoja asuttua alkoi kyseinenkin genre upota. Viimeisimpänä projektina ollut alkaa tutustumaan jatsin saloihin, hitaasti mutta varmasti on alkanut homma avautumaan. Usein myös mennään kaarissa. Takavuosina oli kova Blues vaihe, nyt liian hapokasta, ei vaan pysty.
Ehkä itsellä tahtoo olla suurimpana haasteena 99% "perus kotimaisesta musiikista". Eli siitä kurasta joka raikaa Novalla tai suomipopilla. Eli niiden hittilevyjen jälkeisiin tuotoksiin kun keikkaa pukkaa ja rahaa tulisi teostoltakin saada. Sarjassamme Jenni Vartiaisen tai Kaija Koon sadas seitsämäskymmenes levy. Sointukulut ja melodiat on tuttuja ja biisin osaisi soittaa loppuun ensimmäisen viidentoista sekunnin kuulemisen jälkeen. Eli kun mennään siihen pisteeseen kun artisti alkaa toistamaan itseään. Tässä ei saa käsittää väärin, usein näillä artisteilla loistavia levyjä pohjilla. Tämä valitettavasti käynyt myös monelle omalle lempimuusikolle kun ei ole osattu lopettaa ajoissa. Kauhulla odotan aina uutta Metallican levyä. Osa keksii itsensä uusiksi ja loppuporukka jää kiertämään yhä pienenevää kehää.
Jos kaksi kategoriaa on pakko nostaa, siis yritetty on mutta ei pysty: On kyseessä Acapella musiikki ja raskasta joulua & vain elämää henkiset viritelmät. Eli kun väkisin väännetään vanhaa hittiä heikkoon uuteen muottiin. Yleensä menee sellaisesen tekotaiteellisen väännön puolelle, jossa keski-iän ylittäneet rouvat istuu yleisössä marimekon tunikat päällä ja kurjen huivi kaulassa. Äärettömän harvoin nämä teokset aidosti osuvat maaliin. Yleensä tuloksina myötähäpeän väreitä selässä. Toki aina harvoin joku onnistuukin.
. Ja ei. Ei ollut yhtään liiottelua. Noin ehkä viittä en tiedä noista mutta takuulla menee muiden perusteella samaan osastoon. Ja pari Pink Floydin jotain bootleggia hyllyssä. En tiedä miksi.
