Albumeita, jotka tulisi löytyä jokaisen levyhyllystä

coolmeester

Käyttäjä
Liittynyt
24.5.2008
Viestejä
627
Kaupunki
Hki
Tarkoitus olisi kerätä tähän topikkiin albumeja, mitä suosittelisitte jokaisen levyhyllyyn esim. historiallisen merkittävyyden -tai puhtaasti sen erinomaisuuden johdosta. Lyhyitä (pitkätkin sallitaan) perusteluja olisi kiva lueskella, ettei vain syljettäisi levyjen nimiä.

Sain idean tähän YleX:n "ennen kuolemaa" -osiosta, jossa soitetaan kappaleita jotka tulisi kuulla ennen kuolemaa.
 
No kyllä mun mielestä kaikkien aikojen parhaan levyn tulisi löytyä jokaisen levyhyllystä. Kyseessä on tietenkin Lou Reedin Berlin. Levyssä on kyllä yksi vika: se on liian hyvä. Se on niin tolkuttoman synkkä eikä sitä pysty kuuntelemaan kuin pari kertaa vuodessa, syksyisin lähinnä. Normaalisti käsite "hyvä levy" tarkoittaa sitä että moisen epiteetin saavaa levyä pystyy kuuntelemaan usein, jopa monta kertaa putkeen mutta tämän levyn kohdalla tuo ei päde. Homma menee tosiaan jotenkin paradoksaalisesti niin että kyllähän sitä nyt hyviä levyjä ihan kevyesti kuuntelee putkeen pari-kolmekin kertaa mutta jos Berlinin vetäisee edes kolme kertaa vuodessa niin hyvä.

Ja silti se on paras. Parhaista paras. En muista koska itse olisin sen viimeksi kuunnellut. Syksyn tullen seuraavaksi kenties?
 
Kait nyt seinä pitäisi jokasella kotona olla :p

Pink Floyd -The Wall
 
Kaipa minun pitää ehdottaa Van Morrisonin Astral Weeksiä.
Perustelu: Sen puutetta ei voi oikein korvata millään muulla.
Sama taitaa päteä tuohon Berliniinkin.

:) v-a
 
Aika heikosti on näitä tänne listattu (vielä).

Jos nyt menen tuonne klassisen musiikin puolelle, niin silloin tietysti Vivaldin Neljä vuodenaikaa, Tschaikowskyn Pähkinänsärkijä ja Sibeliuksen Finlandia nyt ainakin kuuluu levyhyllyyn. Listaa voivat muut jatkaa.

Sitten on tietty kaikki jazz, blues etc. standardit, mitä ne sitten onkaan.

Rankaksi menee, jos kaikki pitää olla.
 
Rock-musiikin ollessa kyseessä on hyvä omata edes jonkinlainen käsitys siitä, mistä koko hullutus on saanut alkunsa, eli olisi hyvä omistaa joku kattava Chuck Berry kokoelma. Ilman chuckberryä rock-musiikin historia olisi hieman eri kuuloinen. Lisäksi Elviksen Sun biisit pitäisi hyllystä löytyä. Unohtamatta todellista villimiestä, Little Richardia.

Tietenkin voidaan mennä vielä syvemmällä ja miettiä mistä tässä luetellut herrat ovat vaikutteensa ammentaneet, mutta niitä levyjä ei ole tarpeellista hyllystä löytyä.
 
Ja tietysti The Beatlesia täytyy löytyä myös.
Olkoon sitten vaikka Sgt Pepper tai "maailman paras levy" Revolver ;)
Noista mulle kolahtaa pippuri paremmin.
 
tuskin paljon kaipaa perusteluja:

Zeppelin I-IV ja physical graffiti ainaskin, tietenkin koko tuotanto suotavaa löytyä.
 
Tehdäänpäs pientä koostoa selkeästi mainituista albumeista, ja lisätään yksi oma ehdotus:

Lou Reed: Berlin
Pink Floyd: The Wall
Van Morrison: Astral Weeks
The Beatles: Revolver
Led Zeppelin: II
The Velvet Underground and Nico

ja sitten vain kassan kautta!
 
Vinski sanoi:
Beethovenin sinfoniat. Tuskin ketään jälkeläistä musiikin tekijää on jättänyt niitä huomiotta.
Joo, ajattelin samoja. Mutta kun en osannut sanoa mikä niistä niin en valinnut mitään. Hhmm... mulla onkin noi kaikki ainakin kolmeen kertaan (kaksi erilaista vinyyliboksia ja yksi cd-boksi). 8)
 
silmaauki sanoi:
Mutta kun en osannut sanoa mikä niistä niin en valinnut mitään.

Ilman Carlos Kleiberin viidettä ja Furtwänglerin yhdeksättä ei ole mitään (imho ja muutama muu päälle).
 
Jännä että Pink Floydin The Wall on mainittu jo pariin kertaan mutta legendaarisinta Dark Side of the Moonia ei kertaakaan. Itse nostaisin tuon paremmaksi tekeleeksi kuin The Wall. Sanoisin kuitenkin, että jos nyt yksi levy Pink Floydilta pitäisi omistaa niin se on Wish You Were Here.
 
Juuri pitkästä aikaa kuunneltuani Sex Pistolsin Never Mind The Bollocksin oivalsin, että tämähän levy pitäisi jokaiselta löytyä.
 
Tämä on yksinkertaisesti maailman paras levy, joten siksi sen mainitsen.

Aparis: Despite The Fire-Fighters' Efforts...

Karlheinz Stockhausenin pojat Markus ja Simon soittelevat rumpali Jo Thönesin kanssa. Kokoonpanossa kuullaan siis trumpettia, sopraanosaksofonia, koskettimia ja rumpuja. Matsku menee new agen, ambientin ja jatsin välimaastossa. Jotain neofunkjuttujakin on kuultavana varsinkin kun synabassolla lirutellaan välillä aika grooveja rytmejä. Tämän enempää en nyt jaksa tästä kirjoittaa ja kehua.
 
Dio:Holy Diver
Iron Maiden:piece of Mind
Amorphis:Tales from the 1000 Lakes
Kingston Wall:I-III
Wigwam:Nuclear Nightclub
Frank Zappa:Hot Rats
Miles David:Kind of Blue

noilla vois aloittaa :D
 
Hieno aihe! Täältä voi bongata vielä paremmin uusia levyostoksia, kuin mitä spinnaa-ketjusta. Seuraava lista on omani ja kaikki minusta alusta loppuun loistavia levyjä.

Tool - Aenima
Metallica - s/t
Coldplay - Parachutes
Radiohead - OK Computer
System of a Down - Toxicity
Led Zeppelin - IV
Patti Smith - Horses ja myös The Wave...
King Crimson - Red
Jethro Tull -Aqualung ja myös Crest of a knave
Joni Mitchell - Miles of Aisles
Bob Dylan - Blood on the Tracks
David Bowie - Rise and Fall of Ziggy stardust
 
Back
Ylös