Albumeita, joita EI tulisi löytyä jokaisen levyhyllystä mutta omastani löytyy

  • Keskustelun aloittaja ToKa
  • Aloituspäivämäärä

ToKa

Hifiharrastaja
Liittynyt
10.9.2006
Viestejä
2 529
Pauli Virta: Dubbelliv

Wikipedian kertomaa: "Dubbelliv on Pauli Virran vuonna 1989 julkaistu albumi, jolla hän esittää ruotsiksi Juice Leskisen tekemiä kappaleita. Ne on kääntänyt Barbara Helsingius."

Tätä ei kukaan tarvitse eikä oikeasti kuuntele, arvoton kuriositeetti Juice-keräilijälle ja siksi löytyy minun hyllystä.
 
Mahtava ketju taas alkanut, kiitos ja osanottoa. Haluan osallistua aiheeseen kertomalla klassisen musiikin kokoelmasta nimeltä Classics4U. Ja hienoa, huomasitte tuon trendikkään, dynaamisen ja nuorekkaan kirjoitusasun. Kokoelma lienee yrittänyt olla jonkinlainen "musiikillinen läpileikkaus ummikoille". Minä lankesin halpaan 3 euron hintaan ja siihen, että levyllä on ensimmäinen koskaan ostamani versio Händelin Largosta (siihenpä ne versiot sitten jäivätkin, toisaalta). Kaikki biisit ovat joidenkin harjoittelijaorkesterien virittelyä, välillä viulut soivat yhtä sulavasti kuin kissaa vetäisi hännästä. Levy on lennätetty Suomeen Portugalista asti. Pisti ajattelemaan, miten paljon logistista vaivaa, rahaa ja resursseja mahdetaankaan maailmalla panna (haisevaa ruskeaa luonnontuotetta kuvaava sana tässä) kuljettamiseen.
 
Vs: Albumeita, joita EI tulisi löytyä jokaisen levyhyllystä mutta omastani löyty

Renato: She wears my ring
 
Sig, Kansanlauluja kaupungista. Ihan hirveät soundit ja täysin mitäänsanomattomia kappaleita.
 
Ääniefektilevyt. Kirpparilta mukaan tarttuessaan tuntuvat hauskoilta, mutta kuka oikeasti kuuntelee niintä räjähdyksiä tai jinglejä levyllisen?

Vai onko nämä nyt niitä äänibongarilevyjä, mitä yritin kysellä joskus enkä vastausta saanut?
 
Mä sanoisin yleisenä vi***tuksena, että metallia/heavya ei pitäisi löytyä kenenkään hyllystä ns. muuten vaan ja testilevyinä. >:D Heviä niille ketkä sitä rakastaa, ihan kuin muitakin musiikkityylejä. :) Mulla on muutama klasari ja poppilevy, mutta en oo varma tarvitsenko niitä.
 
Sam Other sanoi:
Ääniefektilevyt.

Nyt kun tuli puheeksi niin muistan joskus teininä ostaneeni tuollaisen vinyylin. En tiedä mihin käyttöön se on tarkoitettu ja miksi mutta jotain sireenin ääniä siinä oli. Levyä ei minulla enää ole.
 
Sam Other sanoi:
Ääniefektilevyt. Kirpparilta mukaan tarttuessaan tuntuvat hauskoilta, mutta kuka oikeasti kuuntelee niintä räjähdyksiä tai jinglejä levyllisen?

Muta löytyy hyllystä tämä:

bbc-dah01.jpg


Mikä parasta, levyn olen ottanut mukaani mummoltani. Tosin en tuota ole kuunnellut kohta kahteenkymmeneen vuoteen.
 
Hehe, penskana meinasin tilata itelleni jonkin tuon Death & Horror sarjan levyistä. :D


J
 
Vs: Albumeita, joita EI tulisi löytyä jokaisen levyhyllystä mutta omastani löyty

Rick Astley - Whenever You Need Somebody


): ):
 
Tawe sanoi:
Nurmen Maila? Tyttönimeltään Syrjäniemi?

Olisi aika huippua jos isoäiti olisi ollut Vampira, mutta ihan tavallinen mumppi oli hän. Levy on todennäköisesti jäänyt enoltani kun on pois muuttanut äidin helmoista.
 
A-ha (melkein kaikki levyt) 8)


Arvatkaa huviksenne olenko saanut kuulla tästä :D
 
Vs: Albumeita, joita EI tulisi löytyä jokaisen levyhyllystä mutta omastani löyty

Kls sanoi:
Rick Astley - Whenever You Need Somebody


): ):

Mullakin on toi! Hävettää vieläkin.

Mulla OLI sellanen levy kuin Falcons "Flamin' ". Isoveikan kanssa käytiin läpi paikallisen levydivarin laareja ja tuli heviosastolla vastaan kyseinen levy.
Oli niin miehekäs kansi ja muutkin ulkomusiikilliset seikat viittasivat, että nyt löyty Suomen hevihistorian joku kadonnut helmi. Takakannessa jätkillä oli nahkaa, niittejä ja panosvyöt. Taisi olla vuodelta 1981.
No levy soimaan vaan kun päästiin kotiin ja sieltähän paljastui mitä hirveintä rockabillyrokkia. Mitään niin antikliimaksista en ole kokenut levyjen kanssa pelleillessä.

Onneksi sain ujutettua sen "bonuksena" erääseen pakettiin jonka lähetin kaverille Tampereelle.

Tässä kassuversion kuva:
rocks010.jpg
 
Richard Pinhas L'Ethique
cover_18196892005.jpg


Ihan hirveetä shittiä! Muistan hämärästi ostotapahtuman. Vuosi oli 1983 tai -84. Jostain teininuorukaisen syvimmistä koloista puski pintaan angsti kaikea sitä kohtaan mitä silloin kuuntelin. Oli pakko ostaa jotain erilaista. Tämä tarttui mukaan ja koskaan en ole saanut kuunneltua edes A-puolta loppuun saakka.
 
Back
Ylös