Akustointi remontin yhteydessä

Kiitokset kaikille vinkeistä! Kattoon on tulossa akustiikkalevyt. Kaiuttimien ja subbarien takaseinälle olen pohtinut akustista rimaseinää. Lopullinen viilaus vaatii mittauksen ja akustiikan viilauksen, kunhan saan remontin valmiiksi. Bassoansatkin on harkinnassa.
Yleinen virhe näissä on se, että mennään kansanuskomusten mukaan. Käytännössä tila noudattaa teoreettisia laskelmia vain siinä tapauksessa, että kaikki seinät ja lattia ja katto ovat massiivibetonia.

Toisin sanoen todellinen tilan laittaminen kuntoon kuuntelumielessä edellyttää läjää mittauksia. Mutta pitää myös päättää, mikä on tavoite. Onko tavoitteena bilekuuntelu vai tarkempi kuuntelu spotissa?

Jos tavoitteena on stereokuunteluun ja satunnaiseen kuunteluun eri pisteistä sopiva tila, niin akustointi on erilainen kuin vaikkapa spotissa tapahtuvaan kontrolloituun kuunteluun tarkoitetussa tilassa. Mikäli tarkoitus on kuunnella vähän mistä sattuu, niin pahimmat bassomoodit pitää tappaa. Mutta vähän korkeammilla taajuuksilla pitää suvaita varsin pitkää jälkikaiunta-aikaa.

Yleensä ohjeena on se, että jos halutaan todella tarkkaa kuuntelua spotista, niin jälkikaiunta-ajan (esimerkiksi T30) pitäisi olla maksimissaan 0,35s kautta koko taajuusalueen. Mutta satunnaiseen bilekuunteluun tuo on liian alhainen lukema.

Bassotaajuuksia ei muuten saa hoitoon akustiikkalevyillä.
 
Bassotaajuuksia ei muuten saa hoitoon akustiikkalevyillä.
Selvennän vähän ettei tuu epäselvyyksiä, eli itse levyjen materiaalissa ei ole vikaa vaan paksuudessa. Bassotaajuudet vaativat paksuutta elementeiltä joten jos akulevyjä on vaikka 40 cm päällekkäin niin alkavat ne purra bassoillekin.
 
Viimeksi muokattu:

Hyviä pointteja... Bassotaajuuksien osalta odottelen mielenkiinnolla, että mitä muutto puutaloon tuo tullessaan. Tähän asti olen asunut kivitaloissa, ja kuvittelisin puutalon olevan jo sinänsä helpotus bassojen osalta. Bassoansahankintoihin olen henkisesti varautunut, jos niille ilmenee tarve.

Kaiuttimina nuo Amphion Argon 3 ällät eivät ole lainkaan vaikeimmasta päästä huoneakustiikan osalta. Toimivat oikein hyvin aikaisemmassa tilassani, joka oli muodoltaan varsin hyvä, mutta akustoimaton. Nyt väliaikaiskämpän pienessä olohuoneessa huomaan, että fysiikan lait pätevät niillekin, ja huoneakustiikka on vaan auttamatta huonompi kuin edellisessä asunnossa. Se oikeastaan innostikin pohtimaan asiaa enemmän tulevan kodin osalta.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reaktiot: MPS
Selvennän vähän ettei tuu epäselvyyksiä, eli itse levyjen materiaalissa ei ole vikaa vaan paksuudessa. Bassotaajuudet vaativat paksuutta elementeiltä joten jos akulevyjä on vaikka 40 cm päällekkäin niin alkavat ne purra bassoillekin.
Yllättävän heikosti verrattuna samansyvyiseen resonaattoriratkaisuun. Mikäli uhraa saman tilavuuden bassojen poistamiseen, niin vaikutukseltaan tehokkaampaa on käyttää resonaattoreita. Kotikonstein helpoiten toteutettava ratkaisu on villalla täytetty perforoitu Helmholtz -resonaattori. Myös sopivalla täytteellä toteutetut levyresonaattorit ovat aivan toimiva ratkaisu.

Helpointa ja halvinta on tehdä noita perforoituja Helmholtz -resonaattoreita ja täyttää ne vaikka Ewonan 20kg/m3 villalla.
 
Tuossa ketjun alussa mainittiin että kipsilevy katossa kantsisi korvata akustoivalla levyllä. Tämä lienee hyvä neuvo yksitaso-ratkaisussa, mutta huono jos kerroksia on kaksi ja ne pitäisi äänieristää tosistaan mahdollisimman hyvin. Itse ajattelin mennä tuplakipsilevyllä ja väliin vaimentava massa.
 
^Noissa on tosiaan ajatuksena hyödyntää yläpohjan lämpöeristeitä akustoinnissa, kun ääni pääsee paremmin akustointilevyjen ja höyrysulkumuovin läpi lämpöeristeisiin.
 
Remontti on edennyt melkoisesti viimeisen postauksen jälkeen. Etuseinälle tuli Rotola-Pukkilan akustiikkarimaa (samat joita on käytetty Helsinki-Vantaan lentoasemalla). Kattoon asennettiin Parafonin akustiikkalevyt. Koska talo on puurakenteinen, ja kaiuttimet Amphionilta, ajattelin kokeilla että tarvitaanko tämän kummoisempaa akustisointia. Kaiuttimet eivät tosiaankaan ole mitenkään rantuimmasta päästä huoneakustiikan suhteen. Eräässä aika raskaasti akustisoidussa kuunteluhuoneessa ne soivat omaan korvaani jopa hieman turhan kuivakkaasti. Reunoille tulee vielä ledivalot, siksi en akustoinut koko kattoa. Näiden asentelun jälkeen kyllä kuulee eroa siinä miten esim. puheääni ei enää kaiu kuten ennen. Akustiikkalevyjä jäi yli reippaasti, ja niitä on mahdollista asentaa lisääkin seiniin. Lisäksi, jos tarve vaatii, voin hankkia vielä myöhemmin myös bassoansoja. Kuuntelutila on kompromissi, koska sitä käytetään myös olohuoneena. Ulkonäköön oli siis syytä panostaa, ja takan halusimme luomaan tunnelmaa. Suuren maton, ja akustoivat verhot hankin vielä ennen muuttoa.
 
Liitteet

  • D11DA537-D50A-42E7-BBBF-BE58E17F4D53.jpeg
    D11DA537-D50A-42E7-BBBF-BE58E17F4D53.jpeg
    83,7 KB · Katsottu: 236
  • 37AA786D-E345-41A4-80B3-A19786556BC3.jpeg
    37AA786D-E345-41A4-80B3-A19786556BC3.jpeg
    160,8 KB · Katsottu: 233
  • 7782524E-75A1-42D3-9F3D-683BC42AFDC3.jpeg
    7782524E-75A1-42D3-9F3D-683BC42AFDC3.jpeg
    68,3 KB · Katsottu: 239
^Noissa on tosiaan ajatuksena hyödyntää yläpohjan lämpöeristeitä akustoinnissa, kun ääni pääsee paremmin akustointilevyjen ja höyrysulkumuovin läpi lämpöeristeisiin.
kohassa 41min tehdään sisäkatto kankaasta. Liekö suomessa tekijöitä?
 
Nyt alkaa olla olohuoneen kuuntelutila valmis. Ero akustoimattomaan väliaikaiseen kämppään on melkoinen… :)
 
Liitteet

  • 3A537C8D-6F41-4530-B509-234A1960C4D1.jpeg
    3A537C8D-6F41-4530-B509-234A1960C4D1.jpeg
    119,5 KB · Katsottu: 202
  • EC450419-8A06-41B4-93AC-EB26AC5FD77F.jpeg
    EC450419-8A06-41B4-93AC-EB26AC5FD77F.jpeg
    127 KB · Katsottu: 192
  • 9083E10A-62E9-4C50-B543-B66B454B87C5.jpeg
    9083E10A-62E9-4C50-B543-B66B454B87C5.jpeg
    107,2 KB · Katsottu: 198
  • D0A0C571-1303-40EE-B594-B3E8D7E2D2A2.jpeg
    D0A0C571-1303-40EE-B594-B3E8D7E2D2A2.jpeg
    118,3 KB · Katsottu: 206
Onko tuttu valmistaja? Kotimainen ja ekologinen? Jopa kivitalon mittaustulos linkissä:

Tällä systeemillä saataisiin saumaton katto, mikä on visuaalisesti eduksi.
 
Onko tuttu valmistaja? Kotimainen ja ekologinen? Jopa kivitalon mittaustulos linkissä:

Tällä systeemillä saataisiin saumaton katto, mikä on visuaalisesti eduksi.
Eipä ole tuttu, mutta aika ohut kerros on. Jäin pohtimaan, että vaikutus muuhun kuin ylempään rekisteriin ei taida olla samaa luokkaa kuin tällaisilla paksummilla akustiikkaelementeillä.
 
Eipä ole tuttu, mutta aika ohut kerros on. Jäin pohtimaan, että vaikutus muuhun kuin ylempään rekisteriin ei taida olla samaa luokkaa kuin tällaisilla paksummilla akustiikkaelementeillä.
Ruiskutettava Lumirin akustiikkapinnoite on tosiaan noin 8 mm kerros, jolla saadaan saumaton värjättävissä oleva pinta. Kun tähän yhdistetään sopiva pohjamateriaali kulloisenkin tilatarpeen mukaan, päästään A-luokan akustiikkaan asti. Sivulta löytyy paljon lisätietoja, https://lumir.fi/akustiikka/ mittaustuloksineen. Lumir ratkaisu on myös ympäristöystävällinen perustuen kotimaiseen biokuituun ja samoihin äänenabsorbtio-ominaisuuksiin päästään synteettisiä materiaaleja ohuemmilla ratkaisuilla.
 
Kuulostaa mielenkiintoiselle. Sopivalla pohjamateriaalilla on myös varmasti iso merkitys.
 
Kuulostaa mielenkiintoiselle. Sopivalla pohjamateriaalilla on myös varmasti iso merkitys.
Ehdottomasti. On tiloja, joihin riittää pelkkä akustiikkapinnoite (voidaan ruiskuttaa suoraan kovalle pinnalle) ja toisiin tarvitaan esimerkiksi Lumir Wool eli lasivilla, jolloin päästään korkeimpiin akustiikkaluokkiin. Lumir Board (LB) reikäkipsilevy on toinen hyvä vaihtoehto, jolloin saadaan iskunkestävää pintaa. Lisäksi myös ilmaväleillä ja tilan muilla akustoivilla materiaaleilla on merkitystä eli hyvä huoneakustiikka on aina kokonaisuus ja monen tekijän summa.
 
Mulla on kuunteluhuoneen katto Lumirin tekemä. Alaslasku on noin 30cm. Uloimpana ruiskutettu pinnoite, lumirboard, 100mm villaa ja loppu ilmarakoa. Erittäin sujuvasti ja nopeasti toimi asennus ja lopputulos oli parempi kun odotin. Ruiskutettu pinta näyttää rappaukselta ja väri valitaan ennen ruiskutusta.
 
Laitetaan pari kuvaa tämänhetkisestä ympäristöstä. Jännä vaihe tullut tässä harrastuksessa, kun ei ole mitään laitteita tullut päivitettyä pitkään aikaan… Varmasti parannusta saisi, jos rahaa laittaisi pöytään. Akustiikkaparannusten jälkeen olen vaan ollut kokonaisuuteen varsin tyytyväinen.
 
Liitteet

  • C60166E0-636B-4D7F-BBF9-DBEF74E5E966.jpeg
    C60166E0-636B-4D7F-BBF9-DBEF74E5E966.jpeg
    139,5 KB · Katsottu: 59
  • FD257DE1-4B66-4D6F-8B0F-895ED71D66E2.jpeg
    FD257DE1-4B66-4D6F-8B0F-895ED71D66E2.jpeg
    178,4 KB · Katsottu: 59
  • ADD3C982-577B-4FF5-A0E2-AABEAE1E48E4.jpeg
    ADD3C982-577B-4FF5-A0E2-AABEAE1E48E4.jpeg
    126,1 KB · Katsottu: 59
Akustiikkaparannusten jälkeen olen vaan ollut kokonaisuuteen varsin tyytyväinen.
Tuo toimisi varmasti monella muullakin. Laitteita vaihtamalla ei korjata huoneen ongelmia. Kajareita vaihtamalla ehkä vähän, mutta siitä huolimatta akustointi tuo isoimman parannuksen.

Kaikki ei halua tai voi akustoida, sääli.
 
Back
Ylös