Akustista kitarointia..

super-panda

Hifiharrastaja
Liittynyt
2.2.2009
Viestejä
1 805
Kaupunki
Espoo
Kuuntelin juuri Nils Lofgrenin Acoustic Liven. Upeaa matskua, suosittelen.

Mitä itse suosittelette?
Atkinsistä Yngveen, akustisena kiitos.
 
Springsteenin Nebraskaa tuli taas vaihteeksi kuunneltua joitakin päiviä sitten. Synkähkö mutta oikein hyvä levy, artistin uran ehdotonta parhaimmistoa. Mies, kitara ja huuliharppu ja se on siinä.

Juuri nyt soi John Lee Hookerin äänitteitä vuodelta 1952. Tämä on joku typerä hopeakokoelma mutta musa on loistavaa. Joku fiksumpi kuin minä hommaa tän matskun hyllyynsä vinyylinä. Ihan naurettavaa kuunnella tämmöistä cd:ltä.

Nämä suositukset ihan fiilispohjalta. Ei huimia urheilusuorituksia kitaralla, jos semmoisia haluaa niin täytyy etsiä toisentyyppisiä artisteja.

Juu ja Lofgrenin näin livenä Tavastialla joskus 1990-luvulla. Oli hyvä keikka.
 
super-panda sanoi:
Kuuntelin juuri Nils Lofgrenin Acoustic Liven. Upeaa matskua, suosittelen.

Mitä itse suosittelette?
No jos tuo kolahti, niin miten ois Nils Sings Neil? (nimi varmaan kertoo olennaisen... on meillä just unimusana :))

Viikonloppuna kuuntelin songsteria nimeltä Mississippi John Hurt. Kaunista kitarointia ja pienimuotoisen pehmeää blueslaulantaa.
 
Nils Neil uppoaa sekin aivan loistavasti! Josta tulikin mieleen Young Live @ Massey Hall, sekin loistava. Otin ekaa kertaa pitkästä kuunteluun luettuani HFN:stä.
 
Tommy Emmanuelle, Paco de Lucia, John McLaughlin, jos tekniikkapohjainen lähestymistapa kiinnostaa. Toisesta ääripäässä tulee mieleen esim. Neil Young tai vaikkapa Django Reinhardt.
 
John Zorn : Masada Anniversary Edition Vol. 1: Masada Guitars, vaikka siellä on muutama ei-akustinenkin biisi livahtanut sekaan. Löytyy tzadikilta. Näppäimissä Bill Frisell: Guitar, Marc Ribot: Guitar,Tim Sparks: Guitar.
 
Kannattaa tsekata Candyrat-levyfirman tuotantoa, siellä on kaikkea kovaa: Andy Mckee, Don Ross, Antoine Dufour....
 
Nostetaanpas tätä ketjua. Kesällä kevyemmin - juu, ihan vallan akustisesti!

Ensin pieni OT mutta tämä sallittakoon koska toimii johdantona erään levyn esittelylle. Eli muutama sananen hemmosta nimeltä Swami Satchidananda. Herra oli intialainen guru, joogi, joka eli vuosina 1914-2002 ja vaikutti synnyinmaassaan ensimmäiset vuosikymmenensä. Vieraili New Yorkissa 1966 ja asettui sittemmin pysyvästi Yhdysvaltoihin asumaan ja opettamaan. Hän avasi Woodstockin festivaalit 1969 ja perusti Yhdysvaltoihin joogainstituutin. John Coltranen leski Alice Coltrane tapasi hänet vuonna 1970 ja ryhtyi hänen oppilaaksen. Samana vuonna Coltrane teki yhden kaikkien aikojen parhaista kosmisen jazzin sfääreihin (tai no, ylipäänsä yhden parhaista levyistä ikinä) kuuluvista levyistä nimenomaan Satchidanandan kunniaksi, tämän:

c950596p3v5.jpg


No niin, pääsenkös jossain vaiheessa akustiseen kitarointiin? Pääsen, nyt. Jossain vaiheessa 1970-luvun alussa myös kitaristi John Fahey (1939-2001) oli mukana Satchidanandan spirituaalisessa yhteisössä pohjois-Kaliforniassa. Hänkin teki Alice Coltranen lailla Satchidanandan kunniaksi levyn. Vuonna 1973 ilmestyi tämmöinen:

fahey.jpg


Faheyn musiikki oli sangen eklektistä. Hän otti vaikutteita bluesista, folkista, klassisesta ja muiden maiden musiikista. Tällä eilen postista tulleella orkkisvinyylillä musiikki virtaa soljuvasti eteenpäin. Levyllä on vain kolme biisiä, a-puolella kaksi ja b-puolen täyttää nimibiisi, yli 23-minuuttinen järkäle. Tämä on tavattoman kiehtovaa musiikkia josta ei ihan helposti saa otetta. Fiilistelykamaa, erittäin taiturimaista kehittelyä. Fahey lienee vaikeasti luokiteltava tapaus kategorioiden ulkopuolelta. Progressiiviseksi folkiksi hänen musiikkiaan kai tavataan nimittää mutta itse mies kiisti olevansa folkia lainkaan. Arvostettu taituri on kumminkin kyseessä ja niinpä tämäkin levy löytyy korkealta rateyourmusicin lukijarankkauksessa vuoden 1973 levyjen joukosta, sijalta 17:

http://rateyourmusic.com/charts/top/album/1973

Taakse ovat jääneet mm. sellaiset huikeat mestariteokset kuin Roxy Musicin For Your Pleasure, Lou Reedin Berlin, Alice Cooperin Billion Dollar Babies ja David Bowien Aladdin Sane!

Tämä on vasta ensimmäinen Faheyn lätty meikäläisen hyllyssä muttei takuulla viimeinen. Syksyllä on käsittääkseni tulossa ulos uusintajulkaisuna 4 Men With Beards -puljulta Faheyn maineikas tupla America. Levy julkaistiin vuonna 1971 jostain syystä yksöislättynä eli paljon sessioissa äänitettyä materiaalia jäi levyltä pois. Nyt vinylistitkin voivat tutustua materiaaliin kokonaisuudessaan (hopeana laajennettu versio on jo olemassa) joten ei muuta kuin julkaisua odottamaan!

Ai niin, syyksi Satchidanandan yhteisön menemiselleen Fahey kertoi sen, että oli tuolloin ihastunut Satchidanandan sihteeriin!
 
Pitäis päästä jotenkin John Faheysta ROBBIE BASHOon. Joku hölmö aasinsilta pitäis äkkiä keksiä...hmm...hei, TAKOMA! John Fahey perusti Takoma levy-yhtiön vuonna 1959 ja esimerkiksi Robbie Basho levytti sille! Just sopiva yhteys herrojen välillä! Perustiedot Takomasta tuolta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Takoma_Records

Mutta siis Robbie Basho. Tämä on Faheyn kanssa sikäli vastaava tapaus, että vasta yksi lätty löytyy hyllystä, hommasin nimittäin hiljattain tämän:

h42986z0108.jpg


Tämä vuonna 1969 ilmestynyt levy menee meikäläisellä tämän kesän kevyemmän akustisen rämpytyshullutuksen piikkiin, tätä en jaksanut vinyylinä metsästää vaan tyydyin hopeaan. Basho on ihan yhtä pätevä soittaja kuin Fahey, virtuooseja molemmat. Jännä homma on se että molemmat lasketaan monissakin katsauksissa folkartisteiksi mutta jos folk on samaa kuin Dylanin ekat levyt niin nämä herrat ovat aika kaukana folkista. Niinpä esimerkiksi AMG mainitsee tämän levyn kohdalla Bashon tyylinä olevan "experimental" ja Faheysta on monesti sanottu samaa. Molemmat herrat ottivat vaikutteita muualtakin kuin vain oman kotimaansa perinnemusiikista, esimerkiksi tämän levyn kohdalla Bashon vaikutteiksi mainitaan intialaiset ragat.

Kuinka laadukas levy on? Onko täysin aasimaista kulkea aasinsiltaa pitkin Faheysta Bashoon? Kyllä ja ei. Kitarointi on korkeinta mahdollista laatua, siihen ei ole mitään sanottavaa. Teknisesti taiturimaista, hypnoottista ja kuunteluhorrokseen houkuttavaa ja koukuttavaa. Mutta levyssä on yksi ongelma. Basho "laulaa" kolmella biisillä. Verbi oli lainausmerkeissä edellisessä virkkeessä siksi, että Bashon mölyäminen on aivan kauheata kuultavaa, teatraalista ja ah niin taiteellista. Semmoista pateettista vollotusta, järkyttävyystasoltaan jotakuinkin samaa luokkaa kuin Scott Walkerin myöhäislevyjen vokalisoinnit. Mutta silloin kun Basho malttaa pitää suunsa kiinni, jälki on komeaa. Varmaankin pitäisi hankkia joitain muita näytteitä herran tuotannosta hyllyyn, kaikilla levyillään ei ilmeisestikään ole pyrkinyt todistamaan olevansa suuri laulajatulkitsija vaan on noudattanut Dave Lindholmin neuvoa "annan kitaran laulaa vaan."
 
kronos sanoi:
Niinpä niin. Loistokamaa tuolla takuulla on paljon. Pitäis vaan hommata oikeina levyinä koska ainakaan mä en pysty lähtemään johonkin tommoseen 99p i-tunes hommeleihin ollenkaan. Ei vaan pysty. Ei millään.

mutta vinkkejä hyvistä nimistä ja levyistä ilmaisella koekuuntelumahdollisuudella > kiva homma..
 
Back
Ylös