Aktiivikaiuttimet ja putkietuvahvistimet

Antzas

Käyttäjä
Liittynyt
1.10.2007
Viestejä
44
Kaupunki
Helsinki
Rikotaan pitkään jatkunut forum-hiljaisuus ja herättelisin jälleen henkiin keskustelua paristakin itseäni askarruttavasta asiasta.

Omaan itse muusikkotaustaa ja sieltä luonnollisesti kiinnostus näihin aktiivi-monitoreihin on lähtenyt. Myös hifin puolella edut aktiivikaiuttimien käytössä on selvät ja mm. Linn käyttää Klimax sarjassaan aktiivikaiuttimia. Ostin tätä kautta luonnollisesti Genelecit harrasteluni alussa (n.4 vuotta sitten), mutta soudi-ihanteet ovat avarammassa ja "musikaalisemmassa" maailmassa mitä gelelecit pystyvät tuottamaan. (En hirveästi pidä tosta musikaalisuus sanasta, mutta kuvaa hyvin sitä mitä haen toistolta)

Kysymys 1:
Mitä hyviä aktiivikaiuttimia on maailmalla tarjolla ? itsellä on ollut vaikeuksia edes googlella löytää käytännössä mitään. Onko kyseisiä merkkejä/malleja mahdollista kuulla missään ?

Omassa setissäni olen kokeillut useita eri etupää variaatioita, syystä että tähän mennessä parhaat demot olen saanut Ossilta ja Mitrolta, seteissä jotka olivat etupää painotteisia. Tulokset olivat testeissäni VAHVASTI oikeansuuntaisia. Jälleen taustasta johtuen putket ja class A ovat termejä, jotka vahvistin puolella itseäni kiinnostavat, mutta näiltä osin kuuntelukokemukset ovat käytännössä nolla. Näitä tuotteita löytyykin jo jonkun verran kiina hifin puolelta sopivaan hintaan tai vähän korkeammalta vaikka
http://ayonaudio.com/ayon/english/spheris/f-spheris.htm

Kysymys 2:
Jälleen tiedustelisin merkkejä ja malleja, ja mahdollisia kuuntelukokemuksia putki ja/tai Class A etuvahvistimista erilaisissa seteissä.

Useimmilla merkeillä joilla on putkietuvahvistimia, ei ole trankku päätteitä, toisin kuin aktiivikaiuttimissa yleensä. Onko tällaisten parien "naittaminen" hi-fi laitteiden puolella edes järkevää. Esim. Kuunneltuani All-Linn settiä, ajattelin, että miltäköhän tämä kuullostaisi putkietusella. Ihan kivasti se putkiKITARAvahvistimen ääni tuli tuostakin kyllä läpi, vaikkei itse toisto-laitteistossa putkia ollutkaan.

Kysmys 3: onkin yksinkertaisempi "Onko tässä mitään järkeä"
Onko vahvistin puolella Trankku/Trankku tai Putki/Putki aina parempi kuin Putkietunen/trankkupääte laitteiston synergian/tms takia ?

---------------------------

Ehkä tyhmiä kysymyksiä, ehkä ei, ainakin epä-hifimäisiä termejä. Tietämättömän on helppo visioida. Mitenköhän toimisi Linn Klimax DS -> yllämainittu etunen -> Linn Klimax aktiivit (paperi-setti-ihanne) :D
 
Terve,

putkipäätteet ja transistoripäätteet ovat herkkyydeltään usein erilaisia, joten kovin tavallista tai jokapäiväistä ei taida tuo putkietusten ja trankkupäätteiden naittaminen olla. Nyt puhun siis vielä puhtaasti esivahvistin/päätevahvistin yhdistelmistä enkä aktiivikaiuttimista. Aktiivikaiutin tuskin kuitenkaan merkittävästi eroaa teknisiltä arvoiltaan tavalliseen päätevahvistimeen verrattuna, mutta esim. Gainin säätö löytynee useimmista jolloin sovitus voi olla jopa helpompaa.

Itse hommasin aikoinaan Glimin putkietusen nimenomaan transistoripäätteiden kaveriksi ja ensi kokeilemalla herkkyys oli turhan korkea transistoripäätteelle, joten kytkentää muokattiin paremmin herkillä päätteille sopivaksi. Tuossa putkietusessa on sen suhteen onnistuttu että ääni on erittäin neutraali, vertaillessa tavalliseen etuseen muuan kaveri ei huomannut mitään eroa äkkiseltään mutta itse kuulen erona lähinnä hyvin pienen putkien tuoman ilmavan ja miellyttävän hunnun äänessä. Kuinka paljon tämä putkiäänes merkitsee, riippuu kokonaisesta setistä ja akustiikastakin, edellisessä asunnossa kun vaihdoin lennosta kliinisempään kuulokevahvistin/esivahvistimeen äänestä tuntui katoavan heti palanen miellyttävyyttä. Nykyään ero tuntuu siis paljon pienemmältä, vaikka laitteiston taso on parantunut.

Esim. kalliimmassa Musical Fidelity kW 550 integroidussa on putkia käytetty etuasteessa ja monessa soittimessahan on mahdollisuus käyttää putkilähtöä transistorilähdön sijaan, eli putkien taikaa kyllä mielellään sotketaan hallitusti signaalitielle tuomaan nimenomaan jonkinlaista putkimusikaalisuutta soundiin, mutta päätevahvistuksessa käyttö tarkoittanee yleensä myös jonkinlaista kompromissia esim. virranantokyvyn ja bassokontrollin suhteen joten etuasteessa putkien käyttö on huomaamattomampi tapa muokata soundia putkilla. Minulla on ollut käytössä myös Unison Researchin pienitehoinen S2k putkivahvistin ja siitä kuulee minkälainen on paljon rehevämpi ja keskialueeltaan hieno putkisoundi. Itse pidän edelleen putkia oikein hyvänä tapana tuottaa musiikkia, mutta kuinka paljon putkisoundia lopulta haluaa riippuu musiikkimausta ja omasta harrastusfilosofiasta.

Niin ja yritänpä vastata vielä itse kysymyksiinkin ;)

1. Esim. Dynaudiolla on myös omat "pro" kaiutinvalikoimansa, en sitten tiedä miten hyviä ovat. Minusta Genelecit ovat olennaiselta keskialueeltaan hyvä-ääniset mutta kokonaisuutena vähän karut.
2. A-luokasta en osaa sanoa kokemuksella mutta esivahvistinpuolella luulisin että näitäkin löytyy markkinoilta. Kotimaisesta tuontivalikoimasta esim. PrimaLuna ProLogue Three tai Manley Shrimp voisi olla kokeilemisen arvoisia kapistuksia, kovin monelta mekriltä putkietusia ei tunnu löytyvän. Oma Glim on muuten tarvittaessa myytävänä, oma lehmäkin on puolen sorkan verran siis ojassa :D.
3. En tiedä onko järkeä, itse olen löytänyt riittävän miellyttävän äänen ilman putkiakin mutta jos aktiivikaiuttimet on se juttu niin ei minusta erilaisten etusten vaihtaminen/kokeilu oikeasti ole iso asia, ei etuvahvistimen kuulu hirveästi muuttaa ääntä eikä erot minusta ole kovin suuria lopulta olleet. Lähinnä minusta esivahvistin on erittäin läpinäkyvä / vähemmän läpinäkyvä ja sitten tietysti erittäin vähän dynamiikkaa rajoittava / vähän enemmän rajoittava... ;)

Toivottavasti oli jotain apua, kun nyt tuli kirjoiteltua.
 
Tervetuloa Antzas!

Geneleceistä: uusin 8k-sarja ei minusta ole enää niin rasittava kuunneltava kuin edeltäjänsä, mutta jos etupää ei ole kunnossa niin kuuntelunautintoa niillä ei takuulla saa. Oletko törmännyt Dynaudio Pro-sarjan aktiiveihin, ne voisivat olla yksi vaihtoehto. Sitten on tietenkin JBL:n uusi huonekorjattu järjestelmä, joka sekin on saanut hyviä arvioita maailmalla. Itse en noita jälkimmäisiä ole päässyt kuulemaan.

Hyvin toteutetuissa putkietuvahvistimissa ei pitäisi olla mitään erityistä ominaissointia, eli kannattaa toisissaan miettiä hakeako ainoastaan hyvää äänentoistoa vaiko sen lisäksi myös toimintaperiaatetta + fiiliksiä :D. Eiväthän nuo tietenkään toisiaan poissulje millään muotoa! No, joskus putkilla haetaan sellaista pehmeyttä ja hienoista verhoutuneisuutta ääneen...?

Yksi mielenkiintoinen etunen on Meixing MingDa MC-7R, josta tuli juuri uusi II -versio ulos:
http://www.china-highend-hifi.com/prod011234124226213451.htm

Noita kiinalaisia liikkuu käytettynä aika halvalla, mutta ne kannattaa tarkastuttaa sähkömiehellä ennen käyttöönottoa. Tai vähintäänkin käyttää vikavirtasuojakytkintä (15€) sähkönsyötössä.

Ääni-ihanteesi vaikuttaa minusta senkaltaiselta, että voisit hyvinkin tykästyä Electrocompanietin etuvahvistimeen, niitä pyörii eBayssa aika tiheään. Niissä käytetään usein A-luokan kytkentää, jos sillä nyt jotain merkitystä sitten on. Sama suunnittelija tekee nykyään uutta tuotesarjaa omalla nimellään: Abrahamsen.
 
Eastern Electicin Minimax putkietusta on kovasti maailmalla kehuttu. Saksasta tilaten hintakin on kohdallaan (jotain €500-600)
http://www.morningstaraudio.com/shop/item.asp?itemid=1

Itse lainasin ko. etusen toiselta harrastajalta testiin RWA Sig 30:n kanssa. Testissä kävi myös Prologue 3, Hovland HP-100 ja Quadin Q24 putkietuset. Hinta-laatusuhteeltaan Minimax oli paras. Subjektiivisesti Hovland HP-100.

En kuitenkaan 'SITÄ' soundia mitä olin hakemassa saanut edes Hovlandilla. Tiedustelin Minimaxin 'tekijältä' asiaa ja mahdollisia putki-komboja sen saavuttamiseksi. Luonnehdinnoistani hän ymmärsi mistä kiikasti: kyseistä soundia ei 12-sarjan putkilla lähde, on enemmän octal-sarjan ominaisuuksia. Ja totta mies puhui, nykyisessä vahvaimessa hohkaavat 6SL7 ja 6SN7 :)

Tarinan opetus siis se että eri putket ja eri putkikytkennät omaa erilaiset soundit. Toiset niin 'läpinäkyviä' että putkea ei edes oikein huomaa, toiset taas tuntuvat vain samentavan ääntä ja jotkut sitten tekevät oikeasti taikojansa :)

Itse tuon kokemuksen pohjalta (jos siis aktiivit pitää olla) keskittyisin löytämään mahdollisimman omaan makuun soivan putkilähtöisen äänilähteen (tietty volakontrollilla) Siis sellaisen missä putki ei ole vain bufferina, vaan oikeasti lähtöasteena.

Muita aktiivejahan on esim. Adam audio, jo mainittu Dynaudio, Salagar, Quadin L-sarjaa saa myös aktiivina ja oliko Suomalainen Profel myös aktiivi (?)
 
Antzas sanoi:
Kysymys 1:
Mitä hyviä aktiivikaiuttimia on maailmalla tarjolla ? itsellä on ollut vaikeuksia edes googlella löytää käytännössä mitään. Onko kyseisiä merkkejä/malleja mahdollista kuulla missään ?

Kysymys 2:
Jälleen tiedustelisin merkkejä ja malleja, ja mahdollisia kuuntelukokemuksia putki ja/tai Class A etuvahvistimista erilaisissa seteissä.

Martionin Orgonit plus Sono-etuvahvistin.
http://www.martion.de/
Näitä voi kuunnella valmistajan kotona Berliinissä.
Paras yhdistelmä mitä olen koskaan kuunnellut.

KL
 
Antzas sanoi:
Kysymys 1:
Mitä hyviä aktiivikaiuttimia on maailmalla tarjolla ? itsellä on ollut vaikeuksia edes googlella löytää käytännössä mitään. Onko kyseisiä merkkejä/malleja mahdollista kuulla missään ?

Itse hain aikoinaan kuumeisesti tarpeeksi alas asti toistavia aktiivimonitoreja ja päädyin dynaudion bm15a malliin.
http://www.dynaudioacoustics.com/Default.asp?Id=279&AjrNws=118&AjrNwsPg=1

En ole katunut hetkeäkään ja ainut harmi noiden kanssa on lähinnä ollut tarpeeksi isojen jalustojen löytäminen. 8)
 
Myös kotimainen Profel tekee hyviä aktiiveja.Itse vaihdoin juuri Gene 8040:t Profel PS 65:siin koska sain ne sovitettua tavan olohuoneeseen paremmin.Profelissa ääni ei ole ihan niin monitorimainen kuin Genessä mutta kuitenkin tarkka ja erotteleva,ehkä hieman "hifistyneempi".
Lueppa Hifimaailma numero 3/2008,siinä on testi aktiivikaiuttimista mm.Gene 8040,Profel 65,Dynaudio,Tannoy,Behringer ym.
Terv.Olli Leivo
 
Antzas sanoi:
Kysymys 2:
Jälleen tiedustelisin merkkejä ja malleja, ja mahdollisia kuuntelukokemuksia putki ja/tai Class A etuvahvistimista erilaisissa seteissä.

Useimmilla merkeillä joilla on putkietuvahvistimia, ei ole trankku päätteitä, toisin kuin aktiivikaiuttimissa yleensä. Onko tällaisten parien "naittaminen" hi-fi laitteiden puolella edes järkevää. Esim. Kuunneltuani All-Linn settiä, ajattelin, että miltäköhän tämä kuullostaisi putkietusella. Ihan kivasti se putkiKITARAvahvistimen ääni tuli tuostakin kyllä läpi, vaikkei itse toisto-laitteistossa putkia ollutkaan.

A-luokka on tavallaan "ainoa oikea", kun puhutaan jännitevahvistuksesta hifi-puolella. Järjestäen kaikki putkietuset toimivat A-luokassa, koska AB- tai B-luokka vain monimutkaistaisi kytkentää antamatta yhtään mitään etua, vaan lähinnä päin vastoin heikentäisi lopputulosta. Syy AB-luokan käyttöön transistoripuolella löytyy operaatiovahvistimista: helppokäyttöisiä elektroniikka-insinöörin lego-palikoita ovat ne, mutta pirulaiset lähes poikkeuksetta ovat lähtöasteeltaan AB-luokkaisia. Järetöntä...

Täyteen A-luokkaan et muuten kovin äkkiä aktiivikaiuttimilla pääse, koska A-luokkaisen integroiminen kaiuttimeen tarkoittaisi joko todella pientä tehoa tai järjettömiä jäähdytyssiilejä sen kaiutinkotelon ympärille. Järjetön=saunankiuas.

Putkietusen ja trankkupäätteen naittamisessa ei ole mitään hölmöä sinällään. Olen naittanut kumminkin päin, eli putkea trankun eteen ja trankkua putken eteen. Kumminkin päin toimii. Paras yhdistelmähän on tietty putki-putki, mutta jos kerran haluat aktiiveilla mennä, niin siinähän pistät putkia eteen. Etsit vain hyvin yhteen toimivan etusen, eikä ongelmaa pitäisi olla sen enempiä.
 
mkutvonen sanoi:
Paras yhdistelmähän on tietty putki-putki, mutta jos kerran haluat aktiiveilla mennä, niin siinähän pistät putkia eteen.

No niin, tässä tuli taas maailmanluokan yleistys. Kysynkin samantien että mihin näin ehdoton neuvo perustuu? Olen pelkkänä korvana...
 
LaJazz sanoi:
No niin, tässä tuli taas maailmanluokan yleistys. Kysynkin samantien että mihin näin ehdoton neuvo perustuu? Olen pelkkänä korvana...

Ihan silkkaan asenteeseen. Pahoittelen jos en kirjoittanut rivien väliin riittävän selkeästi. Kun en viitsi hymiöitäkään käyttää.
 
mkutvonen sanoi:
Ihan silkkaan asenteeseen. Pahoittelen jos en kirjoittanut rivien väliin riittävän selkeästi. Kun en viitsi hymiöitäkään käyttää.

Asennetta pitää elämässä aina olla, muuten mistään ei tuu mitään! Putkien hehku kiehtoo myös minua (hymiö).
 
Viikonlopun aikana tulikin paljon vastauksia, joista jokaiseen voisi jotain kommentoida. Hienoa.

Korjataan heti se etten todellakaan mitenkään jääräpäisesti ole aktiivikaiuttimia ostamassa. Tämä päätteen ja kaiuttimen "optimoiminen" jo valmistajan toimesta houkuttelee. Samoinhan muiltakin valmistajilta löytyy tietyille omille kaiuttimilleen "optimoituja" vahvistimia Ocellia nyt tulee ensimmäisenä mieleen.

Sinäänsä "monitori äänisille"-kaiuttimille on muukin peruste, sillä oma "soundi ihanteeni" on kyllä yli-analyyttinen. Rumpalina jazz rumpalien oikea-aikaiset sihinät ja suhinat ovat yksi tärkeä asia mitä kuuntelen levyiltä. Tämä ei kuitenkaan mielestäni pois-sulje sitä mahdollisuutta, että toisto ei voisi olla avaraa ja että melodiat toistuisivat myös puhtaasti. Tämä vaatii eniten nimen omaan lähteeltä, ja sen löytämiseen oma tietotaito riittää. Loppupään haluaisin pitää mahdollisimman yksinkertaisena ja siksi aktiivit kiinnostavat, mutta vain jos ne ovat oikeasti varteenotettavia toistimia. Lisää merkkejä ja malleja kiinnostaa kuulla :)

Omana ongelmana aktiiveissa on juuri se, ettei niitä pääse missään kuuntelemaan. Esim. nuo meridianit ovat kiinnostaneet jo pitkään, mutta missä pääsisi kuuntelemaan ? Vielä kiinnostavampi olisi tuo itselle ennen täysin tuntematon Salagar. Taitaa olla vielä hankalampi löytää mistään ? Loganien ja Dynaudion passiiveja olen päässyt kuuntelemaan ja niistä en "omaani" löytänyt, mutta niiltä voisi oikeastikin päästä noita aktiiveja kuuntelemaan helpohkosti, ennen kuin tyrmää.

Putkien (hehku ja fiilikset +) ne äänelliset asiat mitkä tässäkin topicissa jo mainittiin, ovat niitä asioita mitä eniten tällaiseen monitori-maiseen ääneen kaipaisi. Omilla edellytyksillä näen, että itselle tuo etuvahvistin on ainoa paikka putkille. Pääasia kuitenkin, että putkisoundi tulisi ilmavana levyltä ulos.

JanJ1/muut mistäs noita putkietusia sait/saitte testiin ?
Helsingissä asustelen, jos joku harrastaja haluaa vaikka kutsua kylään :p

Ja yleisesti kysymys näistä teknisistä tiedoista ja herkkyyksistä, yms mistä en tajua mitään (viitaten tähän Jannen viestiin). Jos ja kun päädyn testailemaan erilaisia(vaikkei välttämättä edes putkivermeitä) etuvahvistimia ja päätteitä niin mitä niistä pitää huomioida (siis teknisistä arvoista). Mitkä teknisten arvojen eroavaisuudet lyttäävät parin jo ennen kuuntelua ? Tähän mennessä olen kylmästi kokeillut omassa setissä trankku etusia arvoihin katsomatta.

mkutvonen sanoi:
Täyteen A-luokkaan et muuten kovin äkkiä aktiivikaiuttimilla pääse, koska A-luokkaisen integroiminen kaiuttimeen tarkoittaisi joko todella pientä tehoa tai järjettömiä jäähdytyssiilejä sen kaiutinkotelon ympärille. Järjetön=saunankiuas.

Tämä taitaa myös pitää täysin paikkansa, mutta kunhan saa jostain testiin jotain näistä paremmista aktiiveista, niin pystyy paremmin tätäkin "puutetta" analysoimaan. Kuten jo sanoin ensimmäisessä viestissä, toistolaitteiston puolella nämä class A ja putkilaitteet ovat pääosin termejä, mistä kuuntelukokemukset puuttuvat. Muutamia yksittäisiä putki-settejä olen päässyt kuuntelemaan, mutta en niissäkään vertailemaan komponentin vaikutusta. Nämä setit ovat kuitenkin olleet siellä kuulemieni settien kärkipäässä.
 
Antzas sanoi:
Korjataan heti se etten todellakaan mitenkään jääräpäisesti ole aktiivikaiuttimia ostamassa. Tämä päätteen ja kaiuttimen "optimoiminen" jo valmistajan toimesta houkuttelee.

Moi. Ihan ohi mennen kirjoitan mitään tietämättä. Markkinakoneisto on varmasti yksi motiivi vahvistimen ja kaiuttimen "optimoinnin" lisäksi. Saadaan kaiutin soimaan parilla 20€ maksavalla T-amp piirillä, mutta tuskinpa monessakaan aktiivikaiuttimessa on sisällä a-luokkaista Luxmania tai Supernaitin pääteosaa. ;)
 
alspe sanoi:
Moi. Ihan ohi mennen kirjoitan mitään tietämättä. Markkinakoneisto on varmasti yksi motiivi vahvistimen ja kaiuttimen "optimoinnin" lisäksi. Saadaan kaiutin soimaan 20€ maksavalla T-amp piirillä, mutta tuskinpa monessakaan aktiivikaiuttimessa on sisällä a-luokkaista Luxmania tai Supernait pääteosaa. ;)

Yhdyn alspen kirjoitukseen, koska siltä nuo useimmat kuulostaakin. :D
 
Heh.

Kaikki tietävät, että maailma on pullollaan surkeita aktiiveja. En ole kiinnostunut niistä "useimmista". Omaan budjettiin mahtuu useita aktiiveja ja haluaisinkin testata niistä hyvistä, Onko etua verrattuna samanhintaisiin kaiutin+pääte komboihin. Genelecit on testattu ja oma mielipide on, että ei ole. Samaan hintaan saa parempia komboja passiivipuolelta. Kuitenkin tällaiset lehtk:n mainitsemat jne. ovat houkutelleet kokeilemaan pykälää korkeammalta. Voi olla, että tulen samaan tulokseen kuin Genelecien kanssa, mutta tekee mieli koekuunnella ;)
 
Muutama aktiivibrandi lisää, joilla molemmilla on pro-mallien lisäksi kotikuunteluun suunnattuja hi-fi aktiiveja:

ATC http://www.atcloudspeakers.com.au/
PMC http://www.pmc-speakers.com/ (Olen 90% varma että jossain takakuukausien Hifimaailma-lehdessä oli uutinen PMC:n maahantuonnin alkamisesta?)

Itseäkin kiinnostaisi musiikin kuunteluun, ei tarkkailuun, suunnitellun aktiivikaiutinparin kuuntelu. Ei niin että olisin tyytymätön nykyiseen settiin (päinvastoin), mutta mielenkiinnosta, minkälaista ääntä sillä voidaan saavuttaa. Genelec ei ole myöskään mun juttu, vaikka työpaikan valinta taustamusiikin toistajiksi onkin.

Putkietusten kotikuuntelumahdollisuuksia kannattaa kysellä tämän foorumin 'kotimaiset hifiyritykset' -listan yrityksiltä. Aika hyvin firmojen kotisivuja tutkimalla löytyy tarjoomat.

EDIT: Mutta noin vuosi sitten tehdyn etsinnän kautta, se tarjooma tuntuu olevan aika suppea, vahvistinta löytyy, muttei kauheasti etuvahvistimia. Seuraavat ainakin pitäisi nyt kaupoista löytyöä (joku täydentäköön jos missaa jotain)

-------- tonni tai pari --------------

- Primaluna Prologue 3
- Quad QC 24
- Red Wine Audio Isabella
- Glim Audio (en muista mallinimeä)
- Manley Shrimp
- Trafomatic
- Yamamoto CA-04

----- ja sitten neljän-viiden kiloeuron budjettiluokassa------

- Hovland HP-100
- McIntoshilla (on kai jotain kans)
- Leben RS-28C
- BAT VK-3iX
 
Antzas sanoi:
Sinäänsä "monitori äänisille"-kaiuttimille on muukin peruste, sillä oma "soundi ihanteeni" on kyllä yli-analyyttinen. Rumpalina jazz rumpalien oikea-aikaiset sihinät ja suhinat ovat yksi tärkeä asia mitä kuuntelen levyiltä. Tämä ei kuitenkaan mielestäni pois-sulje sitä mahdollisuutta, että toisto ei voisi olla avaraa ja että melodiat toistuisivat myös puhtaasti. Tämä vaatii eniten nimen omaan lähteeltä, ja sen löytämiseen oma tietotaito riittää. Loppupään haluaisin pitää mahdollisimman yksinkertaisena ja siksi aktiivit kiinnostavat, mutta vain jos ne ovat oikeasti varteenotettavia toistimia. Lisää merkkejä ja malleja kiinnostaa kuulla :)

Ihan piruuttani suosittelen äärimmäisen lämpimästi kokeilemaan myös laajakaistakaiuttimia! Niissä on nimittäin sellaista koherenssia aika-akselilla, jota en ole kuullut oikeastaan missään muussa toteutuksessa. Eikä ole oma lehmä tällä kertaa ojassa, sillä musiikkimakuni takia olen joutunut valitettavasti jättämään moiset pois valikoimasta, mutta olen kyllä harkinnut tekeväni itse kakkoskaiuttimiksi nimenomaan jaskaa varten.

Antzas sanoi:
JanJ1/muut mistäs noita putkietusia sait/saitte testiin ?
Helsingissä asustelen, jos joku harrastaja haluaa vaikka kutsua kylään :p

Mie asun Vantaalla, tervetuloa. Setti tosin on vähintäänkin kesken, niin kuin aina, sillä putkietunen on tällä hetkellä tekosessa, ja putkipäätteitäni ohjaa vanha Sonyn etuvahvistin. Päätevahvistimet ovatkin sitten putkitoimiset ja toimivat puhtaassa A-luokassa.

Antzas sanoi:
Ja yleisesti kysymys näistä teknisistä tiedoista ja herkkyyksistä, yms mistä en tajua mitään (viitaten tähän Jannen viestiin). Jos ja kun päädyn testailemaan erilaisia(vaikkei välttämättä edes putkivermeitä) etuvahvistimia ja päätteitä niin mitä niistä pitää huomioida (siis teknisistä arvoista). Mitkä teknisten arvojen eroavaisuudet lyttäävät parin jo ennen kuuntelua ? Tähän mennessä olen kylmästi kokeillut omassa setissä trankku etusia arvoihin katsomatta.

Aika vaikeaa on teknisiin tietoihin tuijotellen vehkeitä parittaa. Tietty edeltävän laitteen korkea ulostuloimpedanssi ja sen perään kytkettävän laitteen matala sisääntuloimpedanssi on surkea yhdistelmä, mutta tämän enempiä ei yleensä teknisistä tiedoista voi sanoa.
 
Back
Ylös