Akryylin käsittely?

miksin

Käyttäjä
Liittynyt
20.4.2007
Viestejä
6 747
Päädyin rakentamaan kokonaan erillisen "outboard armbasen" ylimittaiselle äänivarrelle.
Tähänastiset protot, sanotaan vaikka .1 ja .2 oli tehty siitä yli missä aita matalin- mentaliteetilla saapuvilla olleista materiaaleista, eli viidakkorummun -ja kuunteluiden - mukaan tähän tarkoitukseen erittäin huonosti soveltuvista vanerista ja MDF:stä.

Versiosta .3 ehdin tänään ottamaan ekoja savuja, sen materiaalina on 12mm akryyli. (ja vuolukivi, mutta siitä sitten joku toinen kerta.) Ensivaikutelma oli kyllä ihan yleisen kansanviisauden mukainen, son siis akryyli on tähän tarkoitukseen hyvä materiaali.

Ongelma on kuitenkin työstäminen. Käsittely sinällään on ihan helppoa normaaleilla puutyökaluilla, jälki vaan on sen verran roisia että sitä voi sietää näissä betaversioissa muttei kovin kauaa.

Onko jollain tiedossa menetelmää millä helposti saisi työstettyä akryyliä niin, että työn jälki olisi myös silmää miellyttävä?
 

kkoskela

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 386
Kaupunki
Pyhäjokilaakso
Mitä siihen pitäis työstää?
Ainakin itse sain ihan nätin etulevyn aikaan tuohon omaan putkivahvistimeeni.
Reunat on sahattu, viilattu, hiottu ja lopuksi kiillotettu.
Nuppien upotukset CNC koneella, taakse kaiverrus (revenge)
Revenge.jpg
 

miksin

Käyttäjä
Liittynyt
20.4.2007
Viestejä
6 747
No sahausjälki vaan stressaa. Se on hirveen näköistä. Ei mitään sen kummempaa toistaiseksi ole tarkoitus työstää.

Mutta meinaat siis että sahatut reunat saa kiillotettua viilaamalla (hiomalla? 800/1000:lla paperilla?) ja kiilottamalla?
Miten kiilotus? Onko akryylille joku oma hiomatahna vai käykö ihan normaalit tuotteet ja rättilaikka?
 

kkoskela

Hifiharrastaja
Liittynyt
31.7.2006
Viestejä
1 386
Kaupunki
Pyhäjokilaakso
On muoveille omatkin kiillotusaineet, mutta kun nyt tulee paljonlaisesti metalleja kiillotettua enkä muovin kiillotustahnaa löytänyt, kiillotin sen normaali metallinkiillotus tahnalla. Pitäähän sitä varoa vielä hieman enemmän sulattamasta kuin muovi aineilla, mutta tuo ainakin onnistui ihan OK.
Olen yhden erittäin naarumisen CD:n hionut ja kiillottanut toimivaksi samoilla aineilla.

EDIT: Hiomapaperin ei tarvi olla lopussakaan hirmu hienoa, kiiltävää tulee kohtuu iisisti.
Muovin kanssa on helppo kokeilla. Jos ei hiomajäljet häviä, niin sitten hiotaan lisää hienommalla paperilla ja kiillotetaan uudestaan...
 

jiteko

Käyttäjä
Liittynyt
26.12.2006
Viestejä
1 462
Kaupunki
Jyväskylä
Etolan myyjä kertoi että kuumailmapistoolilla lämmitetään leikkauspinta ja siitä tulee kiiltävä. En ole kokeillut mutta tuollainen ohje annettiin kun akryylilevyjä kävin kyselemässä. Jos joku on tehnyt niin voisi kertoa toimiiko kun itselläkin tulee vastaa jossakin vaiheessa.
 

mikadosan

Kaupallinen toimija
Liittynyt
18.12.2007
Viestejä
263
Toimii. Yleisesti ottaen muovihommissa tosin käytetään kuumailmapistoolin sijasta liekkiä, esim. kosaniliekki toimii hyvin. Tarkoitus ei siis ole sulatella valmista kappaletta vaan vain lämmittää reunaa sen verran, että hiontajälki häviää. Reunasta tulee täysin kirkas. Kuumailmapistoolikin voi toimia, sitä en ole kokeillut mutta kosaniliekki toimii todella hyvin.

-Mika
 

sihvis

Hallituksen jäsen
Hifiharrastaja
Liittynyt
16.8.2006
Viestejä
10 229
Kaupunki
Kouvola
Silitysraudalla liekin sijaan, toimisiko?
 

inconnelli

Käyttäjä
Liittynyt
6.8.2007
Viestejä
3 813
Kaupunki
hevonvitussa
Taitaa perustua liekin sulattavaan vaikutukseen samalla tehden kiiltävän pinnan, silitysrauta todennäköisesti sulaa akryyliin kiinni ja tekee entistä kauheamman näköistä jälkeä.
 

TapsaS

Käyttäjä
Liittynyt
5.8.2006
Viestejä
2 147
Terve Mika

Jos kuvan akryyliplootun laatu miellyttää, niin ota yv:llä yhteyttä. Tuo on minun tekemä kahdesta 5 mm:n levystä jotka olen polymeroinut yhteen. Ne ovat nyt siis saumattomasti yhtä tavaraa. Tämän jälkeen sahaus, tasoitus ja kiilloitus. Jälki on tuollaista.

t. Tapsa
 

Liitteet

  • plootu.jpg
    plootu.jpg
    64,6 KB · Katsottu: 9

mikadosan

Kaupallinen toimija
Liittynyt
18.12.2007
Viestejä
263
Terve, Tapsa...

Teitkö levyjen yhteenliittämisen trikloorietyleenillä? Vaiko jollakin muulla litkulla?

-Mika
 

miksin

Käyttäjä
Liittynyt
20.4.2007
Viestejä
6 747
Kiitoksia kaikille. Toi viila/hiekkapaeri ja hiomatahna vaikuttaa hetken pureskelun jälkeen todnäk pätevältä patentilta, vaikkakin hivenen epäintuitiiviselta.

Nyt näyttää kuitenkin siltä että mä joudun käyttämään viimeistelyyn kiksukarvaa tai jotain vastaavaa:D

Vanha kunnon koputtelutesti nimittäin sanoi että vaikka akryyli olisikin vaneria ja MDF:ää noin dekadia parempi materiaali tähän käyttöön, niin parantamisen varaa jää silti. Korva ja koputelutesti ovat vahvast yhtä mieltä siitä että ainakin tässä mun armboard-konstruktiossa joutuu akryylin vielä demppaamaan bitumimatolla. Että se siitä viimeistelystä :mad: Kiksukarvaa, siis? :D Ja camoverkkoa?

Tapsa, pistä ihmeessä lisää tosta polymerisoinnista. On nimittäin jonkin aikaa mietityttänyt akryylin kokeilu baffelin materiaalina. Oliskohan tolla menetelmälllä mahdollista rakentaa jäykisteet baffelin taakse?
 

TapsaS

Käyttäjä
Liittynyt
5.8.2006
Viestejä
2 147
mikadosan sanoi:
Terve, Tapsa...

Teitkö levyjen yhteenliittämisen trikloorietyleenillä? Vaiko jollakin muulla litkulla?

-Mika

Liitin ne tuolla akryylillä itsellään eli käytin ns. kemiallisesti polymeroitavaa monometylmetakrylaattia joka polymeroidaan n. 50 C asteen vesihauteessa ja parin ilmakehän paineessa. Jälki on hienoa, eli sauma ei näy lainkaan. Myös työkalut ja aineet akryylin työstöön ja kiiloitukseen löytyvät kaikki.

t. Tapsa
 

TapsaS

Käyttäjä
Liittynyt
5.8.2006
Viestejä
2 147
Akryylillä on paljon etuja monissa paikoissa. Yksi niistä ei kuitenkaan ole sen halpa hinta. Se on nimittäin kohtuullisen kallista. Tämän vuoksi kannattaa harkita mitä siitä tekee. Levareita ja niiden osia siitä kyllä vielä rakentelee mutta itse olen aina ollut aika varauksellinen sen käyttöön isoissa kaiutinkoteloissa tai baffeleissa. Mutta siitä vaan jos rahkeet kestää. Voi tulla hyviäkin tuloksia.

t. Tapsa
 

miksin

Käyttäjä
Liittynyt
20.4.2007
Viestejä
6 747
TapsaS sanoi:
Akryylillä on paljon etuja monissa paikoissa. Yksi niistä ei kuitenkaan ole sen halpa hinta. Se on nimittäin kohtuullisen kallista. Tämän vuoksi kannattaa harkita mitä siitä tekee. Levareita ja niiden osia siitä kyllä vielä rakentelee mutta itse olen aina ollut aika varauksellinen sen käyttöön isoissa kaiutinkoteloissa tai baffeleissa. Mutta siitä vaan jos rahkeet kestää. Voi tulla hyviäkin tuloksia.

t. Tapsa


Jaa? Mä kävin täällä paikkakunnan entisellä Mertekillä, mikä Tools vai mikä se nyt on mikä se nykyään on. IMO 15 mm akryylin hintaero sen laatuiseen koivuvaneriin mitä mä käyttäisin oli aika merkityksetön. Siis toi akryyli olis ollut ehkä 40-50 euroo kallimpaa, jos tekis koko baffelin siitä.
Mutta katellaan tätä sitten tossa keväämmälllä, saa nyt ensin tän plintti ja arm base-hoidon pois päiväjärjestyksestä vähäksi aikaaa.
Niin joo, mäkin olen varauksellinen akryylin käyttöön isoissa koteloissa/baffeleissa. Sen takia sitä pitäiskin kokeilla >:D Ja mulla on mielessä sellainen sanotaan "modulaarinen" rakenne, missä yksikään yksittäinen osa baffelia ei oo kovin iso.
 

TapsaS

Käyttäjä
Liittynyt
5.8.2006
Viestejä
2 147
Hyvä jos löytyy halvemmallakin. Etolan hinnat on aika suolaiset. En ole muualta kysellyt, kun on ollut tarve aika vähäinen.

t. Tapsa
 
I

Ilux

miksin sanoi:
No sahausjälki vaan stressaa. Se on hirveen näköistä. Ei mitään sen kummempaa toistaiseksi ole tarkoitus työstää.

Mutta meinaat siis että sahatut reunat saa kiillotettua viilaamalla (hiomalla? 800/1000:lla paperilla?) ja kiilottamalla?
Miten kiilotus? Onko akryylille joku oma hiomatahna vai käykö ihan normaalit tuotteet ja rättilaikka?



Moi,

Itse ehdottaisin sahauskohdan viimeistelemistä hiomalla. Riippuen sahauksen laadusta, lämmittäminen eli "töhöttely" ei ainakaan oikaise viimeisteltävää pintaa: kiiltäväksi varmastikin tekee, mutta ei suoraksi (täyskiiltävä pintahan näyttää kaikki epätasaisuudet). Siis hiomapaperia - vesihiomapaperilla homma on omasta mielestä siisteintä - noin tonnisesta alastullen paritonniseen. Sopivaa hiontatukea("palaa") etsiessä kannattaa kokeilla erilaisia kokoja ja materiaaleja, varsinkin mitä hienompaa paperia käyttää. Seuraavaksi hiomatahnaa sopivalla rätillä. Koneita en ole itse vielä tuohon tarpeeseen etsinyt enkä edes kokeillut, akryylin ollessa kyseessä kun on työstämisessä aina varottava liikaa lämmöntuottoa. Hiomatahnan jälkeen olen itse käyttänyt "plastic cleaneriä", ja tuon jälkeen kappaleelle vain pesu.

Viiloja käyttäisin lähinnä vain nurkkien pyöristykseen; ennen hiontaa.
 

pete

Käyttäjä
Liittynyt
1.8.2006
Viestejä
218
kuvassa jyrsimellä tehty levylautanen "hiomattomana". Eli siis on kerran vedetty karkeahkolla paperilla roippeet pois. Näkyy myös hyvin missä kohdissa jyrsin pysähtynyt.

 

Lobotomy

Käyttäjä
Liittynyt
9.7.2007
Viestejä
292
Otetaanpa tälläinen ketju käyttöön, kun on osuu omiin tarpeisiin.

Ostin 4kpl 8mm akryylipaloja Kalustemuovi Virtalasta. Juuri kun olin alkamassa työstämään, huomasin levyjen olevan eri paksuisia, tarkemmin 2kpl 7mm, 1kpl 8mm ja 1kpl 9mm. Reklamoin tästä myyjää, joka vaan väittää kivenkovaan, että kansainvälinen toleranssi akryylilevyille +-1mm, eli palat palat menee sen sisään. Voi hyvinkin olla eri levyistä peräisin olevista jämäpaloista leikatut minulle, mutta tuo +-1mm kuulostaa uskomattomalta. Kuitenkin 25% levyn ilmoitetusta vahvuudesta. Googlella en löytänyt tästä nopeasti mitään, joten kysyisin onko kenelläkään hajua asiasta. Voiko oikeasti pitää paikkansa.

Toinen kysymys tulisi akryylin ja puun liimamisesta toisiinsa. Vahattuun puukoteloon olisi tarkoitus tehdä akryylistä kylkilevyt, jolloin liimasaumaa olisi ainoastaan tuon puun paksuuden leveydeltä. Mikä liima pitäisi akryylissä kiinni ilman että karhentaa akryylin pintaa liimauskohdalta? Saisi vielä olla kirkas liima.
 

AD

Käyttäjä
Liittynyt
3.7.2007
Viestejä
273
Kysy myyjältä tarkemmin. Kyllä hänellä on vastuu esittää tarpeelliset dokumentit, jos noin väittää. Kuulostaa kyllä hurjalta väitteeltä..
 
Ylös