ajatus aktiivipöntöt

juu-zo

Hifiharrastaja
Liittynyt
26.12.2008
Viestejä
677
Kaupunki
Mäntsälä
heräsi tuossa ajatus uusia kaikattimia miettiessä että jospa rakentaisin jonkinmoisete aktiivipöntöt seuraavaksi ämyreiksi. En ole kuitenkaan vielä perehtynyt ollenkaan vahvistin piireihin enkä sopiviin elementteihin. Kajarit tulisi normaaliin kohtuulliseen kuunteluun mutta ääntä olisi mukava saada välillä tarpeeksi jos haluaa luukuttaa hieman. Toivomuksina olisi siis kohtuullisen hyvä herkkyys elementeiltä (90dB+?) sekä vahvistimelta tarpeeksi tehoa (20-50w). Vahvistimeen voisi suunnitella sitten sopivaa jakoa ja suodatusta elementtien mukaan. Aluksi siis elementti ehdotukset peliin sekä potentiaaliset vahvistinpiiri ehdotukset niin saadaan projekti etenemään suunnittelu asteella.
 
Kysymyksestäsi päätelle et tunne elektroniikkaa kovinkaan syvällisesti.
Ehdottaisin, että menisit ekana kirjastoon ja lainaisit Hifi-lehden julkasieman tee itse kirjan missä on useita audiorakennusohjeita. Sen lisäksi lainaa Hifi-lehden julkaisemia kaiutinrakennus kirjoja ja lue erityisesti alun teoriaosuudet. Eri vuosien kaiutinkirjoissa on eroa teoriaosissa joten kannattaa lukea useita versioita.

Nopein tapa on mennä kirjaston lehtipuolelle ja pyytää 90-luvun Elector electronics lehdet joista löydät useitakin valmiita aktiivikaiutin harjoituksia.
Paras lehti analogiaaudio asioiden oppimiseen on kyllä 80-ja 90 luvun electronics world (&wireles world) lehti. Noissa on ollut kaikkea mielenkiintoista aktiivikaiuttimen rakentajalle. Vaikka osa artikkeleista on yhtä vanhoja kuin sinä itse, ne ovat edelleen täysin valideja tänä päivänä.

Sitten on www.diyaudio.com jonka "Single Chip" keskustelupalstalla on paljon yhden piirin päätevahvistin asiaa ja Loudspeaker palstoilla taas sitten kaiutin asiaa, myös akviitisten.

Sitten herra Linkwitzi sivut http://www.linkwitzlab.com/ on vielä mainio lähde lukea kaiuttimien teoriapuolesta ynnä aktiivikaiutinpuolesta. Ainakin aiemmi tuolta löytyi hyvä otanta aktiivikaiuttimen elektroniikkaan liittyvää tietoa.

Elikkä jos aiot itse rakentaa ja vielä ilman täysin valmiita ohjeita, aloita opiskelu. Elektroniikka ja audiotekiikka ei eroa mistään muusta lajista, se vaatii työtä ja ymmärtämistä.

Se helpoin tapa mitä suosittelisin on osta seuraava kilkkeet
valmiit vahvistimet http://www.thomann.de/fi/tamp_s100.htm, näitä yksi per kanava (diskantille ja bassolle oma kanava)
ja jakosuotimeksi http://www.thomann.de/fi/behringer_dcx2496_ultradrive_pro_lautsprechermanagement.htm
Lisäksi hankit kasan piuhoja. Diskantiin kanssa kannattaa laittaa sarjaan joku 6.8uF muovikonkka jottet heti polta sitä koska kuitenkin aloittelijalle sattuu ja tapahtuu.
Kokonaisuudelle (2x vahvistin ja aktiivisuodin) tulisi joku 550e posteineen. Sitten hankit vaikka aluksi bebekiltä halvat diskantit ja bassot ja alat kokeilemaan. Kun olet tuhonnut muutamat diskantit ja oppinut jotain suodattimista ja korjaimista ynnä oppinut käyttämään hankkimaasi mittamikrofonia ja mittaussoftaa (vaikka Arta) ja ymmärtämään huoneen vaikutusken mittauksiin voitkin hankkia parempia elementtejä ja vietää illat yöt seuraavat 20v ihmetellessä mistähän mikäkin asia johtuu.

Elikkä kovin kallistahan tämä harraste ei ole mutta jos tarkoituksesi on vain saada tehtyä kaiuttimet ihan oikeasti kuunteluun, osta valmiit tai rakenna jostain valmiiksi mietitystä ohjeesta.
 
Ja näin pyritään taas tappamaan yhden harrastuksen piiriin tulevan henkilön alkuinnostus heti kättelyssä... ei näin... :-\
 
Höh, minusta tuo oli kyllä varsin informatiivinen, joskin loppua kohden katkeraa tilitystä muistuttava, vastaus >:D
 
M.Heikkilä sanoi:
Höh, minusta tuo oli kyllä varsin informatiivinen, joskin loppua kohden katkeraa tilitystä muistuttava, vastaus >:D

Siis, pehmennän hiukan aiempaa kommentiani. Linkitykset olivat hyviä ja ohjannevat oikeaan suuntaan, mutta hiukan minulle jäi tuosta sellainen maku, että koetetaan esittää asia niin, että "älä missään nimessä sävellä mitään itse, ei siitä koskaan mitää hyvää seuraa kuitenkaan"... Jokainen toki lukee tekstiä niin kuin parhaaksi näkee... Ei ollut tarkoitukseni vinoilla... ;)
 
Analog sanoi:
valmiit vahvistimet http://www.thomann.de/fi/tamp_s100.htm, näitä yksi per kanava (diskantille ja bassolle oma kanava)

Minulla on tuosta vahvistinsarjasta S75 malli. Hintaan nähden rakenne ja osat ovat todella hyvät. Ominaisuuksissa on kuitenkin selvästi painotettu hyötysuhdetta ja tehoa enemmän kuin äänenlaatua. Bassoille tuo toimii hämmästyttävän hyvin, mutta diskanteille en laitetta kelpuuttaisi. Se olisi luultavasti modattavissa paremmaksi asettamalla toimintapiste AB-luokkaan B-luokan sijaan mutta helpommalla pääsee valitsemalla toinen vahvistin. Edullinen tuo kyllä on, joten samasta hintaluokasta on kyllä vaihtoehdot aika vähissä.
 
Tuohon elementtipuoleen en ota kantaa, mutta pari sanaa vahvistinpuolelle.

Mielestäni kannattaa rakentaa vahvistin ja aktiivisuodin erilleen fyysisesti, ei samalle piirikortille rakentaa, kun kuitenkin modaustarvetta esiintyy, niin on helpompaa.

Vahvistimen toteutukseen löytyy vaikka Natikalta (http://www.national.com) monia hyviä vahvistinpiirejä. Jos molemmat vahvistinkanavat samalle kortille haluaa 1:llä piirillä toteuttaa, esim LM4780 on oikein hyvä ja toimiva vahvistin. Ylä- ja alapäälle haluaa fyysisesti erilliset, niin paljon käytetty LM3886, LM3876, LM3875 jne. Noissa Natikan piireissä on saatavuus melko hyvä ja ei vaadi montaa osaa ympärilleen. Toinen hyvä vaihtoehto voisi löytyä Sanyo:n STK-mokkuloista.
 
paljon oli asiaa ja paljon muutakin. Elektroniikka asioissa luulen olevani aika hyvin perillä sekä kaiuttimien että jakosuotimien toiminnasta. Kyllä nykypäivän ammattikoulussa kolmannella luokalla jotain oppii kun elektroniikka asentajaksi opiskelen. Toki olen vielä aloittelija audiopuolen asioissa mutta projekteina on ollut jo toimiva putkikuulokevahvari sekä harrin kaiuttimen rakennussarja. Siksi juuri lähinnä vinkkiä ja kommenttia eri piireistä ja elementeistä mielessä mikä parhaalla laadulla audiokäyttöön. Eli juurikin piiriehdotuksia mitä todettu hyväksi ja mikä ei. Sama elementeissä juurikin aktiivikäytössä. Erinomainen idea oli rakentaa vahvistin ja suodinosat eri piirilevylle juurikin tviikkailua silmällä pitäen. Piirilevyjen jyrsintä onnistuu siis koulussa kuin myös suunnittelu. Lähinnä kiinnostaa siis linkit erilaisiin itsellä hyväksi koettuihin schemoihin ja tarinoihin. Eiköhän näissäkin asioissa opi parhaiten itse tekemällä ja kokeilemalla erehdyksen kautta voittoon.
 
Itse käyttelen (ja suosittelen) Nationalin LM3886-piirejä vahvareiksi. Helppo koota vaikka ilman piirilevyä. Ja jakosuotimiksi 2. tai 4. asteen Linkwitz-Riley osastoa. Jos sattuu omistamaan sopivan äänikortin voi jakosuodinsysteemejä testailla vaikka Foobar2000:n Xover pluginilla tai jos on SB Audigy niin KxProjectin ajurit ovatten kivat kun voi ohjelmoida (graafisesti) haluamansa jakarin äänikortin DSP:lle. Myös se yksi softa joka lupaili "transient perfectiä" voisi olla kiva jos on ASIO äänikortti. Kuka muistaa nettisivun? Thuneuayö.com tai jotain.

Elementeistä en tiedä tarpeeksi mutta Seas ja Peerles lienevät hyviä vaihtoehtoja. Eikös Peerlesiltä vai keneltä tullut just joku uus diskantti kohtuu hintaan. Hifitalolta saa.

Pekka
 
tulipa ajatus, Mitäs jos tekasis aktiivi-koaksiaali-pöntöt? Noita ei ainakaan ole liiemmälti kaupallisia.
Siis esmes seassin koksu, ja sille aktiivikamat. Helpottaisi osaa jakosuodinsuunnittelusta, kun ovat samankeskeisiä.
 
Kokeiltu on ja hyvin toimii. Pieneen suljettuun ja vähän buustia bassoille. Samalla voi oikoa diskantin vastetta vähän.

Miksiköhän tuota elementtien offset-korjausta pidetään ehdottoman välttämättömänä aktiivikajareissa mutta passiivisissa siihen ei juuri kiinnitetä huomiota? Tai no, eihän sitä nyt edes passiivisesti oikeni voi tehdä. Mitä nyt joskus etulevyä vähän kallistetaan.

Pekka
 
pjl sanoi:
Miksiköhän tuota elementtien offset-korjausta pidetään ehdottoman välttämättömänä aktiivikajareissa mutta passiivisissa siihen ei juuri kiinnitetä huomiota?
Hyvä kysymys! Teoriassa voi ymmärtää, mutta miten käytännössä. Tällä viikolla olisi tarkoitus kokeilla all-pass piirin lisäystä diskantille omaan aktiivipömpeliin, ja kuulostella mitä se sanoo.
 
LM3886 vaikuttaa mielenkiintoiselta ja sopivalta minun käyttöön. Tämän ympärille voisi alkaa miettiä sopivaa kytkentää ja elementtejä.
 
Tästä voi olla apua/inspiraatiota:
http://www.delta-audio.com/Active_Filter_Four/Active_Filter_Four_manual.pdf

Budjetti elementeille?

Aloittelijan vinkki (aloittelijalta :)): Se mitä suodin sähköisesti on eri mitä se on käytännössä akustisesti. Ts. mittaus-kuuntelu-iteraatioiden jälkeen sähköinen vaste suotimesta ulos voi olla jotain muuta kuin laskennallisesti "ideaalinen". Luulenpä tosin, että tämä oli jo tiedossa. 8)
 
pjl sanoi:
Kokeiltu on ja hyvin toimii. Pieneen suljettuun ja vähän buustia bassoille. Samalla voi oikoa diskantin vastetta vähän.

Pekka
Hmm, hyvältä kuulostaa. Itellä on vain passiivi-seassikoksu kailauttimet(iha ite tein ja suunnittelin kaikki). mukavasti soipi noinkin (pikkasen passua lisää vahvarilta)
 
Mainos:
Peerless HDS 5.25" Exclusive on paras (paitsi ulkonäkö) ja halvin. Saattaisin jopa myydä 4 kpl, joista syntyy helposti 2.5-tiet.
Seas W12CY001 on toiseksi paras, mutta selvästi kalliimpi. High-Endiä nääs. En tyrkytä, mutta myisin mielelläni kaikki 4 kpl.
 
kimmosto sanoi:
Mainos:
Peerless HDS 5.25" Exclusive on paras (paitsi ulkonäkö) ja halvin. Saattaisin jopa myydä 4 kpl, joista syntyy helposti 2.5-tiet.
Seas W12CY001 on toiseksi paras, mutta selvästi kalliimpi. High-Endiä nääs. En tyrkytä, mutta myisin mielelläni kaikki 4 kpl.
Pistätkö YV:llä vähän hintaa paljonko olet ajatellut pyytää kyseisistä elementeistä?

Koksu ratkaisukin kuulostaisi kyllä maukkaalta. Päättäminen on aina niin vaikeaa. Varsinaista budjettia en ole vielä miettinyt mutta jos elementtien budjetin rajaisi yhteensä 300 rahaan. Sillä luulisi jonkinmoiset elementit saatavan.
 
juu-zo sanoi:
Pistätkö YV:llä vähän hintaa paljonko olet ajatellut pyytää kyseisistä elementeistä?

Tossahan ne on kirppiksellä. Eilen alensin Excelien hintaa, jotta pyynti vastaisi paremmin itse maksamaani hintaa - eikä nykyistä hintaa, joka on täysin sikamainen.
 
pjl sanoi:
Kokeiltu on ja hyvin toimii. Pieneen suljettuun ja vähän buustia bassoille. Samalla voi oikoa diskantin vastetta vähän.

Miksiköhän tuota elementtien offset-korjausta pidetään ehdottoman välttämättömänä aktiivikajareissa mutta passiivisissa siihen ei juuri kiinnitetä huomiota? Tai no, eihän sitä nyt edes passiivisesti oikeni voi tehdä. Mitä nyt joskus etulevyä vähän kallistetaan.

Pekka

Offset-korjaus?
 
Jätkät taitaa tarkoittaa sitä kun esim diskantti on edempänä kuin basso fyysisesti. Tai ainakin luulen niin.
 
Back
Ylös