idealehifi
Yhteistyökumppani
- Liittynyt
- 11.2.2009
- Viestejä
- 242
Osa 1.
On The radio – filosofisia ajatuksia radion kuuntelusta; vaikkapa – miksi?
Ajattelin kirjoitella kolmiosaisen jutun radion kuuntelusta ja miksi se tuntuu juuri nyt olevan niin houkuttelevaa minulle – ja toisaalta, miksi niin hankalaa.
Tässä jutussa siis enemmän yleisiä ajatuksia.
Toisessa osassa pureudutaan yleisiin kokemuksiin radion kuuntelusta.
Ja jos kolmanteen päästää, joitain kokemuksia niistä laitteista, joita me kaikki niin rakastamme.
Radion kuolemaa on huhuiltu jo pari vuosikymmentä ja voihan siinä joskus niin käydäkin. Mutta jos viikkotavoittavuus oli kesä-elokuussa 2020 (+9v väestössä) 90% (Finnpanel), niin radio taitaa olla ihan eläväinen.
Enää ei tietenkään eletä sitä aikaa, jolloin radio ainoana sähköisenä tiedotusvälineenä, kokosi koko kansan ja vähintään perheen kuuntelemaan hyviä ja huonoja uutisia ja lisäksi viihdettä iltojen ratoksi. No, useimmat meistä ovat tuon keskittyneen tunnelman nähneet vain suomifilmeissä tai sota-ajan dokumenteissa.
Mutta levyjen kuuntelijalle radio tuntuisi olevan edelleen looginen ympäristö, yhden pääaistin kokemus, jonka hemmetti vieköön se kuuluista ”mtv” yritti pilata videoineen. Tästä on hyvä Bugglesin biisikin tehty. No, ei se alkuperäinen Music-TV ihan ainoa epäilty ole, onhan musiikkiohjelmia ollut televisiossa alusta alkaen.
Mutta miksi siis radio yllättäen taas kiinnostaisi minua ja pitäisikö muidenkin kokeilla sitä taas?
En ole hifistin urallani juurikaan kuunnellut radiota. Nuorena toki, myöhemmin kesämökillä, autossa matkoilla, jotain pieniä dx-kokeiluja, muttei koskaan niin vakavasti, ainakaan äänenlaadun suhteen. Muutama vuosi sitten päätin kuitenkin kokeilla muutamaa viritintä ja homma vaikutti mielenkiintoiselta.
Jotenkin tuntui hienolta kuunnella radiota. Se oli aina yllätyksellistä; ei tarvitse itse välittää musiikin valinnasta, muut tekevät sen, eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tulee. Ihana yllätyksellisyys.
Aika nopeasti tuli myös selville, että toimitusten laatu oli aika korkealla tasolla. Ei mitään höpinää, vaan valtaosa ohjelmistosta oli todellakin hyvin toimitettu – taustatyöt tehty, haastattelut hienosti hoidettu, musiikkivalinnat osuvia ja toimittajat todellisia ammattilaisia. Puhun nyt lähinnä YLEstä, jota kuuntelin eniten, mutta samaan joukkoon voidaan hyvin lisätä kaupallisetkin radioäänet. Tosin, kaupallisella puolella musiikki harvoin yllättää. Olli Haapakangasi tekee sen aina.
Ja vaikka pari vuotta sitten tehty ensimmäinen – supervakava – radion kuuntelu jäikin hetkeksi teknisten, lähinnä antenniongelmien, takia kesken, nyt ollaan taas ”yrittämässä”. Homma alkoi jo keväällä, kun puoliso osti mulle pienen, herkän ja äärimmäisen toimivan tötterön, joka oli radio ja matkakaiutin. Tätä sitten kuunneltiin grillatessa mökillä ja ohjelmana mm. ”Raikulimusiikin ilta” tai ”Huonoimmat euroviisut” tai jotain sellaista. Ihan loistavaa ohjelmistoa.
Nämä olivat suoria lähetyksiä ja siinä on se radion toinen hienous. Liityn ehdottomasti Kummelin mainostamaan ”Suorien lähetysten ystäviin”. Oikeastaan, odottaisinkin päämisterin kyselytuntia… siis Kummelin tekemää Marinin haastattelua. Luultavasti Sanna voisi tamperelaisena suostuakin. Mutta totta vieköön – aito asiakin taitaa olla silloin tällöin tarjolla. Siis ”oikea” Pääministerin kyselytunti.
Maailmanpoliitikan arkipäivää, Politiikkaradio, Merisää”… wau… puheohjelmat… Siinäpä yksi radion ihanuus – kuunnella ihmisääntä. Aika hienoa ja ehkä helpoin tapa selvitellä, onko hifit edes jossain kunnossa. Ihan lopullisiin ”analyyseihin” ei radio ehkä riitä, sen verran taitaa olla mikrofoneissakin eroja ja ongelmia tai ainakin, miten niitä käytetään. Mutta jos nyt joskus olisi tuulisuoja ollut tarpeen sisälläkin, se on kuitenkin aika autenttista – ja antaa hyviä eväitä hifistelyyn. Josta sitten myöhemmin.
Lisätään tähän laajenevaan ”esipuheeseen” vielä kaksi asiaa – suorat klassisen musiikin lähetykset, RSO kärkipaikalla ja sitten Radioteatteri. Yrittäessäni olla sivistyneempi, yksi hyvä syy minun radioinnostukseeni oli ja on, suorat konserttilähetykset. Ainakin teoriassa erittäin suoraviivainen ja puristinen tapa nauttia niistä ”suorista lähetyksistä” myös hifistinä. Valitettavasti lähetystekniikka ei aivan täysin lunasta kaikkia odotuksia, mutta niistä myöhemmin. Sivistyminen? No, siitäkin myöhemmin…
Toinen mainittu on kuunnelmat ja muut radioteatterin omaiset lähetykset. Tässä taas ollaan aivan uskomattoman hienojen asioiden ääressä. Se taito, vaivattomuus, tajunnanvirta – ja tila! – millä näiden lähetysten tekijät loihtivat uusia maailmoita äänimaailmaan on häkellyttävää. Luulin, että stereo on kuollut, mutta mitä vielä. Siellä se on, kokeilkaa!
Sinänsä mielenkiintoista, etten pääse millään sisään äänikirjoihin, mutta dramatisoitu kuunnelma on jotain maagista. Upeeta, vaikka radioteatteri on samalla viivalla niiden ”en voi kehua osallistuvani”, kuten elokuva, tavallinen teatteri, sirkus… Varmaa kuitenkin on se, että jos (ja kun) viritin koskaan päätyy johonkin vakituiseen settiin, kuunnelmat pääsevät vielä ääneen. Radio-opas tulee tarpeeseen.
Eli radio on siis tehnyt minuun aika suuren vaikutuksen – ainakin ideologisesti. Ja etenkin juuri tuo eetteristä kantautuva ULA-radio. Aikana, jolloin kompressio on arkipäivää, nettiradiot selkein ja lukuisin vaihtoehto. Mutta katsotaan nyt. Jatkossa muutamia mietteitä siitä, miltä radio mun mielestä kuulostaa ja millä.
Lopuksi:
Kirjoittelin tätä tiistai-iltana ja kuuntelin Radio Suomen ”Ruokailtaa”, Olli Haapakankaan toimittamana. Nytkin jäi ”haaviin” aivan uskomaton biisi, Seija Lampilan ”Shish Kebab”. Ensi viikolla olisi kuulemma ”Taksitarinat”. Voitte olla varma, että kuuntelen. Kokeilkaa!
Terveisin,
Kari
On The radio – filosofisia ajatuksia radion kuuntelusta; vaikkapa – miksi?
Ajattelin kirjoitella kolmiosaisen jutun radion kuuntelusta ja miksi se tuntuu juuri nyt olevan niin houkuttelevaa minulle – ja toisaalta, miksi niin hankalaa.
Tässä jutussa siis enemmän yleisiä ajatuksia.
Toisessa osassa pureudutaan yleisiin kokemuksiin radion kuuntelusta.
Ja jos kolmanteen päästää, joitain kokemuksia niistä laitteista, joita me kaikki niin rakastamme.
Radion kuolemaa on huhuiltu jo pari vuosikymmentä ja voihan siinä joskus niin käydäkin. Mutta jos viikkotavoittavuus oli kesä-elokuussa 2020 (+9v väestössä) 90% (Finnpanel), niin radio taitaa olla ihan eläväinen.
Enää ei tietenkään eletä sitä aikaa, jolloin radio ainoana sähköisenä tiedotusvälineenä, kokosi koko kansan ja vähintään perheen kuuntelemaan hyviä ja huonoja uutisia ja lisäksi viihdettä iltojen ratoksi. No, useimmat meistä ovat tuon keskittyneen tunnelman nähneet vain suomifilmeissä tai sota-ajan dokumenteissa.
Mutta levyjen kuuntelijalle radio tuntuisi olevan edelleen looginen ympäristö, yhden pääaistin kokemus, jonka hemmetti vieköön se kuuluista ”mtv” yritti pilata videoineen. Tästä on hyvä Bugglesin biisikin tehty. No, ei se alkuperäinen Music-TV ihan ainoa epäilty ole, onhan musiikkiohjelmia ollut televisiossa alusta alkaen.
Mutta miksi siis radio yllättäen taas kiinnostaisi minua ja pitäisikö muidenkin kokeilla sitä taas?
En ole hifistin urallani juurikaan kuunnellut radiota. Nuorena toki, myöhemmin kesämökillä, autossa matkoilla, jotain pieniä dx-kokeiluja, muttei koskaan niin vakavasti, ainakaan äänenlaadun suhteen. Muutama vuosi sitten päätin kuitenkin kokeilla muutamaa viritintä ja homma vaikutti mielenkiintoiselta.
Jotenkin tuntui hienolta kuunnella radiota. Se oli aina yllätyksellistä; ei tarvitse itse välittää musiikin valinnasta, muut tekevät sen, eikä koskaan voi tietää, mitä seuraavaksi tulee. Ihana yllätyksellisyys.
Aika nopeasti tuli myös selville, että toimitusten laatu oli aika korkealla tasolla. Ei mitään höpinää, vaan valtaosa ohjelmistosta oli todellakin hyvin toimitettu – taustatyöt tehty, haastattelut hienosti hoidettu, musiikkivalinnat osuvia ja toimittajat todellisia ammattilaisia. Puhun nyt lähinnä YLEstä, jota kuuntelin eniten, mutta samaan joukkoon voidaan hyvin lisätä kaupallisetkin radioäänet. Tosin, kaupallisella puolella musiikki harvoin yllättää. Olli Haapakangasi tekee sen aina.
Ja vaikka pari vuotta sitten tehty ensimmäinen – supervakava – radion kuuntelu jäikin hetkeksi teknisten, lähinnä antenniongelmien, takia kesken, nyt ollaan taas ”yrittämässä”. Homma alkoi jo keväällä, kun puoliso osti mulle pienen, herkän ja äärimmäisen toimivan tötterön, joka oli radio ja matkakaiutin. Tätä sitten kuunneltiin grillatessa mökillä ja ohjelmana mm. ”Raikulimusiikin ilta” tai ”Huonoimmat euroviisut” tai jotain sellaista. Ihan loistavaa ohjelmistoa.
Nämä olivat suoria lähetyksiä ja siinä on se radion toinen hienous. Liityn ehdottomasti Kummelin mainostamaan ”Suorien lähetysten ystäviin”. Oikeastaan, odottaisinkin päämisterin kyselytuntia… siis Kummelin tekemää Marinin haastattelua. Luultavasti Sanna voisi tamperelaisena suostuakin. Mutta totta vieköön – aito asiakin taitaa olla silloin tällöin tarjolla. Siis ”oikea” Pääministerin kyselytunti.
Maailmanpoliitikan arkipäivää, Politiikkaradio, Merisää”… wau… puheohjelmat… Siinäpä yksi radion ihanuus – kuunnella ihmisääntä. Aika hienoa ja ehkä helpoin tapa selvitellä, onko hifit edes jossain kunnossa. Ihan lopullisiin ”analyyseihin” ei radio ehkä riitä, sen verran taitaa olla mikrofoneissakin eroja ja ongelmia tai ainakin, miten niitä käytetään. Mutta jos nyt joskus olisi tuulisuoja ollut tarpeen sisälläkin, se on kuitenkin aika autenttista – ja antaa hyviä eväitä hifistelyyn. Josta sitten myöhemmin.
Lisätään tähän laajenevaan ”esipuheeseen” vielä kaksi asiaa – suorat klassisen musiikin lähetykset, RSO kärkipaikalla ja sitten Radioteatteri. Yrittäessäni olla sivistyneempi, yksi hyvä syy minun radioinnostukseeni oli ja on, suorat konserttilähetykset. Ainakin teoriassa erittäin suoraviivainen ja puristinen tapa nauttia niistä ”suorista lähetyksistä” myös hifistinä. Valitettavasti lähetystekniikka ei aivan täysin lunasta kaikkia odotuksia, mutta niistä myöhemmin. Sivistyminen? No, siitäkin myöhemmin…
Toinen mainittu on kuunnelmat ja muut radioteatterin omaiset lähetykset. Tässä taas ollaan aivan uskomattoman hienojen asioiden ääressä. Se taito, vaivattomuus, tajunnanvirta – ja tila! – millä näiden lähetysten tekijät loihtivat uusia maailmoita äänimaailmaan on häkellyttävää. Luulin, että stereo on kuollut, mutta mitä vielä. Siellä se on, kokeilkaa!
Sinänsä mielenkiintoista, etten pääse millään sisään äänikirjoihin, mutta dramatisoitu kuunnelma on jotain maagista. Upeeta, vaikka radioteatteri on samalla viivalla niiden ”en voi kehua osallistuvani”, kuten elokuva, tavallinen teatteri, sirkus… Varmaa kuitenkin on se, että jos (ja kun) viritin koskaan päätyy johonkin vakituiseen settiin, kuunnelmat pääsevät vielä ääneen. Radio-opas tulee tarpeeseen.
Eli radio on siis tehnyt minuun aika suuren vaikutuksen – ainakin ideologisesti. Ja etenkin juuri tuo eetteristä kantautuva ULA-radio. Aikana, jolloin kompressio on arkipäivää, nettiradiot selkein ja lukuisin vaihtoehto. Mutta katsotaan nyt. Jatkossa muutamia mietteitä siitä, miltä radio mun mielestä kuulostaa ja millä.
Lopuksi:
Kirjoittelin tätä tiistai-iltana ja kuuntelin Radio Suomen ”Ruokailtaa”, Olli Haapakankaan toimittamana. Nytkin jäi ”haaviin” aivan uskomaton biisi, Seija Lampilan ”Shish Kebab”. Ensi viikolla olisi kuulemma ”Taksitarinat”. Voitte olla varma, että kuuntelen. Kokeilkaa!
Terveisin,
Kari
Viimeksi muokattu: