aaninen.fi -verkkokauppa

Maksutavat on poissa käytöstä tällä hetkellä aaninen shopissa eli tilaukset ei taas kulje. Luultavasti tänään ulkopuolinen taho asentaa Paytrailin verkkomaksupalvelut käyttöömme. Itselläni tuli osaaminen vastaan sen asian kanssa. Ilmoitan, kun maksutavat taas toimivat.

Lisäksi pitäisi joku hetki pähkäillä miten saan rajattua kansainväliseen myyntiin rakennusohjeet pelkästään. Sitä yritin jo, ja sen seurauksena sainkin tuotteiden hinnoista arvonlisäveron uupumaan. Aika raskas on ajatukselle tuo Prestashopin käyttöliittymä. Ei kovinkaan intuititiivinen, mutta on se varsin monipuolinen.
 
Rajauksen ajatuksena on lähinnä eritellä fyysiset tuotteet, joita ei oikein huvita Suomen ulkopuolelle lähettää kalliiden rahtien takia. Tällä hetkellä rajaus on tehty siten, ettei toimitusosoitteeksi käy muu maa kuin Suomi. Jos toimitus avattaisiin koko EU:n alueelle, niin pitäisi vipuila tosi paljon lisää toimituskuluja, mikä ei toki ole mahdoton tehtävä.

Ulkomaan myyntiin on sitten lähinnä rakennusohjeet, mitkä toimitetaan sähköpostilla. En ole perehtynyt vielä tarkemmin, mutta olen hieman epäillyt, että ne lasketaan materiaalittomaksi tavaraksi, ja niistä ei EU:ssa tarvitsisi välttämättä maksaa edes arvonlisäveroa. Tämä täytyy kuitenkin tarkistaa. Periaatteessa tuo rajaus onnistuu jättämällä vain sähköposti toimitustavaksi rakennusohjetuotteissa ja vapauttamalla se toimitustapa maavalinnoissa. On vaan niin kankea tuo Prestashopin käyttö, ettei minun muistini aina riitä etsimään oikeat vivut oikeista paikoista.


*lisäys*


Kaiken tuskan ja hikoilun jälkeen raikkailla pakkassäässä tuuletetuilla avoillani ratkaisin maksutapaongelman ihan itse juuri. Nyt on Paytrail-verkkomaksupalvelut käytössä aaninen shopissa.
 
Viimeksi muokattu:
Verkkopalvelimemme päivittyi uuteen rautaan ja fyysinen sijaintikin vaihtui. Tästä johtuen kaikki verkkosivumme ovat kateissa. Toivotaan, että ilmestyvät taas nettiin. Nimipalvelimelle on uusi ip jo päivitetty.

*lisäys*

Pystyssä ovat taas.
 
Viimeksi muokattu:
Aaninen shop oli tänään alkuillasta tovin huollossa. Syynä, että veivasin sinne kansainvälisempää myyntiä. Nyt on uutena toimitustapana Parcel Connect, millä toimitetaan tuotteita Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Ruotsiin. Tuotetietoja pitää seuraavaksi kääntää verkkokaupan toiselle kielelle eli englanniksi.
 
Tiedoksi vaan kaikille, että aaninen shopin varastosaldot pitävät yleensä aina kutinsa. Jonkin verran tulee tilauksia sen ohi, mutta harvemmin. Kaikkia tuotteita, mitä aaninen shopissa siis on ostettavissa, on myös käytännössä varastossa.


J.H. 1.5.2019
 
Tiedoksi vaan kaikille, että aaninen shopin varastosaldot pitävät yleensä aina kutinsa. Jonkin verran tulee tilauksia sen ohi, mutta harvemmin. Kaikkia tuotteita, mitä aaninen shopissa siis on ostettavissa, on myös käytännössä varastossa.


J.H. 1.5.2019


Varastosaldot yleensä tosiaan pitävät paikkansa, ja nyt varastosta loppunutta tuotetta pystyy joissain tapauksissa tilaamaan myös ennakkoon. Tiedotan toimitusajasta aina tarkemmin henkilökohtaisesti näissä tilanteissa. Nyt pistin infoa aaninen shopiin myös Whatsappista, mikä toimii sähköpostin ja puhelimen kanssa näppäränä asiakaspalvelukanavana.
 
Ensi viikolla varastoon saapuu myös Hifiharrastajat Ry:n julkaisemia oppaita. Akustiikkaopas on noheva lisä, kun hankkii UMIK-1 mittausmikrofonin ja tietenkin ohessa on syytä tarjota myös Vinyyliopasta.

https://aaninen.fi/shop/fi/26-oppaat


Pelkän oppaan toimituskulut 2,48 € eli kulkee kirjeenä. Muiden tilausten mukana ei rahtikuluihin lisäystä tule. Jos haluat oppaan esimerkiksi UMIK-1 mittausmikrofonin mukaan ennen kuin sitä on varastossa, niin jälkitoimitus on ilmainen oppaiden saavuttua varastoon.
 
Eilen hajosi aaninen shop. Yritin päivittää pohjana toimivaa Prestashopia versiosta 1.7.5.0 versioon 1.7.6.0 ja jotain meni pieleen. Toivotaan, että saadaan kauppa palautettua varmuuskopiosta. Kiireelliset tilaukset voi tehdä sähköpostilla jussi.hoffren(at)aaninen.fi ja ne toimitetaan postiennakolla.



*lisäys*


Verkkokauppa taasen pystyssä.


J.H. 31.7.2019
 
Viimeksi muokattu:
Hieman kaipaan vanhaa hinnoittelutapaani, että tuotteen hinta sisälsi myös toimituksen. Ymmärtäisin, että se on monen kannalta yksinkertaisen toimiva. Verkkokauppani aaninen shopin tekninen pohja taipuu kyllä siihenkin ja lisäoptioihin myös. Pahana asiana tässä olisi se, että tuotteiden hinta hieman nousisi, mutta rahtikulut jäisi asiakkaalta pois. Sen sijaan ajatukseni onkin, että toimituskulujen sijaan asiakkaat voisi valita vapaaehtoisen lahjoituksen kiinteällä summalla luonnonsuojeluun. Nämä summat maksettaisiin vähentämättöminä sopivaan kohteeseen.

Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä Saimaan lohen suojelua, mutta tämän keskustelulangan tarkoituksena onkin nostaa esille sopivia lahjoituskohteita. Googlen tuloksista ensimmäisiä oli Suomen Luonnonsuojeluliitto. Onko se hyvä ja onko muita ehdotuksia?

En ole varma veroteknisistä asioista, mutta jos lahjoituksesta täytyy verottajalle maksaa arvonlisävero (24%), niin aaninen maksaa sen ja toimittaa lahjoituksen alkuperäisen summan eteen päin.
 
Toimitustavoista tulee vaan aikamoinen sekamelska tuolla tavalla. Toisaalta en voi myöskään nostaa halvimpien tuotteiden hintoja sisältämään toimituskulut, mikä on ongelma. Lisäksi lahjoitusten kerääminen hyvään tarkoitukseen on monen mielestä ehkä epäilyttävää, koska virallinen näyttö niiden päätymisestä eteen päin uupuu. En sitten tiedä haittaisiko se? Voisi pistää kuukausittaisen julkaisun aina, että kuinka paljon lahjoituksia on kertynyt ja mihin tarkoitukseen ne lahjoitetaan. Verkkokauppateknisesti varmaan olisi helpoin lisätä vaan tuotteeksi tuo lahjoitussumma vaikkakin sen olisi hyvä olla valittavissa tilauksen loppuyhteenvedossa.
 
WWF:lle voi nyt sitten lahjoittaa aaninen shopin kautta. Se on palveluissa erillisenä tuotteena ja toimitustavat on hinnoiltaan edelleen eriteltyinä. Katsoin paremmaksi niin.

https://aaninen.fi/shop/fi/palvelumme/76-lahjoitus-wwflle.html


Virallisesti tiedotan lahjoituskohteista ja määrästä kuukausittain Facebook-sivulla ja pyrin kyllä kertomaan siitä tässäkin viestiketjussa. 24 % lahjoituksesta saa siis verottaja arvonlisäverona ja sen summan paikkaa lopullisessa lahjoituksessa aaninen. Kokonaislahjoitus on siis 10 €. Tarkempi lahjoituksen kohde valitaan kuukausittain.
 
Imperial 2.0 DIY -jalustakaiutin ja -bassojalka löytyy tuotteina aaninen shopista. Pakettina ostettuna ne saa edullisemmin. Rakennussarja sisältää tarpeet yhteen kaiuttimeen. Valmis Imperial 2.0 -lattiakaiutin on tosin hinnoiteltu pareittain.

https://aaninen.fi/shop/fi/16-rakennussarjat
 
Pienempiä tarvikkeita Dayton Audiolta toimitetaan myös kirjeenä. Sellaisia mitkä kirjeessä kulkee.

Käännöstyötä on ja tuotesivuja pitää käydä läpi muutenkin ja parannella niitä. Puuh. Kiitos kaikille asiakkaille :) Harmittaa vain, ettei WWF:lle lahjoitusta ole kukaan klikannut ostoskoriin. Se on ollut nyt pari kuukautta mahdollisuutena.
 
Tarvikkeita ja kaapeleita on myös tulossa pian varastoon. Nämä ovat nollakatteen tuotteita, mutta haluan tarjota mahdollisuuden hankkia kaikki todellista äänentoistoa varten yhdestä paikasta, aaninen shopista.
 
Erinäisiä tuotteita, hyviäkin sellaisia on jäänyt varastoon lojumaan eikä ne tahdo mennä sopivalla hinnalla kaupaksi. Autelkaa siis, niin saadaan tavarat maailmalle. Asensin juuri aaninen shopiin huutokauppa-moduulin ja pistän aikanaan tavaraakin huudettavaksi.

https://aaninen.fi/shop/fi/29-huutokauppa



Tuota sivua kannattaa seurailla ihan itse, koska en luultavasti paljon huutele huutokaupattavista tuotteista.


*lisäys*


Huutohintoihin lisätään arvonlisäveroa 24 % ja mahdolliset toimituskulut.
 
Viimeksi muokattu:
Toimitan tuotteita ainoastaan Postilla ja tuleva lakko vaikuttaa toimituksiin varmasti. Pahoittelen asiaa, mutta en voi sille mitään.
 
Kannattaa mielestäni hyödyntää matkahuoltoa, jotta bisnekset ei kärsi. Tavaraa liikkuu. Tuotto liikkuu.

Bisnes miehillä kannattaa olla bisnekset etusijalla.

:)
 
Back
Ylös