aaninen.fi tiedottaa

Ikävä juttu. Lopetusmyynnin tuotteilla ei siis ole takuuta. Muilla tuotteilla takuu ilmeisesti yhä on?
 
Tämä on valitettavaa. Kauppias kertonee tarkemmin, mutta sikäli kun tuotteella on valmistajan takuu (ja valmistaja jatkaa), niin jakelijan lopettaminen ei pitäisi vaikuttaa takuuseen.
 
Ihan ymmärrettäviä kysymyksiä on herännyt. En pysty tällä hetkellä vastaamaan, mutta kerron kyllä toukokuun alussa viimeistään tarkemmin tilanteesta.
 

Kiitos. Tässä on vatuloitu aanisen tulevaisuuden kanssa jokunen viikko ja tänään sitten muodostui päätös. Vaikka omat tuotteeni ovat minulle tärkeitä ja mielestäni ne ovat erittäin hyviä, ei niillä ole liiketoiminnallisesti tulevaisuutta. Sen sijaan miniDSP:n tuotteita jakautuu Suomeen aikajahyvin. Jatkamme niiden myyntiä osa-aikaisesti ja pyrimme pitämään toimitusajat nopeina sekä asiakaspalvelun rehellisenä kuten aiemminkin. Omiin tuotteisiimme emme enää juuri keskity vaan katsomme mitä aika näyttää. Olen itse hieman katsellut ympärilleni tässä ja tällä hetkellä otan rennommin osa-aikaisesti touhuten. MiniDSP:n tuotteita tilataan lisää varastoon taas pian.



Pahoitteilen säikyttelyä,

J.H. 3.5.2018
 
Rennommin touhuaminen voi tuoda lisää aikaa täällä kulkemiseen,eli hyvä päätös ja käsittääkseni pidät kalastamisesta ja siellä on Pielisjoki ja Höytiäinen ja lukuisia muita mahdollisuuksia.Lapsuudessa olimme kesät maalla Varparannassa,ja siitä oli lyhyt matka Höytiäiselle missä pulattiin lapsena ja vanhemmilla on mökki Kontiolahdella pienen mutta syvän järven rannalla.
 
Veneen kevätkäsittelyä olenkin tässä tehnyt tällä viikolla, kun sää on ollut erittäin suopelias. Jäät on vanhasta kotijärvestäni jo lähtenyt, mutta se on outo eikä anna oikein mitään kalaa ennen juhannusta. Lisäksi siellä on meillä herrasmiesrauhoitus kuhan kutuajaksi. Kaikenlaista tekemistä kyllä on löytynyt miniDSP:n myynnin oheen. Omat tuotteet olivat minulle turhankin henkilökohtaisia, mikä haittasi aika paljon niiden myyntiä myös. Hankala tilanne, kun itse suunnittelee ja jossain määrin valmistaa tuotteet. Ei niitä osaa oikein sitten enää myydä.

Laitoin punaisia alennusprosentteja Metrikien osista.

https://www.aaninen.fi/pages/fi/lopetusmyynti/metrik.php


Sinänsä valmis passiivisuodoin toimiva parikin joutaa kaupata. Voin kasata varastossa olevista osista omaan käyttöön uudet, mutta Metrikein ajattelin kuunnella jatkossa itse. Itse kasaavalle siis kaikki osat tai laiskemmalle demokäytöstä valmis pari passiivisuodoin. Valmiin parin voi käydä kuuntelemassa Enossa, mutta kotitestiä en mielelläni järjestä ennen kuin kaupat ovat varmat. Toki jos asiakas on valmis korvaamaan polttoainekulut, niin asia on eri :) Hinnan valmiille parille lasken piakkoin.



J.H. 10.5.2018
 
j00, toiminta on saanut positiivista valoa hyvinkin jatkuakseen.

Imperial 2.0 on seuraava tehtävä työpöydällä ja sen uuden kotelon tekeminen. 525 DIY saattaa saada lehtijutun ja kohta sitä on varastossa myytäväksi rakennussarjana. Metrik jatkaa oloaan lopetettuna tuotteena, mutta oikein innostuneelle siitä järjestyy esittely sekä mahdollisesti kaiuttimetkin sopivalla varustelulla. Nappikauppana miniDSP:n myyntiä jatketaan normaalisti, mutta pahoittelen, että nyt on ilmennyt pieniä viiveitä toimituksissa. Pyrkimys on parantaa tässä asiassa normaalille tasolle. Viiveet on ollut 1-2 arkipäivää ja syynä mietintämyssyn tiukkuus.
 
Ajattelin pitää tämmöisen Facebook-tapahtuman.

Eilen kuuntelin audoillessa Yle Suomea ja sieltä tuli luontoääni-ilta. Pörriäisten ja lintujen sekä muiden äänien taltiointi vaikutti mielenkiintoiselta niin pähkäilin soveltuisiko oma kalustoni niiden taltiointiin. Kardioidi mikrofoni olisi toki paras vaihtoehto, mutta ympärisäteilevälläkin jotain saa talteen. Helpointahan asiassa on kannettavuus varsinkin iPhonen kanssa. Jokatapauksessa päätin kannustaa ihmisiä taltioimaan ympäristön ääniä.


J.H. 28.2.2019
 
Olemme tehneet asiakastutkimusta ja totesimme, että suurin osa meiltä ostavista henkilöistä on poikamiehiä.

Heidän tarpeidensa täyttämiseksi olemme nyt julkaisseet myös aikuisviihdevideoita aaninen shopiin. Sieltä ne löytyy, eikun vaan etsimään :)

https://aaninen.fi/shop/
 
Muutto Enosta Joensuun Rantakylään alkaa olla puuhattu. Tärkeimmät varastotuotteet on hyllytetty. Tiedoksi varsinkin paikallisille, että aaninen shopin kautta voi ostaa tuotteitamme myös myymälästä noudettaviksi. Näin säästetään rahtikuluja sekä samaan hetkeen voidaan sopia myös muiden tuotteidemme esittelyhetkiä vaikka tee- tai kahvikupposen äärellä. Tietengin esittelyitä järjestyy sovitusti muutenkin.


J.H. 24.9.2019
 
AutoStudion / Hifi.fi Joensuun myymälässä luodaan ensiäänet Imperial 2.0 -kaiuttimista julkisesti esitellen. Kiitokset Makelle. Ajankohta 27.5.2020 keskiviikkona ja pyrin paikalle jo kymmeneksi, mutta varmaan menee settiä kasatessa pieni hetki. Facebookissa on tapahtuma myös. Ovet pyritään sulkemaan klo 18:aan mennessä ja kahvia on tarjolla.
 
Tervetuloa osallistumaan myös Spotifyn soittolistan kautta. Ynnää oma ehdoton musatoiveesi niin katsotaan miten se soi, jos soi. Sensuuria saattaa olla, en lupaa mitään, mutta paikalla käyneiden kesken arvotaan UMIK-1 -mittamikrofoni, mikä toimitetaan voittajalle heinäkuussa. Tulkaahan sitten terveinä.
 
Pohjois-Karjalan alueella yli 8000 taloutta ilman sähköä tällä hetkellä mukaan lukien omani eli palvelin kaipaa elektronia pyöriäkseen, että mm. kuvaliitteeni näkyvät.
 
Messudemot on toki mukavia ja varsinkin messuilla on mukava tavata muita kaupallisia toimijoita sekä tietengin tuttuja sekä uusiakin harrastajia. Resurssini eivät kuitenkaan ole rajattomat ja pyrin ennemminkin esittelemään tuotteitani kotiolosuihteissa, missä ne ovat luonnollisessa ympäristössä. Esimerkiksi tällä hetkellä Imperial 2.0 -lattiakaiuttimet ovat Salon seudulla Perttelissä soimassa ja 525 DIY:t Pyhtäällä. Molemmat soivat makuuni mainiosti eli messuolosuhteisiin nähden hyvinkin. Molemmissa paikoissa uskoisin kuunteluvierailujen järjestyvän sovitusti isännän kanssa. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, jos tuotteideni kuuntelu kiinnostaa.
 
Otan tässä illan aikana varmuuskopion palvelimestani. Pääsivut aaninen.fi ja aaninen shop toimivat normaalisti sen ajan, mutta foorumialueeni kuvaliitteet ovat poissa netin reunalta hetken.


J.H. 17.9.2020
 
Vaikka jo olenkin väläytellyt pitempi aika sitten lopettelua niin toimintaa on turattu jatkaen. Nyt tosin on lopetuspäätös ns. finaalissa ja homma ajellaan alas ajan kanssa.

En tilaa enää tuotteita varastoon vaan se pyritään myymään pois kokonaan. Takuuasiat hoituu tarvittaessa kauppojen purulla, jos takuunalainen tuote toimitetaan minulle takaisin.


1623591958301.jpg



Lisäilen alennuksia varastossa oleviin tuotteisiin ajallaan.



J.H. 13.6.2021
 
Viimeksi muokattu:
Huutokaupoista on moni nyt varmaan huomannut, että pyrin pääsemään eroon esittelymalleista. Tervetuloa tutustumaan niihin ja niiden äänenlaatuun Alavin kylätalolle tänä viikonloppuna Joensuun lähistöllä.



J.H. 19.8.2021
 
Back
Ylös