Osaako joku kertoa, miksi 60-70-luvuilla tehdyt äänitteet ovat useimmiten kelvottomia bassosaundien osalta? Edes alkuperäisnauhoista uudelleenmasterointi ei tuo esiin kontrolloitua ja syvää bassoa. Kuuluu vain eppämääräistä jumputusta ja muminaa...
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature currently requires accessing the site using the built-in Safari browser.
Tawe sanoi:jumputusta ja muminaa? ei mun 60-70 luvun levyiltä ainakaan tollaista kuulu. usein miten melodista ja sävykästä bassoa niihin on tarttunut.
Jatkokysymys: miksi monet 50-luvun äänitteet ovat niin erottelevia bassotoiston suhteen?
Vastaus nro 2.
Monien levyjen taustoihin käytettiin jazz-muusikoita, jotka hoitivat homman samanaikaisesti prima vistana. Tästä aiheutui erityisesti bassojen kohdalla paljon vuotoääntä, erottelun heikentymistä ja löysyyttä. Rummut kärsivät tästä myös paljon. Siihen aikaan korvamonitorointi ei ollut vielä rutiinia.
Isojen 18" live-kaappien kanssa tällä ei ole mitään tekemistä, koska äänittäjät ymmärsivät kyllä kytkeä bassokitaran esim. kitarakaappiin ja mikittää sen sieltä. Tai sitten basso kytkettiin suoraan konsoliin.
LaJazz sanoi:Nyt puhutaan vähän ristiin kahdesta eri asiasta, keikkasoundista ja levysoundista.
Itse keikkailin 70-luvulla suurimmmaksi osaksi isolla 'vaatekaapilla', jossa oli 2 kpl 15" 'mölisijöitä'. Oli se aikaa, voi kiesus (onneksi käytin kuulosuojavanua). Mutta kyllä niistä erottelevaakin ääntä sai ulos kunhan vaan viitsi käännellä nuppeja. Täyspitkän keikan jälkeen oli usein fyysistä pahoinvointia, mikä tulee siitä kun sisäelimet hankaavat toisiaan vasten täristeltyään tuntitolkulla noiden isojen elementtien edessä (matalien äänten ns. viskeraalinen vaikutus). Siihen aikaan monet lavat olivat niin pieniä, että ei ollut mahdollista seistä kuin metrin päässä kaapista.
Vuonna -57 tuli presari ja muutama vuosi sen jälkeen jazzari, ja erityisesti jazzarista sai jo erottelun suhteen ihan mitä vaan irti jos halusi. Alembic oli uutta siinä mielessä, että se toi flyygelimäisen soundin rikkaine harmonisineen jo sävysäätöjen perusastuksilla. Eli jos ei tehnyt mitään, niin sointi oli kirkas. Mutta ei mikään estä loihtimasta tuota samaan soundimaailmaa perinteisestä passiivimikistä kovaa säätökättä käyttämällä. Sustaininkin saa kuntoon kunhan vaan rakentaa fenkun atomeista uudestaan kasaan.
Soundi-ihanne oli tuolloin huonosti erotteleva ja iso, sen myönnän. Mutta se, että mistä se johtuu, ei ollut kiinni laitteista vaan asenteista ja tuotannosta.
Lopuksi vielä pari tärkeää asia. Nimittäin hiomattomien metallisydämisten kielten (round-wound) lanseeraaminen antoi uutta potkua erottelulle kun basso kuului paremmin muun äänivallin läpi. Ja kaappipuolella tietenkin kompressiotorven lisääminen bassoelementtien yläpuolelle. Pikkuhiljaa on vahvistimien laatu myös parantunut erottelun suhteen. Nykyään on muodissa käyttää neutraalia vahvistusta ja muodostaa soundi bassolla, sormenpäillä ja etuvahvistimen säädöillä.
Mallas sanoi:Pressure Wound?
Kannatan.LaJazz sanoi:Minä aloitan:
1. Thomastik-Infeld
2. Thomastik
3. Infeld (Thomastik)