70-luvun bassosaundi

Mallas sanoi:
..mutta flatwoundit vois laittaa kokeeksi P-51 -reissueen...
Sorry, muistin ihan metikköön tuon vuosiluvun. Kuten asiallisesti vihjaisit, -51 tuli ensimmäinen precision.
 
Mun nauhattomassapa onkin epoksikäsitelty Pao Ferro -otelauta, hyvin on kestäny. Rotosound Swingit oli hyvät mutta laadun tasaisuus mätti, nyt on jotkut Fenderin narut. Thomastik'eja on pirun vaikea löytää mistään Suomesta. Tilata vois, ehdotuksia mikä malli / paksuus Jazziin?
 
Parasta bassoa on vaikea sanoa, kaikista Fendereistäni olen pitänyt (nykyinen '75 Jazz Bass ja 2 mennyttä Presari), tykkään myös Ernie Ball Music Man Stingray bassoista (en ole omistanut, mutta pitäisi kyllä). Hmm... Rickenbacker olis myös ihana. Mahdoton sanoa parasta.

Kielet: viimeiset 15 vuotta olen soittanut ainostaan DR:llä - hyvä soundi, eivät syö nauhoja, miellyttävä tatsi ja pitävät soundinsa pitkään sekä kuluvat tasaisesti - sitten ne vain napsahtavat poikki.

Alkuperäiseen mölinä/jytinä kysymykseen: ainakin 60/70 -luvun levyiltä hyvää bassosoundia löytyy seuraavilta herroilta: Paul McCartney, Bill Wyman, Randy Jo Hobbs, Tommy Shannon, Larry Graham, Bootsy Collins, Dennis Dunaway, Trevor Bolder, Chris Squier, John Wetton, Ian Kilmister ja sadat muut... itse en ole kokenut tuon ajan levyjen bassosoundia mitenkään ongelmaksi.
 
Minäkin muistan kiinnittäneeni huomiota jo aikoinaan isobroidin levyjä kuunnellessa joihinkin nautittaviin bassokitaroihin esim. Frank Marino Mahogany Rushin World Anthem levyllä. Nykyään levy on minullakin, pitääpä testata uudestaan. Kappale 'Try for freedom'. Edit. Kyllä on hieno, kakkospuoli soi. Jazziksi muuttuu: 'Look at me' ja 'Lady'. Lämmin ja sävykäs.

Sellaiset kliiniset kuolleet ja tarkat bassot, jotka myöhemmin tulivat yleisesti suosituiksi, ei ole minua kiehtoneet. Ne on vahvistettu jotenkin pilalle. Harvoin nykyään kuulee sitä vanhaa puhdasta ja elävää.

http://www.mahoganyrush.com/albums.htm Siellä pääsee kuuntelemaan. Tiedä sitten remasteroinneista. Tutustujalle haluaisin muistuttaa että nimenomaan World Anthem on albumi, joka otetaan autiolle saarelle. Manner suosittaa saareen - erityismaininta. ;)
 
Joo, ja listalta unohtui pakollinen Billy Cox, hittolainen...
 
Kiitos Mallas, JPJ on tärkeää - jytinää ja mölinää? Ihmettelen edelleen....
 
Thomastikin round-woundeista olen käyttänyt Power Bass -settiä (47-107). Soittotuntuma on hieno, kieli pyörii mukavasti sormenpään alla, soundi on voimakas ja rikas. Ne myös pysyvät selvästi pidempään soittokuntoisena kuin muut vastaan kävelleet merkit.

Nykyään heillä on myös Infeld- ja Jazz-sarjoissa round-wound vaihtoehto, mutta niitä en tunne.
Flättäripuolella suosituin on Jazz-setti (43-100), mutta siitäkään minulla ei ole vielä kokemusta.

Olen tilaillut noita jenkeistä (www.basscentral.com), saatavuus on aina silloin tällöin huono. Nyt on tilaus saksasta ollut sisällä jo 2 kuukautta (www.seitenkatalog.de).
 
Tawe sanoi:
Parasta bassoa on vaikea sanoa, kaikista Fendereistäni olen pitänyt (nykyinen '75 Jazz Bass ja 2 mennyttä Presari), tykkään myös Ernie Ball Music Man Stingray bassoista (en ole omistanut, mutta pitäisi kyllä). Hmm... Rickenbacker olis myös ihana. Mahdoton sanoa parasta.

Itse soitan eniten uutta Jazzia (American Deluxe QMT), joka on ihan sairaan hyvä peli. Istuu hienosti balanssissa, ja erityisen paljon pidän kaulasta (ruusupuu+bindings, 9" radius). En voi muuta kuin suositella. -75 Reissue (japan premium) on juuri tulossa alkuviikosta ja onkin todella hauska päästä noita kahta vertaamaan. Nykyisellä dollarin kurssilla kumpaakin saa ihan pilkkahintaan suoraan jenkeistä/japanista tilaamalla.

Seuraavaksi eniten saa kyytiä Precision, Stingray, G&L L-2000, Rickenbacker 4003. Stingray on muuten hyvä, mutta aavistuksen paksukaulainen mulle, Sterling olisi ehkä parempi valinta (en uskalla tilata, vaimo tappaa, mutta jos ostat multa pois tuon Stingrayn tai Rickenbakerin niin sitten...)
 
Toi mun orkkis '75 Jazz Bass (vaahtera kaula, saarni body, sunburst) on epätyypillinen jatsari: siinä on paksuhko kaula, ja basso painaa kuin synti, suht' heavy soitettava. Nyt olen sillä vuodenpäivät soittanut ja meistä on tullut oikein hyvät ystävät, vaikkakin alkuun hän pahoinpiteli mua niin, että selkään koski ja toinen polvi ontui (outoa?). Toi pitäisi piakkoin kyllä nauhoittaa uudelleen... taidan viedä sen pajalle tässä lähiaikoina. Nauhaprofiilisuosituksia?

Basso on muuten tällainen (pleksin poistin), mutta otelaudan nauhamerkit ovat suorakaiteenmuotoista pearloidia.

snippet_75.jpg
 
Tawe,

Totta tosiaan, ainakin Rollareiden uudelleen masteroitu Let It Bleed kuulostaa basson osalta yllättävän hyvältä ikäisekseen, kuin myös Beatlesin biisit: The Ballad of John and Yoko, Something ja Come together. Mä en ilmeisesti ole jaksanut kuunnellä näitä sillä korvalla vaika mulla on subbari. Silti vanhat Beatlesin biisit ovat pääasiassa kuivia bassojen osalta. En tiedä johtuuko soittimesta, styrkkarista, ämyreistä vai tyyliseikoista. Noista sun mainitsemista bassoveteraaneista pitää ottaa paremmin selvää :)
 
Beatles "Love"-remix-albumilta kun kuuntelee Back in the USSR -biisin, ymmärtää mitä Lemmy tarkoitti rankatessaan Maccan yhdeksi esikuvakseen. Energiaa. Soundiestetiikka vain on kulkenut läpi normaalin evoluutiokaaren, ihan samoin kuin muissakin instrumenteissa. Ja kirkas & erotteleva ns hifibassosoundikin sopii vain sinne minne se sopii.
 
Tawe sanoi:
Toi mun orkkis '75 Jazz Bass (vaahtera kaula, saarni body, sunburst) on epätyypillinen jatsari: siinä on paksuhko kaula, ja basso painaa kuin synti, suht' heavy soitettava...
...Nauhaprofiilisuosituksia?

Soittelin 70-luvulla muutamia keikkoja juuri tuollaisella (Lake Placid Blue, makee!), ja paikat tuli mullakin kipeiksi. Sustainin saat selvästi paremmaksi jos laitat kaulan kiinni 4 ruuvilla, mutta vähän raiskaamisen puolelle tuo jo menee. American Deluxessa on vähän pienempi runko, syvemmät muotoilut, kokonaispainon reipas pudotus ja balanssin korjaus. Hienosti ovat fenderin pojat onnistuneet tuotekehityksessään, hyvästä on saatu vieläkin parempi.

Nauhapuolella olen vähän huono antamaan neuvoja, koska kokemusta on vain ensiasennusnauhoista. Eniten tykkään tämän uuden medium jumbo -nauhoista. Vanhassa -76 presarissa on selvästi leveämmät nauhat, jotka ovat mielestäni huonommat soitettavuuden kannalta. Kulumisen suhteen asia voi sitten olla toisinpäin?
 
LaJazz sanoi:
Soittelin 70-luvulla muutamia keikkoja juuri tuollaisella (Lake Placid Blue, makee!), ja paikat tuli mullakin kipeiksi. Sustainin saat selvästi paremmaksi jos laitat kaulan kiinni 4 ruuvilla, mutta vähän raiskaamisen puolelle tuo jo menee.

Ahaa, mielenkiintoista. Tosiaan tuon soittaminen oli alkuun tuskaa, treenien jälkeen seuraavana päivänäkin oli kiepeä - mietin, että mikähän kirottu basso tää oikein on kun kuolinpesän kautta mullekin tuli... no, nyt on sopu löytynyt. Joo, tuo on tosiaan kolmella pultilla, mutta en missään nimessä aio mennä sitä muuksi muuttamaan - raiskaus mikä raiskaus.
 
Paras J-type jolla olen soittanut 8) on tuo mun musta -84 japanilainen Squier. Se vastaa melko tarkoin pre-CBS'n mitoitusta, hieman stydimmät nauhat (ja paskemmat mikit) vain. Hieno tatsi. Kannattaa hankkia jos kohdalle sattuu. Pitäiskö laittaa oma Basso-threadi...?
 
Alkuperäisestä aiheesta vielä. Yksi lisäsyy huonosti erottuvaan bassosoundiin oli tuohon aikaan se, että hiottuja flat-wound -kieliä soitettiin usein sormitekniikalla. Tämä yhdessä esim. Precisionin mikin pehmeän yleissävyn kanssa teki soundista muusta äänimassasta huonommin erottuvan. Vastakohtana esimerkiksi plektralla soittavat Rickenbacker-miehet (Glover, Squire) tai Jazz-naiset (Kaye).
 
Carol Kaye tuppasi käyttämään tallan tyvessä kielien alla sellaista superlooni dempparia? Ja Motown-miesten plektrat taisi olla jonkinlaista huopamaista materiaali? Pehmeää ja pyöreää soundia, mutta selkeätä.

Carol Kaey vuonna '74:

carolkaye_1974-lib.jpg
 
rami sanoi:
Mä en ilmeisesti ole jaksanut kuunnellä näitä sillä korvalla vaika mulla on subbari.

Mun mielestäni se subbari ei ole mikään olennainen juttu näissä. Ensinnäkin normivireisen sähköbasson ala-E:n perustaajuus on n. 40 Hz, joka toistuu ihan mellevästi ilman subia jalustakaiuttimillakin. Toisekseen, sähköbassonkin äänen sävy muodostuu perustaajuuden kerrannaisista, joille ei subbarilla pitäisi olla enää mitään asiaa. Vanhoissa levyissä ei välttämättä niin jytise kuin modernisti tuotetuissa levyissä mutta ne bassolinjat... Ne ovat jotain.
 
Back
Ylös