1970-lukuinen vinyyli ja sen laatu

Jari

Kaupallinen toimija
Liittynyt
8.9.2006
Viestejä
15 081
Kaupunki
Espoo
laitan vastineeni tänne, koskapa alkuperäisessä paikassaan se olisi, kuten sanottua, off topicia. Vinyylin kanssa todellista kokemuspohjaa omaavat ovat tervetulleita kommentoimaan ja jakamaan omia näkemyksiään.

FiveDotOne sanoi:
Tere,

70-luvulla vinyylin laatu oli siis ihan mitä tahansa koska muotteja käytettiin loppuun saakka tietysti
suurten kappalemäärien vuoksi. Myös levyjen varastoinnissa oli parantamisen varaa ja muistankin ostaneeni
ihkauusia kampuralevyjä joissa neularaskoa oli nostettava kuuntelun ajaksi kun muuten neula ei millään tahtonut
pysyä urassa. Ja saattoipa olla myös niin että tänne "itäryhmään" taas dumpattiin huonompaa laatua .... ???

Toinen juttu on sitten tämä levyn kesto. Mekaanisessa äänen tallennuksessa tarvitaan uraleveyttä/syvyyttä
jotta saadaan ne bassotkin mahtumaan levylle. Parhaat audiofiiliäänitteet (myös nk. suorakaiverteet) olivat
selvästi alle 20 min/sivu ja kaiverrus oli paikkapaikoin niin leveä/syvä että aikakauden hyvälaatuisetkin rasiat eivät
kyenneet niitä kunnolla seuraamaan (tsekatkaas jostakin arkistoista TM-lehden KEF kaiuttimen tuhoutuminen
Telarcin Tsaikkari 1812-levyllä jonka perimmäinen syy taisi olla juuri äänirasiassa).

Yleisin levynpituus oli 20-25 minuuttia / levypuoli ja silloin kaivertajat pärjäsivät yksinketaisesti vaimentamalla
vinyylin monobassoa ja leikkaamalla niitä ihan alimpia taajuuksia. Tämä sama masterointi oli sitten käytössä myös
samasta masternauhasta tehdyissä ekoissa CD-levyissä ja kunnon bassoihin voitiinkin siirtya vasta sen jälkeen kun
mekaaninen äänen tallennus ja toisto siirtyi pois massamarkkinoilta.

Jos vinyylilevyn pituus on luokkaa 25 min tai yli on jälki karmeata ....

t. 5.1

PS. Roadrunner on n. 30min pituinen levy joten siitä tehty levy voipi olla aika hyväkin. Toisaalta jos siitä olis jätetty
ne täytebiisit pois niin siitä olis saanut vieläkin paremman nopekierroksisen EP-levyn LP-koossa.

Suorakaiverteen tuottamisessa on yksi huomioitava seikka: siinä ei voida käyttää ns dynaamista uraleveyttä, koskapa materiaalia ei by definition ajeta minkäänlaisen delaylinjan läpi (normaaleissa masternauhalta kaiverrettavissa tuotoksissa tuo esisignaali uraleveyden ohjaamiseen otettiin erilliseltä pilot-äänipäältä, joka oli sijoitettu varsinaisen playback-pään etupuolelle). Näin kaiverrusalaa ei voitu optimoida, vaan joka kohdassa mentiin siis ikäänkuin vaativimman (= voimakasbassosimman) signaalin mukaan.

Monobasso oli tosiasia, mutta matalia taajuuksia löytyy kyllä myös vanhoilta vinyyleiltä. Ei toki kaikilta.

Tuossa viittaamassasi Tekniikan Maailman kaiutintuhossa syy oli, ei suinkaan äänirasiassa itsessään, vaan siinä että kyseiselle tallenteelle oli kaiverrettu (tai yritetty kaivertaa) voimakasta alle 10Hz materiaalia, jota normiviritetty levysoitin (tässä Technics SP10 / SME III / Shure V15) ei kykene toistamaan ilman tiettyjä ongelmia. Samoin niin matalilla taajuuksilla (ja artikkelissa mainituilla äänenpaineilla) useimmat kaiuttimet etenkin tuohon aikaan olivat tuhon partaalla, MOT.

1970-luvun alkupuolella tilanne vinyylimateriaalin suhteen oli hyvä - ei käytetty kierrätettyä vinyylimassa yms, vaan levyt olivat monasti luonnostaan paksuja ja suoria (työskentelin 1970/1980-lukujen taitteessa alalla, joten tiedän tämän sekä harrastaja- että pro-vinkkelistä). Energiakriisi notkautti toki tilannetta hetkeksi, ja CD:n markkinoilletulo vähensi levy-yhtiöiden mielenkiintoa vinyylin laadun suhteen.
 
70-luvulla vinyylin laatu oli siis ihan mitä tahansa koska muotteja käytettiin loppuun saakka tietysti
suurten kappalemäärien vuoksi. Myös levyjen varastoinnissa oli parantamisen varaa ja muistankin ostaneeni
ihkauusia kampuralevyjä joissa neularaskoa oli nostettava kuuntelun ajaksi kun muuten neula ei millään tahtonut
pysyä urassa. Ja saattoipa olla myös niin että tänne "itäryhmään" taas dumpattiin huonompaa laatua ....

Jos nyt niitä muotteja käytettiin loppuun saakka, niin kuinka suuri osa ko. levytyksen eri painoksista ja levyistä oli huonoja? Oliko yhtään sen enempää kuin niillä levyillä, joilla menekki ei ollut niin suuri, että muotit olisivat kuluneet loppuun? Eiköhän se ole selvää, että sutta syntyy kaikessa mitä ihminen tekee.

Ja mistäs sitä tietää, vaikka se loppuun käyttäminen olisi ollut ihan hallittua. Eli vaihdettu aina uuteen muottiin ennenkuin ongelmia esiintyy. Onkos oikein tietoa asiasta vai mutua?

Jos vinyylilevyn pituus on yli 25min niin kuinka karmeaa se on? Onko karmeampaa (yhtä karmeaa/ vähemmän karmeaa) kuin nykyiset tappiin vedetyt kompressoinnit?
 
silmaauki sanoi:
Ja mistäs sitä tietää, vaikka se loppuun käyttäminen olisi ollut ihan hallittua. Eli vaihdettu aina uuteen muottiin ennenkuin ongelmia esiintyy. Onkos oikein tietoa asiasta vai mutua?

Matriiseille oli toki määritelty prässäyskertamaksimit. Jos ja kun levy myi kuin ranskanleipä, oli tietysti varaa tehdä uudet matriisitkin. Tässä kohden tietysti alkuperäisen painoksen alkupään tuotos on painonsa arvoinen virgin vinyliä ;)
 
Mä en oikein osaa ottaa näitä FiveDotOnen juttuja edes provokaatioina, ne ovat siihen liian älyttömiä. Provokaatiossakin pitää olla jokin tolkku jotta se herättää keskustelua. Mä en osaa oikein keskustella noista väitteistä, ne ovat niin kaukana todellisuudesta. Mutta pelataan nyt peliä: oletetaan, että FiveDotOne on tosissaan. Nyt kysymys kuuluu: mihin väitteet perustuvat? Mikä on se tosiasia-aineisto väitteiden takana? Kuulisin mielelläni esimerkkejä. Puretaan tämä palasiksi:

1) 10hz taajuudet: nämä voidaan unohtaa keskustelusta tyystin, jos niitä muutamille lätyille yritettiin kaivertaa niin kyse ei ole edes promillesta kaikesta tarjonnasta vaan muutamista äärimmäisen harvinaisista poikkeuksista lähinnä klassisen puolella - löytyykö pop/rockin puolelta ainuttakaan esimerkkiä? Tällaisilla levyillä ei ollut mitään relevanssia tuhansien ja kymmenien tuhansien tarjonnassa.

2) Mulla ei ole neula hypännyt koskaan yhdelläkään levyllä, ei ole semmoista 28 vuoden aikana tullut vastaan. Kuinka monta FiveDotOnella on tullut? Voisitko luetella muutaman esimerkiksi? Millä levarilla levyjä hyppyytit? Jollain muovirimpulalla?

3) Matriisien käyttö: mihin perustuu väite että ne käytettiin loppuun 1970-luvulla? Enemmänkin näyttää siltä että nykylevyjen kohdalla niin voi tapahtua. Katso ketjua surkeista levyistä ja sieltä kuvia Joy Divisionin represseistä. Voisitko mainita edes muutamia levyjä 1970-luvulta jotka oli tehty loppuunajetusta stamperista. Ja voisitko lisäksi perustella sen väitteen, että toimintatapa oli jotenkin yleistä.

4) Levyjen pituus: oliko 25 minuutin/puoli ylittäminen jotenkin yleistä 1970-luvulla? Laskiko laatu sen takia että ylipitkiä lättyjäoli niin paljon? Jälleen kerran: voisitko mainita esimerkkejä? Ja nimenomaan laatulevyistä? Jos jollekin K-telin kokoelmalle on survottu 28 minuuttia niin tuollaiset esimerkit voit unohtaa ihan samantien, ei niillä ole tämmöisessä keskustelussa mitään relevanssia.

Sori vähän kärjekkäästä postauksesta mutta asenteesi on sen verran kärjekäs että sorruin vastaamaan samalla mitalla. Minusta väitteesi on ihan hatusta revittyä huttua vailla todellisuuspohjaa. Tai siis tottakai huonoja yksittäiskappaleita on aina ollut mutta että kyseessä olisi jotenkin yleinen ongelma, sitä en usko ollenkaan. Ennen 1985 prässätyistä vinyyleistä omassa levyhyllyssäni surkeita prässäyksiä on saletisti alle 10%, tuskin niitä on edes viittä prosenttia.
 
Mun kokemuksen mukaan -70 luvulla tehtiin hyviä prässejä. Jazzpuolella toki ilmaantui reissuepainoksia esim. Pablon merkillä joissa laatu ei ollut enään alkuperäisen tasoa, vaan ei ihan kuraakaan. Rockpuolen vinyköissä ei paljoakaan ole ollut moitteensanaa, ei silloin eikä vieläkään. Enempi aika ja holtiton soitto on tehnyt vinyylile fyysistä hallaa. -70-80 l. taittessa alkaa oman kokemukseni mukaan näkyä materiaalin heikkous ja prässien bulkkimaisuus.
Vaan minähän kuuntelen mielummin -50-60 l. tuotoksia. 8)
 
kronos sanoi:
1) 10hz taajuudet: nämä voidaan unohtaa keskustelusta tyystin, jos niitä muutamille lätyille yritettiin kaivertaa niin kyse ei ole edes promillesta kaikesta tarjonnasta vaan muutamista äärimmäisen harvinaisista poikkeuksista lähinnä klassisen puolella - löytyykö pop/rockin puolelta ainuttakaan esimerkkiä? Tällaisilla levyillä ei ollut mitään relevanssia tuhansien ja kymmenien tuhansien tarjonnassa.

2) Mulla ei ole neula hypännyt koskaan yhdelläkään levyllä, ei ole semmoista 28 vuoden aikana tullut vastaan. Kuinka monta FiveDotOnella on tullut? Voisitko luetella muutaman esimerkiksi? Millä levarilla levyjä hyppyytit? Jollain muovirimpulalla?

3) Matriisien käyttö: mihin perustuu väite että ne käytettiin loppuun 1970-luvulla? Enemmänkin näyttää siltä että nykylevyjen kohdalla niin voi tapahtua. Katso ketjua surkeista levyistä ja sieltä kuvia Joy Divisionin represseistä. Voisitko mainita edes muutamia levyjä 1970-luvulta jotka oli tehty loppuunajetusta stamperista. Ja voisitko lisäksi perustella sen väitteen, että toimintatapa oli jotenkin yleistä.

4) Levyjen pituus: oliko 25 minuutin/puoli ylittäminen jotenkin yleistä 1970-luvulla? Laskiko laatu sen takia että ylipitkiä lättyjäoli niin paljon? Jälleen kerran: voisitko mainita esimerkkejä? Ja nimenomaan laatulevyistä?

Sori vähän kärjekkäästä postauksesta mutta asenteesi on sen verran kärjekäs että sorruin vastaamaan samalla mitalla. Minusta väitteesi on ihan hatusta revittyä huttua vailla todellisuuspohjaa.

No minähän kirjoittelen vain omista kokemuksistani ja tulipahan noita levyjä omistettua silloin parhaimmillaan yli 1000 kpl.

1. Tuohon Telarcin levyyn oli kaiverrettu ne 1812-levyn tykinlaukaukset, jotka nykyään CD:ltä kuunnetuina kuulostavat hassuilta
tuhnauksilta ... mutta vinyylilevyjen rajoitetun dynamiikan aikana nekin olivat kovasti ihmeellisiä juttuja. Neula ei seurannut uraa
vaan teki omia retkiään ja hajoitti basarin KEFistä.

2. Huonon varastoinnin vuoksi mulla oli muutamia upouusia levyjä, jotka olivat perin kampuroita. Niitä oli vaikeeta palauttaa koska
ostin jo tuohon aikaan melkoisesti levyjä suoraan Englannista kun Suomesta ei saanut. Myös levyjen keskiöt saattoivat joskus olla
ihan pielessä ... kuten varmaan tiedätte.

3. Näyttää siltä että matriiseja käytettiin niin pitkään kuin vain kehdattiin kun bissness sitä tietysti vaati. Valmistusmäärät olivat
silloin ihan toista kuin tänään.

4. Ylipitkiä ei nyt ollut niin paljon ja hyvä näin. No ... tällaisen levyn urien kapeuden näkee jo paljaalla silmällä. Klasarin puolella
niitä oli musiikkikappaleiden luonteen vuoksi enemmän. Kevyessä musiikissa tästä oli vain etua siksi että levyille ei ehkä
laitettu niitä kakkosluokan biisejä ollenkaan.

Mun väitteeni siis perustuvat kokemuspohjaan.

Kevyen musiikin puolella ei voi oikein puhua mistään laatustandardeista ja vain nk. audiofiilimerkit olivat laadukkaita ... ja melkoisen
kalliita kanssa.

Klassisen musiikin puolella sitten taas laatu oli parempi ja painosmäärät pienempiä. Silti voimakas taustakohina ja rajoitettu dynamiikka
oli täälläkin melkoinen ongelma sekä tuo jo mainittu max. 20min/sivu. Tästä syystä klassinen musiikki siirtyi ensimmäisenä pois käyttämastä
mekaanista äänen taltiointia.

t. 5.1
 
silmaauki sanoi:
Jos vinyylilevyn pituus on yli 25min niin kuinka karmeaa se on? Onko karmeampaa (yhtä karmeaa/ vähemmän karmeaa) kuin nykyiset tappiin vedetyt kompressoinnit?

Moi,

bassoja ja dynamiikkaa ei sanottavasti enää pitkissä vinyylipuolissa ole ja kompressiota on kyllä käytetty. Ja tietysti vinyyleissä
oli pakko käyttää mukavasti kompressiota koska muuten hiljaiset kohdat olisivat hukkuneet kohinaan. No, täysin kompressoimattomat
levyt kuulostavat hieman tylsiltä eikä niitä paljon olekaan ... mitä nyt nämä viimeisimmät Cheskyn jazz levyt.

Ohuet kaiverrukset ovat niinikään erityisen arkoja naarmuille ja roskille. Riks raks riks raks .....

5.1

PS. mulla muuten ei taida olla kuin yksi tai kaksi CD levyä, joissa kompressio olisi vedetty tappiin. Ei yletöntä kompressiota käytetä muualla kuin
radiosoittoa tavoittelevissa äänitteissä.
 
Mä olen kyllä Kronoksen kanssa samoilla linjoilla siitä, että täällä yhdellä on jokin ristiretki tai provo menossa.

Kun kaverilla se 1000 levyä ollut niin tottakai siihen joukkoon mahtuu varmaan niitä susiyksilöitäkin. Ne yleensä vaihdettiin kaupassa uuteen kun kävi siellä kääntymässä. No tämä kaveri oli tosin ostanut ne kauempaa, joten se oli tietty vaikeaa - jossei peräti mahdotonta.

Ja mihin omaan kokemukseen perustuu tuo kohdan 3 vastaus? ??? Näyttää siltä? Siis oletko sä ollut levybisneksessä mukana vai oliko tämä vahva mutu?
 
FiveDotOne: No, enpä voi muuta kuin ihmetellä. Jos sinulla on ollut huonoja kokemuksia niin sitten on ollut. Minulla taas on ollut enimmäkseen hyviä. Nyt soi CCR:n debyytti vuoden 1978 prässäyksenä. Aivan loistava soundi, ei mitään valittamista. Tämäkin lätty mulla on varmaan ollut jotain 25 vuotta ja hienosti soi edelleen. Kevyen musiikin puolella voi nimenomaan puhua erittäinkin kovista laatustandardeista oman kokemukseni mukaan minkä seikan nykyisetkin random-ostokset vahvistavat. Jos nimittäin ebaylta ostaa summanmutikassa jonkun tunnetun artistin levyn 1970-luvulta mint-kuntoisena niin erittäin todennäköisesti saa laatutavaraa. Näin kävi myös itselleni viimeksi muutama viikko sitten Led Zeppelinin kolmosen kanssa (kuten olen tälle foorumille kirjoittanut): vuoden 1977 painos minttinä ja loistava soundi, audiofiilitasoa.

Ehkä sulla on yksinkertaisesti ollut vain AIVAN ÄLYTTÖMÄN HUONOA TUURIA vinyylilevyjesi kanssa. Jos sulla on tosiaan ollut vain max 25% laadukkaita ja mulla max 5% huonoja niin ehkäpä meillä on vain ollut niin totaalisen erilainen tuuri!
 
No ei tuo FiveDotOne ihan pehmoisia puhu näissä kommenteissaan. Prässeissä ja erissä oli eroja hyvinkin paljon. Paljonhan tuolla vuosikymmenellä oli hyväkin, mutta 1960- luvun kova vinyyli oli hyväsaundista, mutta napsuherkkää. Älkää provoutuko FiveDotOnen kirjoituksista, vaan ajatelkaa asiaa syvemmin. Mallaksen kertoma oli mielenkiintoista luettavaa ja varmaan noinkin. Todellakin etenkin 1950-1960- luvun sinfonioissa ja suosion saaneilta jazz- artistelta oli todella hienosti mikitettyjä ja taiten kaiverrettuja vinyylejä.
Jazz tosin oli sekin "kansanmusaa", eikä siis siihenkään ollut tarvetta aina pureutua kaikella intohimolla äänitys ja kaiverrusvaiheessa.
 
Seppo Kaksonen sanoi:
No ei tuo FiveDotOne ihan pehmoisia puhu näissä kommenteissaan. Prässeissä ja erissä oli eroja hyvinkin paljon. Paljonhan tuolla vuosikymmenellä oli hyväkin, mutta 1960- luvun kova vinyyli oli hyväsaundista, mutta napsuherkkää. Älkää provoutuko FiveDotOnen kirjoituksista, vaan ajatelkaa asiaa syvemmin. Mallaksen kertoma oli mielenkiintoista luettavaa ja varmaan noinkin. Todellakin etenkin 1950-1960- luvun sinfonioissa ja suosion saaneilta jazz- artistelta oli todella hienosti mikitettyjä ja taiten kaiverrettuja vinyylejä.
Jazz tosin oli sekin "kansanmusaa", eikä siis siihenkään ollut tarvetta aina pureutua kaikella intohimolla äänitys ja kaiverrusvaiheessa.

Monesti tuossa jazzin puolella taisi syyllistyä nuo halpismerkit.Kun taas Blue Note, Impulse ja Verven tapaisilla kyllä tuntuu tuo laatu vieläkin.
 
Joo huonoja yksilöitä on aina ollut mutta sille en voi mitään että mulla on vanhoista levyistä ihan eri perusfiilis kuin FiveDotOnella. Mulle huonot ovat poikkeus, FiveDotOnelle hyvät ovat poikkeus. Aikamoinen painotusero.

Ja sitten tuohon Mallaksen juttuun: jep jep, kyllä noin. Mutta just siksi itse ajoittaisin vinyylin kulta-ajan ulottumaan jonnekin 1980-luvun lopulle asti. Mulla on monia erinomaisen laadukkaita lättyjä 1980-luvun alusta ja vielä loppupuoleltakin. Kaikki nämä Alarmit, Simple Mindsit, Big Countryt, Ukakkoset sun muut: laatukamaa järjestään. Cd tuli kunnon voimalla markkinoille vasta 1980-luvun lopulla (vaikka ekat vehkeet toki olivat olemassa jo 1980-luvun alkupuolella) ja vasta 1990-luvulle tultaessa kiinnostus vinyyliä kohtaan heikkeni radikaalisti ja laajassa mitassa. Siis ainakin sanotaan nyt vaikkapa vielä vuosina 1980-1987 tehtiin vielä erinomaista jälkeä ja omastakin hyllystä löytyy tuolta ajalta monia loistoesimerkkejä.
 
Fundeeraaja sanoi:
Monesti tuossa jazzin puolella taisi syyllistyä nuo halpismerkit.Kun taas Blue Note, Impulse ja Verven tapaisilla kyllä tuntuu tuo laatu vieläkin.

Kyllä juuri noin. Lisäisin vielä Black Lion Records levymerkin vaikkakin tuolla levymerkillä soittajat on vasenkanava, oikeakanava ja keskellä..., mutta ote on groove ja saundit sinällään erinomaiset.

Lion Records ála vikipedia
 
Fundeeraaja sanoi:
No, tuohan ei ole vika, vaan ominaisuus.

Niin no täällä setä haluaisi niitä stereokuvia, tilatoistoja. Pystyakselin informaatio noissa Black Lionin levyissä on huippuluokkaa ja tilaakin niihin on saatu hyvin tallennetua.

c5517835w20.jpg

Tämä pitäisi saada ehjänä. Minulla on hajalla oleva Black Lion ja ehjä joku halppislevymerkki, näistä kahdesta ei voida puhua samana päivänä. Black Lionin painoksen urista kantautuu jo paikanpäällä vallinnut tuulinen säätila vuonna 1973 Montreux Jazz Festival.

http://www.allmusic.com/cg/amg.dll?p=amg&sql=10:fjfyxq9gldte
 
Onko täällä ketään, joka on ollut prässäämässä vinyylejä 70-luvulla. Saadaan faktaa pöytään niin loppuu tämä loputon jorina vinyylien laadusta ( joka alunperin koski Loven levyjä!). Matriisivikaisia levyjä oli mutta myytyjen levyjen määrään nähden häviävän vähän. Jokaisesta asiakkaan palauttamasta levystä tehtiin selvitys vian laadusta/paikasta ja jos näitä palautettavia levyjä olisi ollut tuo esille tuotu määrä niin ei siellä liikkeissä muuta olisi ehditty tekemäänkään kuin niitä lappusia. Eikä yksikään liike olisi pysynyt pystyssä!

Tarkennus:Foorumilla on alle kaksi henkilöä, jotka jorisevat... >:D
 
Lefty sanoi:
Onko täällä ketään, joka on ollut prässäämässä vinyylejä 70-luvulla. Saadaan faktaa pöytään niin loppuu tämä loputon jorina vinyylien laadusta ( joka alunperin koski Loven levyjä!). Matriisivikaisia levyjä oli mutta myytyjen levyjen määrään nähden häviävän vähän. Jokaisesta asiakkaan palauttamasta levystä tehtiin selvitys vian laadusta/paikasta ja jos näitä palautettavia levyjä olisi ollut tuo esille tuotu määrä niin ei siellä liikkeissä muuta olisi ehditty tekemäänkään kuin niitä lappusia. Eikä yksikään liike olisi pysynyt pystyssä!

Joo joo .... mut silloin oltiin tyytyväisiä jos jotakin levyjä jostakin löydettiin ... kerrankin yhden kaupan ikkunassa oli liuta
Gentle Giantin levyjä ... ja kun me mentiin sisälle ja kyseltiin että voidaaks kuunnella niin kauppias kertoi että ei hänellä
ollu muuta kuin kuoret esillä että jos me halutaan niin hän voi niitä sitte kysellä ...

Firmat meni konkkaan jos ne möi huonoa??? Ei silloin kuule ollu monellakaan mitään käsitystä mistään vinyylin laadusta.
Ja jos oli vikainen levy niin kauppiaan oli helppo syyttää vaikka asiakkaan levaria ... jotka ei välttämättä aina olleet edes
välttävää luokkaa ... paitsi tietysti mulla.

5.1
 
FiveDotOne sanoi:
Firmat meni konkkaan jos ne möi huonoa??? Ei silloin kuule ollu monellakaan mitään käsitystä mistään vinyylin laadusta.
Ja jos oli vikainen levy niin kauppiaan oli helppo syyttää vaikka asiakkaan levaria ... jotka ei välttämättä aina olleet edes
välttävää luokkaa ... paitsi tietysti mulla.

Tuosta olen joskus kirjoitellut, minä kannoin paljon takaisin, tosin enimmäkseen kuperia ja keskireikäviallisia. Minusta ei todellakaan tykätty levykaupassakaan, mutta jos olet sijoittanut kaikesta tienaamasta/varastamastasi rahasta melkein joka pennin ja jopa 70mk vinyyliin-Toivoisi sitä edes saada soittaa, ei ne koristeeksi ole ostettu. Olisi tehnyt mieli palauttaa tunkkaisetkin äänitykset, mutta joku raja sentään.
On noissa ollut todella hyviäkin levyaihioita joukossa. Täytyy myös muistaa se, että toiset ovat nipompia kuin toiset, joillekin riittää kun sieltä levyltä tulee ääntä.
 
FiveDotOne sanoi:
Joo joo .... mut silloin oltiin tyytyväisiä jos jotakin levyjä jostakin löydettiin ... kerrankin yhden kaupan ikkunassa oli liuta
Gentle Giantin levyjä ... ja kun me mentiin sisälle ja kyseltiin että voidaaks kuunnella niin kauppias kertoi että ei hänellä
ollu muuta kuin kuoret esillä että jos me halutaan niin hän voi niitä sitte kysellä ..

5.1

Kiitos asiallisesta vastauksesta! Lopetankin tämän sitten tähän.
 
Back
Ylös