Äänivarren johdotus

  • Keskustelun aloittaja ATD
  • Aloituspäivämäärä

ATD

Hifiharrastaja
Liittynyt
29.3.2008
Viestejä
4 509
Kaupunki
Mäntsälä
Innostuin tuossa kunnostamaan vanhan Pioneer PL-15 soittimen niin sisältä kuin ulkoakin. Vaihdoin ulkoisen johdotuksen ja poistin kaikki automaatiohärpäkkeet kun haittasivat ääntä aikalailla, sisälle jäi vain nopeuden vaihdin. Rasiaksi ostin AT95E:n ja nyt mietinkin vielä lisämodausta kun rupesi niin kiinnostamaan noiden kanssa puuhailu.

Kannattaako tuollaiseen vanhaan soittimeen vaihtaa äänivarren johdot? Saavutanko tuolloin jotain hyödyllistä edes hieman vai onko suurempi riski hajottaa koko vehje? Vaikka operaatiota ennen en olekaan tehnyt uskon siitä silti selviäväni ja kun katsoin esimerkiksi Van Den Hulin valmiita piuhoja tähän tarkoitukseen niin ei rahallinen investointikaan olisi suuri.

Kiitokset asiantuntijoille jo valmiiksi!
 
Sindeep sanoi:
Paremman parannuksen saat kun päivität rasian, veikkaisin.


Voisihan samalla kertoa , mikä on parempi rasia. Minusta AT-95 on hyvä ja halpa perusrasia Jos siihen hankkii paremman, se voi maksaa huomattavasti enemmän, lisäksi valinnan vaikeus, testaaminen, säätäminen yms. Onko muutoksiin mennyt aika sen arvoista tai äänen parannus, epäilen.

Minusta ennen mitään muutoksia levysoitin on säädettävä , laite vaateriin, varren säädöt kohdalleen ja rasia paikalleen sekä varmistettava, että soitin pyörii oikealla nopeudella. Jos laite on kunnossa, mitä automaattihärpäkkeet oikein ääneen vaikuttivat ?
 
ovaisanen sanoi:
Minusta ennen mitään muutoksia levysoitin on säädettävä , laite vaateriin, varren säädöt kohdalleen ja rasia paikalleen sekä varmistettava, että soitin pyörii oikealla nopeudella. Jos laite on kunnossa, mitä automaattihärpäkkeet oikein ääneen vaikuttivat ?

Laitehan ei ollut kunnossa vaan siinä ei oikeastaa mikään liikkunut. Rattaat oli sen verran jumissa, että vaikka sainkin ne kunnolla liikkumaan rohisivat ne vielä jonkun verran. Toisekseen levy ei soinut loppuun asti kun nuo rattaat sun muut estivät äänivartta liikkumasta. Nyt soitin on puhdistettu ja "ylimääräiset" liikkuvat osat postettu virheiden minimoimiseksi ja olen tällä hetkellä ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Ja noita johdotuksia meinasinkin lähinnä ihan opiskelumielessä kokeilla, mutta jos se ei mihinkään vaikuta niin en taida sitten jaksaa. Toki noilla mainitsemillasi säädöillä on huomattavasti suurempi merkitys, mutta aina se on kiva jotain rakennella.
 
ovaisanen sanoi:
Jos laite on kunnossa, mitä automaattihärpäkkeet oikein ääneen vaikuttivat ?

Viisaammat sanovat, että kaikki ylimääräinen (tärinöitä aiheuttava) automaatio laatusoittimista hevon kuuseen. Se on sitten eri juttu kuuleeko eron perussoittimessa kuten tuossa Pioneerissa tai vaikka minun Dualissani, vähän eppäilen. Kertokaa pois, jos joku on jo kokeillut.
 
Nämä säätöasiat on varmaan moneen kertaan täällä käsitelty, mutta kysyn nyt kuitenkin tässä samalla tuosta äänivarren korkeudesta. Mitenkän kun tuossa ei ole sille mitään varsinaista säätöä niin millä saan sen oikean korkuiseksi? Neulapaino on kunnossa, atsimuutti näyttäisi hyvältä ja myös rasia on suorassa. Vielä tuo varren korkeus ja sitten onko muuta? Anti-skating siimapaino vielä puuttuu, mutta sen saan varmaankin ensi viikolla.

Nyt mulla on levymattona aikoinaan 1200mk2 teknarin mukana tullut noin puolen sentin paksuinen kumimatto joka suoristaa tuon äänivarren lähes vaakatasoon ja ääneen vaikutus on huomattava. Kuitenkin haluaisin käyttää tuollaista antistaattista huopamattoa, mutta se ei lienee kannata jos en saa vartta säädettyä.

Tulikohan siinä nyt selittettyä ymmärrettävästi. Se jääköön nähtäväksi..
 
Nyrkkisääntönä pidän, että varsi on vatupassisuorassa levyn pintaan nähden. viimeinen silaus tehdään korvalla. Itse tungin väliin milloin tulitikkuaskin kantta, milloin pieni prikkoja. Jos siinä rasiassa on joku tasainen (suora) pinta, niin siitä katselet. Jotkut tykkää pienestä itikka-asennosta niin, että rasia on vähän takaa ylempänä. Toiset laahaa perä hieman alhaalla. Noi voi hakea vaikkapa avoimuutta, tai bassotoiston laatua.

index.php


[ylläpito on poistanut liitteen]
 
Tuolloin ainoa keino äänivarren vaakasuoruuden saavuttamiseksi (jossain määrin, levythän on eri paksuisia) on tehdä sopiva korokepala rasian ja varren väliin. Itse olen tehnyt soittimeeni parimillisen palikan balsasta.
--
Ja Seppo nopsana ehtikin ensin.
 
Seppo Kaksonen sanoi:
Nyrkkisääntönä pidän, että varsi on vatupassisuorassa levyn pintaan nähden.

Sihvis ehti ensi, mutta tosiaan vatupassissa minkä paksuiseen levyyn nähden?
 
Korotuspalojen lisääminen (rasian ja kelkan väliin) vaikuttaa myös rasian sekä varren resonanssi-käyttäytymiseen. Kysymyksessä ei ole siis pelkkä VTA-kulman muutos, vaan myöskin mekaanisten asioiden muutos. Vinyylisoitin on hyvinkin herkkä mekaanisille muutoksille, koska se on "mekaaninen" lukukoneisto. Kysymyksessä on myöskin millivoltti-tasoisten signaalien lukulaitteisto, joten pienimmätkin asiat vaikuttaa korvinkuultavasti (vrt. volttitason cd-soitin).

Itse en lähtisi "konstilla millä hyväänsä" VTA-kulmia muuttamaan, mutta jokainen tallaa tavallaan.

Hörhelö
 
ATD sanoi:
Eli loppupeleissä tuo säätö on omasta korvata kiinni?

Silloin kun ääni avautuu fokukseen, pellit saavat kuparisen klangin ja basso lähtee pohjalta ja pysyy hyvin seurattavana. Mikäli se on liian matalalla, liikaa vastapainoa-bassot muheutuu...
Jos taas pellit "keittää" kihisee, säröytyy-ollaan taas metsässä. Pienessä ojassa ollaan kaiken aikaa. Pinttynyt vinyylisti kääntää kuusiokololla vielä aumakattoisessa jonka katolla on risti :D
 
Petri Mutanen sanoi:
Itse en lähtisi "konstilla millä hyväänsä" VTA-kulmia muuttamaan, mutta jokainen tallaa tavallaan.

Samaa mieltä. Pala rasian välissä lisää efektiivistä massaa ja kompinaation resonassitaajuus laskee. Myös Rasian kytkeytymisenominaisuudet ja resonassienergioiden välittyminen muuttuvat. Vinyylihommissa kaikki jutut vaikutta lähes kaikkeen.
 
ovaisanen sanoi:
Voisihan samalla kertoa , mikä on parempi rasia. Minusta AT-95 on hyvä ja halpa perusrasia Jos siihen hankkii paremman, se voi maksaa huomattavasti enemmän, lisäksi valinnan vaikeus, testaaminen, säätäminen yms. Onko muutoksiin mennyt aika sen arvoista tai äänen parannus, epäilen.

Voin kertoa sulle vaietun salaisuuden. Tuo AT-95 ei ole paras rasia alle 400 euron, niin kuin joku on varmasti sinulle hehkuttanut. Se ei ole lähelläkään sitä. Se on kelpo rasia omassa halpissarjassaan, ei mitään muuta. Kuuntelet vaan ihan omilla korvilla niin huomaat kyllä saman. Tuossa hintaluokassakin on sille varsin hyviä vaihtoehtoja esim Ortofonin OM 5 rasia, mihin luottaa moni soitin valmistaja ensiasennusrasiana. Toki tuokin on hyvä vaan tuossa halvimmassa sarjassa.

Heh. Tuostahan tuli melkein provo, mutta itseäni ärsyttää tuollaisen keskinkertaisuuden älytön hehkutus.

Jyri
 
Tawe sanoi:
Samaa mieltä. Pala rasian välissä lisää efektiivistä massaa ja kompinaation resonassitaajuus laskee. Myös Rasian kytkeytymisenominaisuudet ja resonassienergioiden välittyminen muuttuvat. Vinyylihommissa kaikki jutut vaikutta lähes kaikkeen.

Niinpä, että jos haluaa harrastaa säätämistä niin siihen vinyylitoisto on omiaan. Harmillisesti sain testiLP:n vasta puupalikan asennuksen jälkeen, joten en ole viitsinyt asennusta käydä purkamaan ja testaamaan että mitä arvoja sillä pelkällä rasialla irtoaa.
Varsinkaan kun kyseessä ei ole juuri toisilleen tehty the rasia+varsi kombo niin mistä sen nyt osaa sanoa onko homma puupalikan kanssa enemmän vai vähemmän pielessä...
Tracking on kuitenkin oikein hyvä ja resonanssitaajuus myös sopivaa luokkaa, joten olen tyytynyt kuuntelemaan, varsinkin kun kuulostaa (imho) hyvälle.
 
Kiitokset vain kaikille vastanneille. Tässä tulikin paljon infoa joka on hieman askarruttanut.

Lähden tästä kaivamaan sen kuusiokoloavaimen kaapista ja laitan levyn pyörimään. :D Mukava se on kokeilla kaikenlaista tuollaisella vanhalla raakilla jolla ei sinänsä ole arvoa muuta kuin testimielessä ja katsoa minkälaista ääntä saa pienillä modauksilla ja pienellä pudjetilla irti vanhasta soittimesta. Melkein jo uuden soittimen ostin, mutta leikitään nyt tuolla vielä vähän aikaa.
8) 8) 8)

Tässä vielä tämä testikappale...
pioneer_1.JPG
 
Itse en lähtisi "konstilla millä hyväänsä" VTA-kulmia muuttamaan, mutta jokainen tallaa tavallaan.

Mun Thorensissa ei ole äänivarren korkeussäätö mahdollisuutta ja siinä on alunperin tullu mukana "P-spacer"eitä rasian ja kelkan väliin oikean korkeuden saavuttamiseksi. Näin ainakin manuaalin mukaan.

Mutta kyseessä ei olekkaan oikea "hi-fi" laite, vaan enemmänkin "mid-fi" :D
 
VTAlla ei oikein ole merkitystä, nimittäin ääniteala ei milloinkaan päässyt niin pitkälle, että olisi saanut aikaan suosituksen tuosta. Niinpä jokaisella kaivertamolla on ollut oma "VTA" arvonsa.
Jos siis VTAta lähtee virittelemään, se on haettava kuuntelemalla jokaiselle levylle erikseen.

Näin kerrottiin pari vuotta sitten Sterephilessä, artikkelissa joka luotasi vinyylin tekemistä vähän syvemmältä.
 
On ollut juttu (1) äänivarren johdotuksesta. Punomalla, kuten väli/ kaiutinjohdot. Edut ja haitat? Miten mahtaisi onnistua, kun hommaan tarvittaisiin uudet johtimet.
 
Back
Ylös