MQA - digitaalinen psykoakustinen koodaus

  • Keskustelun aloittaja MPS
  • Aloituspäivämäärä
Sellainen ristiriita tuossa on, että suuri osa harrastajista (itse mukaan lukien) tuntuu kuulevan MQA:n yhtä hyvänä tai parempana kuin normi 16/44.1 FLAC, vaikka testin perusteella MQA purku tuottaa ääneen kuultavissa olevia häiriöitä. Mutta vaikea noita mittaustuloksia on kyseenalaistaakaan.

Yhdestä olen eri mieltä... videolla väitetään, että suurin osa MQA:sta olisi 44.1 lähteestä. Ainakaan itse en ole kovin moneen törmännyt, vaikka niitäkin kyllä löytyy. MQA original raten näkee Roonilla niin kuin videolla kerrotaan, kuten ainakin myös mconnect sovelluksella.
En katsonut videota, mutta jään miettimään, että oisko tässä kyse siitä, että 44.1 olis vaan upsamplattu hiressiksi. Tuonhan näkee aika helposti siitä missä kohtaa signaali on filtteröity masteroinnissa, eikä upsamplaus tällöin tee oikeen mitään muuta kuin kasvattaa tiedostokokoa. 44.1 masterista kun ei hiressiä saa, joka tarkoittaa, että aika paljon vanhaa musaa on väistämättä olemassa vaan 44.1-formaatissa. Hires äänitteet on kuitenkin verrattain uus juttu ja on niillä vanhoilla analoginauhoillakin rajoitteensa.
 
^Tämä Neil Youngin kirja 10 vuoden takaisesta Pono soittimen projektista on mielenkiintoinen. Antaa perspektiiviä tähän MQA asiaan.
Niilo otti Bob Stuartin projektiin mukaan, lähinnä muistaakseni sillä näkövinkkelillä, jotta saisi mahtumaan enemmän 192/24 tiedostoja soittimen kovalevylle. Elettiin sitä aikaa ettei tuollaisten tiedostojen striimaus ollut kovin käytännöllistä. No, Bobin hommista ei tullut yhtään mitään tuossa projektissa, vaan Bob vei hiotun MQA ajatuksen/tekniikan levy-yhtiöiden luokse ja tässä ollaan. -Tänä päivänä eletään paljon nopeampien nettiyhteyksien kanssa ja tuolle MQA lle ei ole mitään tarvetta striimauksen suhteen. Harmi jos jää roikkumaan ja sotkemaan vielä tulevaisuudessakin näitä ääni juttuja.
Mielnkiintoinen kommentti, tiedä sitten kuinka kiinnostavaa olisi lukea koko kirja.

Muutakin mielenkiintoista tuosta löytyi. Esimerkiksi se että Neil Young kuuntelee musiikkinsa LP-levyltä ja samoin teki Steve Jobs vaikka hänestä kuluttajille riittää mp3-laatu.

MQA:n syntyhistoria onkin mielenkiintoisempi kuin olettaisi. Todennäköisesti sen kehittely kesti niin kauan että aika ajoi ohi. Ponon kanssa sillä olisi vielä voinut olla, mobiililaitteen resurssit huomioiden, mahdollisuus osoittautua hyödylliseksi. Nyt kun streamaus on oletusarvoinen jakelukanava ja esim. 5G tekee tuloaan niin rajoitetun kaistan ja tallennustilan hyödyllisyys muuttuu marginaaliseksi.
 
Tuota kirjaa suosittelen lähinnä jos on teknistä kiinnostusta näihin juttuihin ja vaikka tuotekehitys projekteista omaa kokemusta. Kohtuu keveästi kirjoitettu. Myös levy-yhtiö asiaa. Joulun aikaan äänikirjana kuuntelin. Kenties viihdyttävämpi on sähköauton rakennusprojekti, siitä löytyy tv dokumenttisarja NYA arkistosta. Aikamoista vääntöä.. Kylähulluhan tuo Niilo on😎

Mutta mulla sama fiilis että MQAsta aika ajoi ohi.
 
Eikö kukaan sitten ole huomannut Tidalissa laadun heikkenemistä, kun MQA tuli? En minä ainakaan😀
Omissa vertailuissa joissa kuunneltiin Keith Jarretin Köln Concertia ja muutamia muita jotka ovat Tidalissa sekä CD että MQA:na tulos oli.
1. Tidal CD laatu
2. Spotify
3. Tidal MQA

Kuuntelut sokkona. 3 kuuntelijaa. Node 2——> digitaalisena Gene 1238A.
Kaikki kolme pitivät MQA:ta huonoimpana. Hälyinen oli muistaakseni oma kommentti. Mutta joo on se eri kuuloinen kuin cd laatu.
Maku asia mahdollisesti. Toiset tykkää. Itse pidän LP versiosta kaikista eniten vaikka se on teknisesti ”huonoin”
 
Mäkin tykkäisin eniten Jarretista sun vinyylisorvilla analogisena verrattuna noihin digiversioihin. Olisi mielenkiintoista testata jotakin erillistä dacia noissa kaiuttimissa. Luulisin, että jokin muuttuisi.
 
Toki jos hommaisi erillisen dacin joka purkaisi myös sen toisen foldin, niin varmasti jokin muuttuisi.
Mulla on vaan 0 kiinnostusta MQA:han. Qobuz ei ole sen kalliimpi ja sen hiressi on hiressiä eikä mitään pseudo hiressiä.
Miksi ostaa korviketta jos aitoa kamaa on saatavilla?

MQA on ratkaisu joka etsii ongelmaa:giggle:
 
Mulle riittäis ihan cd-tasoinenkin🤷‍♂️
Ilmaistidalia heinäkuun johonkin päivään asti, sitten vaihtunee🤔
 
Omissa vertailuissa joissa kuunneltiin Keith Jarretin Köln Concertia ja muutamia muita jotka ovat Tidalissa sekä CD että MQA:na tulos oli.
1. Tidal CD laatu
2. Spotify
3. Tidal MQA

Kuuntelut sokkona. 3 kuuntelijaa. Node 2——> digitaalisena Gene 1238A.
Kaikki kolme pitivät MQA:ta huonoimpana. Hälyinen oli muistaakseni oma kommentti. Mutta joo on se eri kuuloinen kuin cd laatu.
Maku asia mahdollisesti. Toiset tykkää. Itse pidän LP versiosta kaikista eniten vaikka se on teknisesti ”huonoin”

Tässä on varmaan kuitenkin hyvä huomioida, ettei iso-G:n dac pysty tekemään lopullista mqa purkua.

Itselläni nyt Roonissa Tidalin lisäksi menossa tutustuminen Qobuziin. Hyvältä kyllä kuulostaa näin ensi savujen myötä

Sent from my iPad using Tapatalk
 
Mikähän mahtaa olla syy tolle MQA-pelleilylle? Rahan kääriminen (lisätä asiakkaita)?
Oisko se vaan ollu liian kallista tehdä kaikki vimpan päälle? Tekijänoikeudet?

Kunhan vaan ihmettelen🤷‍♂️
 
Eikö kukaan sitten ole huomannut Tidalissa laadun heikkenemistä, kun MQA tuli? En minä ainakaan😀
Huomasin ja raportoin asiasta. Vein yhden filen osalta keskustelun kv. palstoillekin, jossa asiaan ei juurikaan tartuttu. Sen sijaan yht´äkkiä file palautui Tidaliin kahtena versiona yhden sijaan (piilo-MQA:n lisäksi tuli flac).

Tällöin heräsi vahva epäilys, että jotakin kummallista oli tapahtunut.
 
Juuri katsoin videon. En tiennyt koko videon olemassaolosta ennenkuin tunti sitten (tai tästä keskustelusta). Tämä tukee omia havaintojani Qobuzin ja Tidalin äänenlaadun kesken, joita postasin tuonne Tidal vs. Qobuz -ketjuun eilen. Aloin illalla miettiä, että MQA ei taida olla kokonaan lossless, jotain äänelle tapahtuu selkeästi ja se kuristetumpi ja ei samalla tavalla luonnollisen kuuloinen kuin Qobuzissa. Kuluttajalle tämä on hyvä juttu, samalla rahalla saa parempaa laatua. Tätä tukee siis omat kuuntelukokemukset Tidal vs. Quobuz.

Harmittaa oikeastaan nyt vietävästi se, että olisin voinut testata tämän jo aikaisemmin kuuntelemalla musiikkia kunnollisen cd-soittimen kautta. Kyllä se riipivyys olisi sieltä kuulunut läpi aika varmasti. En ole voinut tehdä tätä, koska minulla ei ole ollut vuosikymmeneen enää kunnollista cd-soitinta.

jparvio sanoi:
Kiitos kaikista vuosista Tidal ja bye bye MQA. Qobuz has landed. Keisarilla on taas vaatteet.

Äänestin lompakollani ja peruin Tidalin toistaiseksi. Siirsin kaikki soittolistani aamulla Qobuziin.
 
Viimeksi muokattu:
Jos nyt oletetaan, että Qobuz todella on parempi kuin Tidal, niin mikä olisi kustannustehokas verkkosoitin, jolla kokeilla Qobuzia sen täysillä ominaisuuksilla? Huomaan, että Yamahan halvimman verkkosoittimen sovellus (MusicCast, joka ymmärtääkseni on ihan sama softa riippumatta siitä mikä Yamahan verkkosoitin on käytössä) tunnistaa myös Qobuzin, mutta nopeiden kuuklailujen perusteella kopusmusa ei välttämäti tule tuossa softassa parhaalla laadulla. Ei tiettävästi Tidal-musakaan: mjyysikkästissä lukee "flac" eikä koskaan "master" tai "mqa".

Ylitsepäiden vertailu on vaikeaa, kun ei tiedä, milloin ero (sikäli kun sitä kuulee tai on kuulevinaan) johtuu
a) palvelusta (S/T/Q/D/ym)
b) laitteesta
c) softasta, ja softan versiosta
d) äänen siirtotiestä (esim jos itse valitsen Musiccastissa Spotifyn niin tuntuu tapahtuvan automaagisesti siirto av-vahvarin Spotify Connectiin eikä kuso enää kulje MusicCastin kautta, jolloin ko. laitteen DAC välittömästi korvaantuu av-vahvarin DACilla)
 
Lisään tähän, että harkinnassa on Yamahan päivitys Bluesound Nodeen (kävin juuri kadun toisella puolella Kruunuradiossa juttelemassa asiasta) mutta googlailun perusteella vaikuttaisi siltä että Node (2) ei välttämättä tukisi Qobuzin parasta laatua (kuten ei Yamahakaan tue Tidalin "parasta" laatua). Kun nämä standardit ja formaatit muuttuvat nopeasti, niin ei kiinnostaisi maksaa reilua puolta tonnia tai enemmän tekniikasta, joka vanhenee heti, mieluummin maksan puolitoista tonnia hieman pitkäikäisemmästä tekniikasta.
 
^ Itselläni Bluesound Node 2 ja hanskaa Qubuzin 192khz ja samoin Tidalin MQAn täyden purun.

-En ole seurannut striimereitä pitkään aikaan mutta luulotus on, että kyllä nykyään pitäisi striimereiden toki ymmärtää ja muuntaan (da muunnos) perus 24/192 eikä vain rajoittua 24/96.
MQAn (Tidal) hieman eri tarina ja sen täysi purku tarvii laitteen valmistajan lisensoimaan MQA kommervenkit laitteeseen. Niitäkin kyllä löytyy paljon markkinoilta.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös