Hyvä-äänisien naislaulajien onnistuneita äänityksiä

^ Vähän Bonnie Taylorilta kuulostaa paikoitellen. Hyvä ääni ehdottomasti.

Jossain radio-ohjelmassa oli puhetta että ihmiset aikanaan ihmettelivät että mihin on Laura Branigan kadonnut. Olisivat halunneet hänet keikalle johonkin kunnes selvisi että onkin jo edesmennyt :( Wikipedian mukaan samasta syystä läks kuin Grant Imahara.
 
Bonnie Tayloriin pitää vielä tutustua enemmän. Muutamat radio hitit kuullut, mutta muuten jäänyt kyllä odotuslistalle.

Ikävä tosiaan... Ei hänelläkään ikää ollut ja Aivoaneurysma vei hänet (Piti ihan googlettaa tuo ja tarkastaa miten kirjoitetaan)

Pidän kovasti Carole Kingin: Will You Still Love Me Tomorrow kappaleesta, mutta mielestäni Branigan vetää sen paremmin kuin Carole King vaikka alkuperäinen myös on todella hieno veto.
 
Vaikka ei ole mikään uusi tapaus niin Jinjer taitaa olla vielä mainitsematta... Hänen herkkä ja koskettava tulkintansa (erityisesti Pisces biisin kertsissä) saa sydämen läikähtämään ... Jinjer - Pisces
 
Vaikken olekaan raskaamman musiikin ystävä, niin ensinnäkin tuon bändin musiikissa on jotain käsittämätöntä tenhovoimaa ja siihen yhdistettynä tuon laulajattaren mieletön saundi, huh huh.
 
Rosanna Cash. Levytkin on harkitusti tuotettuja ja hyväsoundisia. 500 Miles.
 
Eila Pellinen 50-luku. Näin herkkävireistä eläytyvää laulua ei löytynyt muilta tuon ajan naislaulajilta. Minusta siis. Cd-muoto toi vihdoin esiin tarkasti kaikki nyanssit. Hienoa masterointia. Tosin joissain cd-kokoelmissa on käytetty valjumpaa ääniaihiota mutta ei koske näitä Eilan nimellä olevia virallisia levyjä.
 
Dinah Washington, complete on Mercury vol.3 ja 4 on huikeaa näytöstä taidosta ja tulkinnasta. Aikanaan ostin kahdet kappaleet noista 3 CD.n bokseista kun luulin että kuluisivat loppuun käytössä, heh. Ei käynyt niin. 3.levyllä livenä vuodelta -54 on oheinen esitys. Bändi on uskomaton. Dinah vetelee alussa vähän omalla tahdilla mutta suvereenisti.
 
Nanci jätti pysyvän jäljen mieleen ja kuuloelimiin.
Gulf coast highway lienee helmien helmi tuotannosta. Alkupään levytykset vinyyleinä tuottaa edelleen mielihyvää.
 
Viimeinen joka tällä erää tuli mieleen on Suzy Bogguss jonka omat levytykset parhaimmillaan sijoittuu samaan aikaan kuin Nancin.
 
Viimeinen joka tällä erää tuli mieleen on Suzy Bogguss jonka omat levytykset parhaimmillaan sijoittuu samaan aikaan kuin Nancin.
Itselläni on Suzy Boggussin albumi "Swing". Kivasti keinahtelee!
 
Viimeksi muokattu:
Hako Yamasaki - Tobimasu

Tämä kyseinen teos albumilta teki kyllä suuren vaikutuksen.
Meinas tulla oikein tippa linssiin.
 
Back
Ylös